Torstaisin klo 11.00 - 11.58
Laajennettu Osmosis-kvintetti varhaisromantiikan pauloissa
Kansainvälisesti moniuloitteinen Osmosis-puhallinkvintetti on laajentanut joukkiotaan neljällä jousisoittajalla yhden levyn ajaksi. Kuten nimestä käy ilmi, kyseessä on albumillinen nonettoja, säveltäjinään George Onslow ja Louis Spohr.
Osmosis-kokoonpano keskittyy varhaisromantiikan aikakauteen, jolloin puhallinsoittimien ja puhallinsektion rakenne muuttui rakenteeltaan ja sointiväriltään monen vuosikymmenen ajan. Musiikin autenttinen vaikutelma syntyy Spohrin ja Onslow´n aikaisten instrumenttien kaltaisilla, varhaisilla puhallinsoittimilla, jotka kokivat 1800-luvulla suuria muutoksia. Niinpä lähes kaikkien kvintetin jäsenten instrumentit on rakennettu vanhoja malleja mukaillen. Ainoastaan käyrätorvi on alkuperäinen pariisilainen, vuodelta 1835.
Periodisoittimet sävyttävät nonettoja hienosti, erityisesti huilisti Kate Clarkin musisointi on vivahteikasta. Puhaltimet soivat kauniisti sekä yhdessä että erikseen, myös yhteispeli Nepomuk fortepiano -kvintetin riveistä irrotettujen jousisoittajien kanssa sujuu pääosin luontevasti. Franc Polmanin viulu erottuu toisinaan metallisella soinnillaan ja pientä epätarkkuutta on havaittavissa sellisti Jan Insingerin soitossa. Yleisesti ottaen tämä belgialaiselle Ramée-levymerkille äänitetty albumi sisältää mukavaa ja leppoisaa varhaisromanttista musiikkia, mutta ei valitettavasti jätä sen suurempia jälkiä kuulijan mieleen.
”Nonets”. George Onslow: Nonetto a-molli op.77. Louis Spohr: Nonetto F-duuri op.31. - Osmosis-puhallinkvintetti sekä Franc Polman, viulu, Elisabeth Smalt, alttoviulu, Jan Insinger, sello ja Pieter Smithuijsen, kontrabasso.
(Ramée RAM1007)
Lähetä:
Maailman paras ja ainoa suomenkielinen taidemusiikin levykritiikkiohjelma.
Ilmiöitä, innostumista ja kuluttajapalvelua, toimittajina Kare Eskola ja Janne Koskinen.

