Osmo Vänskä joutuu vielä treenaamaan

Musiikkilehdistä olemme jo vuosia sitten saaneet lukea, että Minnesotaan loppusijoitettu kapellimestari Osmo Vänskä on kaukomailla alkanut kaivata juurilleen ja ryhtynyt siksi tosissaan treenaamaan klarinetinsoittoa. Vänskä oli klarinetistina kelpo pulttisoittaja ennen kuin alkoi vispaajaksi. Todelliseen testiin Vänskän instrumentalismi joutuu BIS-yhtiön uutuuslevyllä, jolla hän Minnesotan orkesterimuusikoiden kanssa soittaa Kalevi Ahon kamarimusiikkia.

Vänskä tuntee Ahon sävelkielen ominaispiirteet ja äärimmäisen vaativuuden jo vuosien takaa. Siksi on outoa, että hän on valinnut soittokumppaneikseen väkeä Minnesotan orkesterin etupulteista. Etenkin klarinettikvintetossa tulee selväksi, että säännöllinen kamarimusiikkiharrastus ja hyvä orkesteriammattitaito eivät vielä anna eväitä näin haastavaan musiikkiin. Huojuva intonaatio, soinnillinen epäyhtenäisyys ja ajoittainen prässäys korostavat suotta Ahon sävelkielen painokkuutta ja tiheyttä. Pakottomuus ja kirkkaus antaisivat musiikille enemmän elintilaa, mutta kenties minnesotalaisilla ei ole ollut tarvittavaa intohimoa pilkkujen viilaamiseen, ei vaikka maestro itse soittaa mukana.

Yllättävää kyllä Osmo Vänskä on klarinettikvinteton kantava voima. Etenkin sävelpuhtaudessa hän tukee koko porukkaa, ja kadenssimaisissa kohdissa kuuluu riehakkuutta ja vapautta. Vänskä selvästi nauttii siitä, että saa yksin vastata soivasta lopputuloksesta. Olisi kiinnostava saada nauttia hänen näkemyksestään esimerkiksi Berion sooloklarinettikappaleiden parissa.

Soinnillisesti Vänskällä kyllä riittää vielä treenaamista, jos tavoitteena on maailman huippu. Makeutta ja täyteläisyyttä kaipaisin lisää etenkin ylärekisteriin, samoin öljyisyyttä legatoihin.

Tampereen alttoviulukilpailujen ohjelmistoksi sävelletty klarinettitrio onnistuu kvintettoa paremmin. Puolivälin hurmioituneet kvarttiharmoniat eivät osu aivan kohdalleen eikä alttoviulisti Thomas Turner yllä vaadittavaan solistiluokan näyttävyyteen, mutta pienen kokoonpanon napakkuus ja kirkkaus on asialle eduksi.

Levyn päättää Ahon sonaatti kahdelle harmonikalle, joka itse asiassa on kontrapunktisesti kehitelty versio yhden harmonikan sonaatista. Sävelkieli on varsin tummasävyistä ja tiivistä kahdeksankymmentäluvun Ahoa, mutta harmonikkojen kirkas sointi sekä Veli ja Susanne Kujalan saumaton yhteistyö avaavat teoksen tiheimpiäkin kohtia varsin onnistuneesti.

Kalevi Aho: Klarinettikvintetto; Trio klarinetille, alttoviululle ja pianolle; Sonaatti kahdelle harmonikalle. - Osmo Vänskä, klarinetti, ja Minnesotan orkesterin muusikoita, sekä Veli ja Susanne Kujala, harmonikka.
(BIS-CD-1886)