Perjantaisin klo 14.00 - 15.00
Orkesteri voittaa solistin Vivaldin aarioissa
Saksalaissopraano Simone Kermes on sen verran ansioitunut barokkimusiikin saralla, että hän katsoi asiakseen saattaa markkinoille vielä yhden levyllisen Vivaldin aarioita; niitähän on viime aikoina kuultu sekä ovista että ikkunoista. Kermesin aariavalikoima on melko tyypillinen. Kaksi neliosaista kantaattia antaa ryhtiä ja vilkkaan sotaisat ooppera-aariat antavat menoa ja meininkiä.
Barokin aikana oopperoiden sankariroolit kirjoitettiin sopraanon äänialalle, ja usein niitä lauloivat kastraatit. Kermes pyrkii parhaansa mukaan eläytymään prinssien ja ensirakastajien rajuihin tunnelmiin, mutta hänen äänensä, tulkintansa ja levyn kokonaisuus on pohjimmiltaan sävytetty niin naiselliseksi, että aarioiden alkuperä peittyy, eikä niistä välity maskuliinista raivoa tai voimaa. Kermes on moderni, voimakas, itsenäinen nainen, joka harmi kyllä ei osaa näytellä miestä.
Tämä ei haittaa, jos jättää aarioiden sisällön huomiotta ja suhtautuu niihin laulutaituruuden mestarinäytteinä, mitä ne suurelta osalta ovatkin. Kermes hoitaa Vivaldin pirulliset mutta näyttävät juoksutukset kuin vettä valaen, ja napakasti iskutetut rytmit pitävät svengin kunnossa. Äänessä voi kuitenkin kuulla tiettyä yksiulotteisuutta, jota tiheä ja aina samanlaisena pysyvä vibrato korostaa. Kermes pystyy leikkimään kuvioilla ja dynamiikalla, mutta ei äänen sävyillä kuten kovimmat kilpasiskonsa.
Niinpä levyn pääosaan nouseekin Andrea Marconin johtama Venetsian barokkiorkesteri, joka päihittää tähtisolistinsa sekä menevyydessä että sävykirjossa. Venetsialaiset ovat jo vuosien ajan olleet mittapuuni sähäkälle, tunteikkaalle barokkisoitolle. Tälläkin levyllä joukko reagoi barokin affekteihin niin raivokkaasti, että oikea diagnoosi lienee maanisdepressiivisyys. Taisteluhenkisissä aarioissa orkesteri kepittää rajusti ja hillittömällä huumorilla, kun taas hitaissa osissa kuulija saa nauttia lähes myöhäisromanttisesta, pehmeästä sointihehkutuksesta, johon harva barokkiorkesteri kehtaa ryhtyä, tai jos kehtaa niin tuskin pystyy.
Antonio Vivaldi: Kantaatit RV630 ja RV626 sekä aarioita oopp. L'Olimpiade, Semiramide, Tito Manlio, Orlando furioso, Giustino, Griselda ja Catone in Utica. - Simone Kermes, sopraano, ja Venetsian barokkiork./Andrea Marcon.
(Archiv, 4779843)
Maailman paras ja ainoa suomenkielinen taidemusiikin levykritiikkiohjelma.
Ilmiöitä, innostumista ja kuluttajapalvelua, toimittajina Kare Eskola ja Risto Nordell.


