Torstaisin klo 11.00 - 11.58

Mikä meni mönkään?

Kare Eskola | 2.2.2012

Olisi oikein mukava jos kaikki musiikki olisi hyvää, mutta ei se ole. Silloin musiikkikriitikon tehtävänä on kritisoida - tai siis haukkua. Musiikinkuluttajapalvelutehtäväni nimissä minun on nyt kerrottava, että Gérard Caussé soittaa alttoviulua huonosti, ja hänen uusin levynsä on joko suuri munaus tai tietoista musiikinkuluttajan kusettamista.

Kuten niin usein ennenkin, periaatteessa ainekset ovat hyvät. Levy-yhtiö Virgin Classics on EMIn siipien suojassa menestyvä laatumerkki. Gerard Caussé on ranskalainen vanhan liiton herrasmiesalttoviulisti, ja Bachin soolosellosarjojahan kaikki rakastavat. Kaiken kukkuraksi sarjojen väleissä näyttelijäintellektuelli Laurent Terzieff lausuu Rilken runoja kohtalokkaalla ranskallaan. Kyseessä on vieläpä Terzieffin joutsenlaulu - lausuessaan hän oli kuolemansairas, ja menehtyi lähes välittömästi levytyksen jälkeen.

Näistä aineksista huolimatta homma menee pieleen - ja rankasti.

Syynä on se, että Caussé soittaa epävireisesti. Hänen intonaatiossaan on sekä yksittäisiä harhaääniä, yleistä hakemista että soittimen äänestä johtuvaa epämääräisyyttä. Ainakin minun korvani menee Caussén säveliä bongatessa niin pyörryksiin, että soitto muutenkin tuntuu haparoivalta. Tulkintojen mahdollinen henkevyys hautautuu niin syvälle intonaatio-ongelmiin, että ainakaan minä en viitsi alkaa lapiohommiin.

Näin murheellinen osaamisen puute ei tee hyvää Bachin soolosellosarjoille, Rilken runoudelle saati alttoviulun maineelle kömpelönä soittimena. Onneksi Maksim Rysanovin hiljattainen levytys todistaa, että alttoviululla voi soittaa soolosellosarjoja myös puhtaasti ja hienosti.

Ainoa kiinnostava asia Caussén levyssä on, kuinka se on päässyt syntymään. Onko Virgin Classics -yhtiöllä kelvoton äänitetuottaja, ja yhtä kelvoton klassisen musiikin vastaava, kun he päästävät tällaista sontaa maailmalle haisemaan? Vai onko yhtiö kenties suostunut projektiin tekijöiden arvovallan ja maineen takia, eikä sitten ole enää kehdannut vetäytyä? Vai voisiko olla niin ikävästi, että Virgin Classics tietoisesti aliarvioi musiikin kuluttajia ja ajattelee että eivät ne kuitenkaan kuule, soittaako joku hyvin vai huonosti.

J.S: Bach: Soolosellosarjat. - Gérard Caussé, alttoviulu, ja Laurent Terzieff, lausunta.
(Virgin Classics, 50999 907665 2 7)

Lähetä:

Maailman paras ja ainoa suomenkielinen taidemusiikin levykritiikkiohjelma.

Ilmiöitä, innostumista ja kuluttajapalvelua, toimittajina Kare Eskola ja Janne Koskinen.

Uudet levyt uusimmat kuunneltavat

Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Muualla Yle.fi:ssä