Torstaisin klo 11.00 - 11.58
Mariinskin livetaikaa Parsifalissa
En ole koskaan pitänyt itseäni kummoisenakaan wagneriaanina. Yleissivistykseni Wagnerin massiivisten oopperoiden levytysten vertailuun on hyvin puutteellinen. Kollegat BBC Music Magazine- ja Gramophone-lehdissä ovat kuitenkin voimallisesti ylistäneet Mariinski-teatterin uutta konserttilevytystä Parsifalista, joten ajattelin että minunkin pitää tarttua siihen, kenties jopa yleisön palvelemiseksi.
Otin ja kuuntelin koko oopperan, kaikki neljä täyspitkää cd-levyä, ja ensimmäiset kolme kuuntelin yhdeltä istumalta. Tämä kertoo ainakin minulle, mikä mariinskilaisten versiossa on olennaista. Sen taianomainen livetunnelma pitää otteessaan eikä siinä ole ärsyttäviä elementtejä.
Intensiteetti pysyy siis kauttaaltaan äärimmäisen korkeana, mikä näin ylenpalttisen laajamuotoisessa teoksessa on elintärkeää. Levy on koottu monista esityksistä, ja paikkauksiakin lienee tehty, mutta silti tuntuu poikkeuksellisen helpolta seurata Parsifalin verkkaisia käänteitä. Yleisön kohina tai laulajien liike lavalla eivät häiritse, ja Gergijevin mölinäkin pysyy siedettävissä rajoissa.
Ja sitten on se ärsyttävien elementtien puute. Mariinski-teatterin solistit ovat äärimmäisen laadukkaita ja ennen kaikkea äänellisesti sopivia. René Papen Gurnemanz huokuu voimaa mutta myös poikkeuksellista, pakotonta tarkkuutta. Gary Lehmanin Parsifal on riittävän dramaattinen, ja Violeta Urmanan Kundry viettelee äänen eroottisella kauneudella, ei voimalla. Saksan kielen ääntämyskin toimii - toisin kuin takavuosien venäläisissä Wagner-tuotannoissa.
Orkesteri on äänitetty melko tummasävyisesti ja pehmeästi, mikä tukee oopperan kokonaistunnelmaa ja myös yhdistää soitinryhmät orgaaniseksi olioksi. Oopperan loppua kohti puhaltimiin alkaa väsymyksen myötä ilmaantua epätarkkuutta, mutta muuten Gergijev pitää joukkonsa rivit tiiviinä. Laulajien tavoin myös orkesteri tuntuun keskittyvän intensiteettiin, ei voimaan ja paatokseen.
Syvällisemmän arvion voinette lukea seuraavasta Wagneriaani-lehdestä, sellainenkin täällä Suomessa ilmestyy. Wagner-kokemukseni puutteista huolimatta rohkenen itse sanoa, että tätä levytystä wagneriaanit tulevat muistelemaan vuosikymmentenkin päästä, ja alaan perehtymättömille se on intensiteetissään helppo aloitus.
Richard Wagner: Parsifal. - Mariinski-teatterin orkesteri ja kuoro/Valeri Gergijev, sekä Gary Lehman, tenori (Parsifal), Violeta Urmana, sopraano (Kundry), René Pape, basso (Gurnemanz), Jevgeni Nikitin, basso (Amfortas), Aleksei Tanovski, basso (Titurel), ja Nikolai Putilin, baritoni (Klingsor).
(Mariinsky, MAR0508)
Lähetä:
Maailman paras ja ainoa suomenkielinen taidemusiikin levykritiikkiohjelma.
Ilmiöitä, innostumista ja kuluttajapalvelua, toimittajina Kare Eskola ja Janne Koskinen.

