yle.fi

 

Torstaisin klo 11.00 - 11.58

Mullova ei nolaa itseään crossoverissa

Kare Eskola | 1.9.2011

Suosikkiviulistini Viktoria Mullova on ihailtavalla ja poikkeuksellisella tavalla uudistunut taiteilijana. Neuvostokoneiston koulimasta jääkuningattaresta on kehkeytynyt rento, lämmin muusikko, joka etenkin periodimusiikin parissa pystyy lähes improvisatoriseen vapauteen. Mullova on kuitenkin koko ajan pitänyt kiinni vahvuuksistaan eli kellontarkasta tekniikasta, rikkumattomasta intonaatiosta, kirkkaasta soinnista ja voimakastahtoisesta soitosta. Luotan yhtä lailla sekä vanhan että uuden Mullovan arvostelukykyyn, mutta silti poskia kuumotti, kun sain käsiini tuoreen levyn, jolla Mullova soittaa jazzin ja progen suuntaan sovitettua crossover-materiaalia miehensä, sellisti Matthew Barleyn ja tämän yhtyeen kanssa.

Tuplalevyksi paisuneen hankkeen otsikkona on The Peasant Girl (Maalaistyttö). Punaisena lankana pitäisi kulkea maanläheisyys ja mustalaishenki, ja sen punaisen langan pitäisi neuloa yhteen Mustat silmät, pseudo-klezmer, Weather Report -klassikot, Youssou N'Dourin Life sekä pakkopullaklassisena Bartókin ja Kodályn duot.

Mutta onko piinkovasta Mullovasta maalaistytöksi? Ei ole. Hänestä ei saa perinteen vankalla perustalla taituroivaa mustalaisprimasta. Hän ei pysty juurevaan etnorouhintaan. Ja jos Barleyn sinänsä hienosti kirjoittamien muka-jazz-improvisaatioiden aikana tapahtuu jotain yllättävää, Mullova menee kipsiin ja pakenee teemaan.

Vaan ei hätää - tästä kaikesta huolimatta Mullova selviytyy miehensä ja bändin poikien kanssa enemmän kuin kunnialla pitämällä edelleen kiinni vahvuuksistaan. Rytminen iskevyys, kaunis sointi ja määrätietoinen ote kantavat crossover-hutussa yhtä pitkälle kuin Beethovenissa. Ja kun Matthew Barley Ensemblen tyyli muutenkin on kamarimusiikillista ja läpikirjoitettua, Mullova istuu kokonaisuuteen asiallisesti.

Satunnaisia myötähäpeän tuntemuksia syntyy lähinnä levyn yleisilmeestä. Sekä Matthew Barley Ensemblen että Mullovan ote musiikista on niin tiukka ja kontrolloitu, että sinne tänne haahuileva ohjelmisto tuntuu sanalla sanoen väärältä. Yhtyeellä ei ole leimallisesti omaa tyyliä tai tarkoitusta, ja itsetarkoituksellinen laajakatseisuus ei tarkoita musiikillista laatua.

Kaikesta kritiikistä huolimatta lienee pakko olla tyytyväinen, että aviopari on saanut aikaiseksi näinkin koherentin levyn ilman tietooni tulleita kriisejä.

Viktoria Mullova ja The Matthew Barley Ensemble: The Peasant Girl. Bartók, Kodály, Weather Report, Youssou N'Dour, Bratsch ym., sov. Matthew Barley.
(Onyx, 4070)

Lähetä:

Maailman paras ja ainoa suomenkielinen taidemusiikin levykritiikkiohjelma.

Ilmiöitä, innostumista ja kuluttajapalvelua, toimittajina Kare Eskola ja Janne Koskinen.

Uudet levyt uusimmat kuunneltavat

Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä