Perjantaisin klo 14.00 - 15.00
Kunnianhimoinen lauluyhtyetulokas
Suomalaisen lauluyhtyemusiikin voittokulkua on siivittämässä nyt myös osaltaan Ensemble Norma, jonka tuore levy Hei Lempi! ilmestyi huhtikuussa. Albumi vakuuttaa monipuolisella sisällöllään ja laatu on levyssä kohdallaan. Laulu on tarkkaa ja kirkasta ja ilmiselvän kunnianhimoista.
Laulujen sävellykset ovat pääosin Ensemble Norman jäsenten omaa käsialaa, lukuun ottamatta kakkosraidan Ultra Bra -hittiä Kun näen sinut kaukaa ja ruotsalaista kansanlaulua Du har låtit din kärlek få försvinna. Kansanmusiikki-, jazz- ja pop-vaikutteet ovat sovituksissa sulassa sovussa ja yhtye on niissä löytänyt selvästi oman persoonallisen lähestymistavan musiikkiin. Vaikka Ensembe Norman musiikki on diskanttivoittoista, ei vahvan bassolinjan puuttuminen häiritse.
Miinuksena tästä tallenteesta on sanottava levyn lyhyt kesto: viisi kappaletta voisi helposti tuplata, eikä kuuntelukokemus silti olisi liian pitkä. Fakta on, että kovin pitkään ei parikymmenminuuttista cd:tä jaksa levylautasella pyörittää, valitettavasti. Toivottavasti tämä genrerajat ylittävä musiikki löytää silti kuulijansa, eikä joudu sinne väliinputoajien joukkoon, johon niin helposti tässä tiukasti kategorisoivassa musiikkimaailmassa voi solahtaa.
”Hei Lempi!”, lauluyhtyemusiikkia. -Ensemble Norma.
Lähetä:
Maailman paras ja ainoa suomenkielinen taidemusiikin levykritiikkiohjelma.
Ilmiöitä, innostumista ja kuluttajapalvelua, toimittajina Kare Eskola ja Risto Nordell.

