Torstaisin klo 11.00 - 11.58
Lumoavia nokkahuilukonserttoja Kiinasta
Kiinassa on kolmen viime vuosikymmenen aikana tapahtunut merkittäviä musiikillisia mullistuksia. Deng Xiaopingin aloittamien uudistusten myötä kiinalaiset yliopistot saivat jälleen aloittaa toimintansa. Tässä yhteydessä Pekingin keskuskonservatoriossa aloitti ensimmäinen sävellysluokka vuonna 1978.
Pekingin keskuskonservatorion ensimmäisessä säveltäjäluokassa vieraili useita ulkomaisia muusikoita ja säveltäjiä, kuten viulisti Isaac Stern ja säveltäjät Georg Crumb ja Alexander Goehr. Kiinalaiset säveltäjäopiskelijat saivat nopeasti tutustua heille aiemmin lähes tuntemattomaan 1900-luvun länsimaiseen säveltaiteeseen Claude Debussystä John Cageen.
Kiinassa, Hong Kongissa ja Taiwanissa on avautuneen ilmapiirin, uuden musiikkikoulutuksen ja kiihtyvän kulttuurienvälisen vuorovaikutuksen ansiosta kehittynyt poikkeuksellisen mielenkiintoisia säveltäjäpersoonallisuuksia. He säveltävät musiikkia erilaisista filosofisista lähtökohdista ja teknisesti toisistaan poikkeavin metodein. Levyllä kuultavissa nokkahuilukonsertoissa kiinalainen musiikkillinen traditio kohtaa länsimaisen solistisen ja sinfonisen tradition.
Aasialaisen, eurooppalaisen ja yhdysvaltalaisen musiikkitradition moninaisesta keitoksesta syntyy jatkuvasti kiehtovaa ja kiinnostavaa musiikkia. Suomessa ja Euroopassa on käynnissä olevaan mullistukseen herätty hitaasti. Suomessa on toki kuultu japanilaisen Tóru Takemitsun ja kiinalaisen Tan Dunin sävellyksiä.
Huilisti Michala Petri ja Kööpenhaminan filharmoninen orkesteri tekee musiikkiyleisölle palveluksen levyttämällä kiinalaisia moderneja nokkahuilukonserttoja. Kööpenhaminan filharmonisen orkesterin ylikapellimestari Lan Shui toimii myös Singaporen sinfoniaorkesterin taiteellisena johtajana, joten hänellä on suora yhteys Aasian musiikilliseen kehitykseen.
Levyllä kuullaan nokkahuilu- ja bambuhuilukonsertot kolmelta kiinalaiselta ja yhdeltä taiwanilaiselta säveltäjältä. Kiinan tämän hetken yksi menestyneimmistä säveltäjistä ja musiikkielämän keskeinen vaikuttaja, Tang Jianping, pohjaa sävellystyönsä kiinalaiseen sävelperinteeseen, mutta lainaa vapaasti elementtejä eri lähteistä, kuten buddhalaisesta lauluperinteestä ja Johann Sebastian Bachin preludeista ja fuugista.
Säveltäjä Bright Sheng hyödyntää kiinalaisen musiikkiperinteen sävelaiheita ja tekniikkaa, ja siirtää ne 2000-luvun sinfoniseen kontekstiin. Säveltäjä Chen Yi puolestaan perustaa sävellyksensä vuosisatoja vanhoihin kiinalaisiin musiikinteorioihin, joiden ohjeita hän soveltaa omaan uniikkiin, moderniin musiikilliseen kieleensä.
Levyn neljättä säveltäjää Ma Shuilongia kutsutaan Taiwanilaisen nykymusiikin isäksi ja hän on ensimmäinen taiwanilainen säveltäjä, jonka musiikkia on esitetty laajalti länsimaissa.
Kiinalaisen nykymusiikin tunnetuksi tekemiseen tarvitaan levytyksiä ja esityksiä, ja juuri siksi huilisti Michala Petrin ja Kööpenhaminan filharmonisen orkesteri levy on suurenmoinen elämys. Konsertot ovat musiikillisesti erilaisia, niissä on monia eri tasoja, pentatonista melodiikkaa, kauniita harmonioita. Musiikissa on rauhaa ja voimaa sekä vaikutteita buddhalaisuudesta ja kungfutselaisuudesta.
Levyn tiedot:
EAST MEETS WEST - Chinese recorder concertos. - Michala Petri, nokkahuilu, ja Copenhagen Philharmonic, joht. Lan Shui. (Our Recordings / 6220603).
Lähetä:
Maailman paras ja ainoa suomenkielinen taidemusiikin levykritiikkiohjelma.
Ilmiöitä, innostumista ja kuluttajapalvelua, toimittajina Kare Eskola ja Janne Koskinen.

