Monet vaienneet yksityisurut saivat äänen

Ahkerasti levyttävä urkuri Jan Lehtola on julkaissut vuoden kenties kiinnostavimman suomalaisen taidemusiikkilevyn. Urkujen ja urkutaiteen historiaa esittelevän sarjan viidennellä levyllä Lehtola soittaa neljää harvoin kuultavaa puolijulkisen tilan soitinta: Kymi-yhtiöitten juhlasalin, Visavuoren, Kalelan ja Amos Andersonin taidemuseon urkuja. Levyllä ei ole ainoastaan korkeatasoisia esityksiä, vaan myös perusteelliset ja hyvin kirjoitetut esittelyt kunkin soittimen historiasta.

Levyn teemana on kansallisromantiikka, jugend tai art nouveau, ajanjakso, jota Lehtola kutsuu suomalaisen urkurakennuksen kultakaudeksi. Urkuja arvostettiin ja Kangasalan urkutehdas kukoisti. Yhtäkään levyn soittimista ei ole rakennettu kirkkotilaan.

Erikoisin tarina lienee Akseli Gallen-Kallelan taiteilijakodin Kalelan soittimella. Gallen-Kallela rakensi itselleen kaksi residenssiä, joista Tarvaspää jäi vähäisemmälle käytölle kuin Ruoveden erämaa-ateljee Kalela. Kalelan kalustoon kuului sekä flyygeli että saksalaisen A. W. Böttcherin rakentamat urut. Perheen jätettyä talon murtovarkaat turmelivat soittimen. Kun urut vuonna 1967 kunnostettiin, pillejä löytyi metsästä ja järven pohjasta. Laadultaan soitin ei ole levyn huippua, mutta ajatus keskellä erämaata humuavista surusoitoista kiehtoo. Armas Maasalon sävellyksessä ”In memoriam Eino Leino” Lehtola luo niukoilla aineksilla hämmästyttävän tunteikkaan huipennuksen. Sibelius-improvisaatiossa Lehtolan penkki natisee ja kuulija pääsee keskelle intiimiä kotimusisointia.

Loisteliainta sointia tarjoaa Kymi-yhtiöitten juhlasalin soitin, jonka on rakentanut Kangasalan urkutehdas vuonna 1933. Urut ovat alkuperäisessä asussaan ja kuvastavat Lehtolan mukaan urkujenuudistusliikkeen ajatuksia aiempaa kirkkaammasta, neoklassisesta soinnista.

Mielenkiintoinen historia on myös taiteilija Emil Wikströmin kodin Visavuoren uruilla. Ne rakensi alun perin taiteilijan veli Karl Gustav Wikström, jonka poika Erkki Valanki luetteloi suomalaiset urut ja toimi Kangasalan urkutehtaan teknisenä johtajana. Pitkään hiljaisina olleiden urkujen kunnostustyö valmistui neljä vuotta sitten.

Sokerina pohjalla levyllä on Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevan Amos Andersonin kodin urut, jotka sijaitsevat talon ylimmän kerroksen yksityiskappelissa. Salaisuudeksi jää, kuinka paljon Anderson itse urkuja soitti. Urkujen suunnitteluvaiheen kirjeenvaihtoa Lehtola esittelee kattavasti.

Jan Lehtolan julkaisemalla levyllä yhdistyvät korkeatasoiset esitykset, vahva kulttuurihistoriallinen näkemys ja aiheen ainutlaatuisuus.

Historical Organs and Composers 5: Jugend – Art Nouveau. – Jan Lehtola, urut.
(ABCD327)

Lähetä: