Torstaisin klo 11.00 - 11.58
Mitä Vänskä tekee Minnesotassa?
Osmo Vänskän edesottamuksista Minnesotassa merkittävän amerikkalaisorkesterin ylikapellimestarina on säännöllisesti raportoitu kotimaisessa kulttuurilehdistössä - ja pelkkää hyvää. Amerikkalaisten orkesterien rahoituksen ja etenkin mediataidot tuntien tämä ei ole ihme. Musiikin tekeminen siellä päin on herkkää ja syvällistä ja kaikin puolin upeaa, koska sellaista klassisen musiikin kuuluu olla.
Levytysten perusteella minulla ei ole mitään syytä kuvitella päinvastaista. Minnesotassa Vänskä on toki keskittynyt enemmän perusohjelmistoon ja ydinosaamiseensa kuin aiemmassa kotipesässään Lahdessa. Luvassa on kokonaislevytys Sibeliuksen sinfonioista sekä kokonaislevytys Beethovenin pianokonsertoista, molemmat Vänskän luottolevy-yhtiölle Bisille.
Konserttoprojektista on nyt saatu ensimmäinen osa maailmalle. Beethovenin rakastetuimpien konserttojen eli neljännen ja viidennen solistina soittaa brittiläistynyt pianistikomeetta Jevgeni Sudbin.
Levy tuo niin vahvasti mieleen Vänskän ja lahtelaisten yhteistyön tulokset, että jään ihmettelemään, kuinka vähän orkesterin ominaissointi kuuluu. Kenties syynä on Vänskän henkilökohtainen sointi-ihanne, kenties Bisin äänitysperinne, joka tapauksessa Minnesota soi kuin kevyesti siistitty ja lievästi vahvistettu Sinfonia Lahti. Hyveitä ovat kirkkaus, kepeys, soinnin erottelevuus sekä loogiset, pakottomat fraseerausratkaisut. Sen sijaan soinnin orgaanisuus ja nautittavuus jäävät makuasioiksi.
Joka tapauksessa Vänskä ja Minnesotan orkesteri täydentävät hyvin pianisti Jevgeni Sudbinin tulkintaa, joka on ylväs mutta herkkä. Sudbin ei koskaan hakkaa pianoa vain luodakseen kuuluisia Beethoven-kontrasteja. Hän säilyttää soinnin kvaliteetin ja osaa ihailtavan saumattomasti ja nopeasti vaihtaa komeasta, kantavasta otteesta hyvin hellään soittoon, jota Beethoven-tulkinnoissa liian harvoin kuulee. Sudbinin soitossa kuuluu vanhan ajan pianomestarien elämäniloinen tyyli ja vapautuneisuus eikä pianobroilerien turboahdettu ilmaisupakko.
Neljännessä ja viidennessä konsertossa Beethoven hahmotti pianon ja orkesterin enemmän vastapuoliksi kuin kumppaneiksi. Vänskä ja Sudbin hoitavat roolinsa sopivan itsenäisesti, mutta tarvittaessa yhteistyö on rikkumatonta, paitsi ehkä neljännen konserton finaalin rytmi-iskuissa.
Levyn äänitys tekee pianon kimmellykselle kunniaa, mutta jättää orkesterin hieman koleaksi ja etäiseksi sekä stereo- että monikanavamiksauksena. Vänskän poimimat kiinnostavat vastaäänet ja muut yksityiskohdat eivät erotu niin paljon kuin soisin.
Ludwig van Beethoven: Pianokonsertot nro 4 G-duuri ja 5 Es-duuri "Keisari". - Jevgeni Sudbin, piano, ja Minnesotan orkesteri/Osmo Vänskä. (BIS-SACD-1758)
Lähetä:
Maailman paras ja ainoa suomenkielinen taidemusiikin levykritiikkiohjelma.
Ilmiöitä, innostumista ja kuluttajapalvelua, toimittajina Kare Eskola ja Janne Koskinen.

