yle.fi

 

Torstaisin klo 11.00 - 11.58

Kuula-läpimurto ulkomailla?

Kare Eskola | 22.9.2011

Nykyään pidetään paljon ääntä musiikkiviennistä ja kehuskellaan suomalaisen musiikin voittokulkua maailmalla. Ulkomaalaiset suuret orkesterit kuitenkin levyttävät suomalaista musiikkia äärimmäisen harvoin - jos ei oteta lukuun Sibeliusta ja tähtikapellimestarien nykymusiikkiprojekteja. Joskus ihmeitä tapahtuu: BBC:n konserttiorkesteri on Martyn Brabbinsin johtamana tehnyt levyllisen Toivo Kuulan harvinaisia teoksia, ja saanut vieläpä solistikseen sopraano Susan Grittonin. Kannessa on Gallén-Kallelan Aino ilman kähmivää Väinämöistä, joten Suomi-brändin kiillottajat hyppinevät innosta.

Suomen Toivo Kuula -seuran edustajat ovat päässeet vaikuttamaan levyn ohjelmistoon ja tehneet sen fiksusti. Levylle on saatu materiaalia, joka aiemmin on ollut kuultavissa lähinnä Yleisradion hyvinä mutta auttamatta vanhentuneina kantanauhoina: Merenkylpijäneidot, Neljä orkesterilaulua, konserttisarja Orjan poika, Impi ja pajarin poika sekä Preludi ja fuuga. Kantanauhoilla Toivo Kuula on joskus saattanut kuulostaa perifeeriseltä ja jäyhän pohjalaiselta sekoitukselta kansainvälisiä musiikkiaineksia, mutta sujuva, romanttisesta traditiosta ammentava brittiorkesteri antaa Kuulan teoksiin uutta, globaalia sävyä. Teokset soivat pehmeästi, linjakkaasti ja orgaanisesti, siis aivan uudella tavalla. Erityisesti Eteläpohjalainen sarja nro 2 linkittyy brittien soittamana kiinnostavasti osaksi impressionismia ja eksotiikkaa.

Sopraano Susan Gritton lienee tehnyt isosti työtä kaksoiskonsonanttien, diftongien ja ääkkösten parissa, muttei voi mitään eksoottisen pikkukielen vaikeudelle. Kotimaisin korvin kuunneltuna Karjapihassa-laulun lehmihuudot menevät tahattoman huumorin puolelle, ja Merenkylpijäneitojen korkeissa pitkissä linjoissa teksti katoaa tyystin. Onneksi Grittonin laulu muuten on erittäin miellyttävää ja ilmaisuvoimaista, ja lienee mennyt brittiyleisöön täydestä.

Yksi kansainvälinen levytys ei tarkoita globaalia Kuula-buumia, mutta ainakin suomalaisille tämä uutuuslevy merkitsee paljon - ennen kaikkea musiikillisesti.

Toivo Kuula: Merenkylpijäneidot; Eteläpohjalainen sarja nro 2; Neljä laulua; Orjan poika; Impi ja pajarin poika; Preludi ja fuuga. - BBC:n konserttiorkesteri/Martyn Brabbins, sekä Susan Gritton, sopraano.
(Dutton, CDLX 7272)

Lähetä:

Maailman paras ja ainoa suomenkielinen taidemusiikin levykritiikkiohjelma.

Ilmiöitä, innostumista ja kuluttajapalvelua, toimittajina Kare Eskola ja Janne Koskinen.

Uudet levyt uusimmat kuunneltavat

Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä