yle.fi

 

Torstaisin klo 11.00 - 11.58

Nämä laulajat muistivat Kienzlin

Wilhelm Kienzl.

Janne Koskinen | 15.9.2011

Nyt on hyvä mahdollisuus tutustua unhoon jääneen itävaltalaissäveltäjän Wilhelm Kienzlin (1857-1941) yksinlauluihin. Tuotantoon kuuluu yhdeksän oopperaa, kolme jousikvartettoa ja yli 200 yksinlaulua.

Wilhelm Kienzlin oopperaa ”Der Evangelimann”, jota pidetään ensimmäisenä verismon saksalaisena sovelluksena, esitetään silloin tällöin saksankielisissä maissa. Waizenkirchenissä syntynyt Kienzl opiskeli musiikin lisäksi filosofiaa, historiaa ja luonnontieteitä. Hänen väitöskirjansa musiikin ja tekstin suhteesta kiinnitti Richard Wagnerin huomion, joka Franz Lisztin kanssa rohkaisi Kienzliä säveltämään. Säveltämisen ohella Kienzl toimi kapellimestarina ja musiikkikriitikkona.

Huolimatta siitä, että entisaikain kuuluisat laulajat esittivät Wilhelm Kienzlin yksinlauluja, ne eivät ole jääneet pysyväksi osaksi kantaohjelmistoa. Tyyliltään ne ovat aidon romanttisia ja kertovat rikkaasta melodisesta keksinnästä. Piano-osuudet kuvastavat Kienzlin hyviä taitoja pianistina.

Nyt julkaistulla levyllä on valikoima yksinlauluja Kienzlin uran alkupuolelta. Hän valitsi teksteiksi monipuolisesti paitsi Goethen, Eichendorffin ja Lenaun klassikkoja, niin myös aikalaisten runoja.

Baritoni Jochen Kupferin tulkitsema ”Wehmut” (Alakulo) Joseph von Eichendorffin tekstiin on pysäyttävä miniatyyri, jossa pianon aavemaiset oktaavit säestävät Kupferin tarkasti artikuloimaa tekstiä. Hieno on myös Romanssi, jossa sopraano Christiane Libor luo pakahduttavan huipennuksen hankalan i-vokaalin sisältämälle ”blieb”-sanalle. Tenori Carsten Süssin tulkinnoista voi nostaa esiin laulun ”Lenz” (Kevät), jonka pitkissä linjoissa hänen Wagner-kokemuksensa tulee esiin. Pianisti Stacey Bartsch soittaa verrattomasti.

Wilhelm Kienzl: Lieder, Vol. 1. – Christiane Libor, sopraano, Carsten Süss, tenori, Jochen Kupfer, baritoni, ja Stacey Bartsch, piano.
(Chandos CHAN 10666)

Lähetä:

Maailman paras ja ainoa suomenkielinen taidemusiikin levykritiikkiohjelma.

Ilmiöitä, innostumista ja kuluttajapalvelua, toimittajina Kare Eskola ja Janne Koskinen.

Uudet levyt uusimmat kuunneltavat

Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä