Torstaisin klo 11.00 - 11.58

Onneksi seurakuntien levyt ovat parantuneet

Kare Eskola | 2.2.2012

Joskus kymmenen vuotta sitten seurakuntien julkaisemat puolihengelliset taidemusiikkilevyt kuuluivat tukevasti harrastemusiikin puolelle ja aiheuttivat ammattipiireissä lähinnä myötähäpeää - jos ei soitolla niin ainakin äänityksellä ja graafisella suunnittelulla. Onneksi äänityksen, grafiikan ja soitonkin taso on noussut - seurakuntakategorian levyistä saa nykyosaamisella aivan asiallisia musiikkituotteita. Sellainen on myös Vihdin seurakunnan julkaisema sellisti Hannu Kiisken soololevy.

Itse asiassa Hannu Kiiski on rautainen ammattimuusikko, joka opettaa päätyökseen Sibelius-Akatemiassa. Nyt hän on katsonut tärkeäksi muistaa kotiseurakuntaansa levyllä ja kutsunut mukaan perhettään, muusikkoystäviään ja Vihdin kanttoreita. Levyn otsikkona on Lento cantabile, mikä kertoo sisällöstä lähes kaiken olennaisen. Alkupuoli koostuu levollisen hitaista sellolaulatuksista, loppupuoli levollisen hitaista virsisovituksista ja hengellisistä lauluista. Säestys vaihtelee pianosta urkuihin ja pikkuyhtyeeseen.

Hannu Kiiski ei taiteilijaluonteeltaan ole romanttinen sellohehkuttaja, joka ytimekkäällä äänellä ulvottaisi yläkieltä. Sen sijaan hän soittaa vilpittömän yksinkertaisesti ja välillä suorastaan pidätellen, mikä saattaa olla hyväksikin sekä kuluneille soolokappaleille että etenkin virsimelodioille. Sellon ääni on hyvällä tavalla rakeinen kuin vanha valokuva. Vanhan virren Taalainmaalta Kiiski soittaa paikallisen puusepän tekemällä sellolla, jonka kömpelössä äänessä soi syvä hartaus.

Ikivihreiden seassa Kiiski salakuljettaa seurakuntamummoille raikkaampaakin musiikkia, esimerkiksi Sallista, mikä on kokonaisuudelle eduksi. Raikkautta yritetään tarjoilla myös hengellisissä lauluissa, mutta Auroora Kiisken yhtyesovitukset alkavat ikävästi kuulostaa musiikkikasvatuksen osaston vuosikurssibändiltä, kun saksofoni hönkii melodiaa, nuorisorummut lätkyttävät ja pianisti harjoittaa vapaata säestystä.

Toisaalta on Hannu Kiiskelle kunniaksi, että hän on uskaltanut ottaa oman soololevynsä aidoiksi tekijöiksi nuorempaa väkeä - se on terveen pedagogin merkki.

"Lento cantabile", hengellistä ja maallista musiikkia. - Hannu Kiiski, sello, ja eri esittäjiä.
(Vihdin seurakunta)

Lähetä:

Maailman paras ja ainoa suomenkielinen taidemusiikin levykritiikkiohjelma.

Ilmiöitä, innostumista ja kuluttajapalvelua, toimittajina Kare Eskola ja Janne Koskinen.

Uudet levyt uusimmat kuunneltavat

Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Muualla Yle.fi:ssä