Miksi tähtilaulajat tekevät halvannäköisiä levyjä?

Olen suurella mielenkiinnolla ja ihailulla seurannut baritonijärkäle Juha Uusitalon edesottamuksia maailmalla. Lavakarismaltaan hän on tähtiluokkaa, ja muhkeanterävä lauluääni tuntuisi tällä hetkellä kestävän hurjaakin Wagner-rääkkiä Euroopan lavoilla. Nyt Uusitalo on muistanut kotimaan faneja ja levyttänyt urkuri Kalevi Kiviniemen kanssa levyllisen rakastetuimpia suomalaisia lauluja - Kuulaa, Sibeliusta ja Oskar Merikantoa. Taidekeskus Salmelan julkaisema levy herättää saman kysymyksen kuin muutama aiempikin huippulaulajan Suomi-levy. Miksi huolitellut, ammattimaiset, kansainvälistä uraa tekevät laulajat päästävät käsistään amatöörimäisen näköisiä levyjä?

Levyn ulkoasussa ei ole varsinaista vikaa, mutta levyn pakkaus, vihkosen paperi, valokuvat ja graafinen suunnittelu yhdessä viestivät perifeeristä keskinkertaisuutta. Tämä ei ole Uusitalon syy - hänellä soisi olevan muutakin tekemistä kuin kytätä levyjensä visuaalista ilmettä. Syy ei ole myöskään siinä, etteikö Suomesta löytyisi graafista osaamista - kyllä löytyy, jos vain taidemusiikki-ihmiset sen löytäisivät. Syynä on se että graafikkona toimi Uusitalon laulaja-puoliso.

Nykyaikana ei loistavakaan laulaja usein saa ison levy-yhtiön tukea taakseen, koska levyjä ei tueta tai osteta tarpeeksi. Toisaalta nykyään levyjen tuottaminen on tarvittaessa varsin edullista, ja onnistuu puoliammattilaisiltakin. Ymmärrän hyvin Uusitalon projektin realiteetit: tehtiin levy joka dokumentoi hienon laulajan ja joka menee kaupaksi Lapuan kirkon eteisessä konsertin jälkeen. Ei sellaisen tarvitsekaan vakuuttaa kansainvälisessä levykilpailussa.

Kaikki tämä on mainitsemisen arvoista siksi, että levyjen sisältöä ja ulkoasua ei voi erottaa toisistaan edes näin digitaaliaikana. Mutta auliisti myönnän että soiva lopputulos on tärkein, ja tällä levyllä se on hyvä.

Uusitalon ääni soi laulusta toiseen linjakkaana, täyteläisenä ja tasalaatuisena. Siinä on juuri sopiva metallinen särmä, joka leikkaa isojenkin urkuvallien läpi suoraan sydämeen. Vibraton saattaa tulkita laajaksi, mutta kun se ei häiritse intonaatiota tai linjaa, se tuntuu täysin luontevalta. Kuten arvata saattaa, tulkinnoissa riittää paatosta Suomi-melankolian tarpeisiin, eikä intensiteetti laske kevyemmissäkään lauluissa. Tämän kylän raittia Uusitalo tramppaa tyylikkäästi eläytyen, ilman päälle liimattua kansanomaisuutta.

Kalevi Kiviniemi lienee ollut Lapuan ison kirkon isojen urkujen äärellä tyytyväinen, että säestettävänä on Uusitalon veroinen äänitykki. Hän rekisteröi ja sovittaa varsin pidäkkeettömästi, mikä sopii levyn rehvakkaaseen yleissointiin.

Suomalaisia lauluja, säv. Kuula, Sibelius ja O. Merikanto. - Juha Uusitalo, bassobaritoni, ja Kalevi Kiviniemi, urut.
(Taidekeskus Salmela, TSCD10)

Lähetä: