yle.fi

 

Torstaisin klo 11.00 - 11.58

Painavaa suomalaista puhallinohjelmistoa

Timo Asikainen | 27.5.2010

Arktinen Hysteria- puhallinkvintetti kuuluu maamme johtaviin kamarimusiikkiyhtyeisiin. Kvintetin toiminta alkoi noin vuosikymmen takaperin, ja nykyään kvintetti on yksi harvoista vakinaisesti Suomessa toimivista puhallinkvinteteistä.

Sen jäsenet ovat Pohjanmaalla syntyneitä nuoria puhaltajia, paitsi pienenä kauneuspilkkuna Kotkassa syntynyt huilisti Matti Närhinsalo, jonka sukujuuret kuitenkin onneksi sentään ovat Keski-Pohjanmaalla. Kvintetin muut paljasjalkaiset pohjalaisjäsenet ovat oboisti Anni Haapaniemi, klarinetisti Christoffer Sundqvist, fagotisti Ann-Louise Wägar ja käyrätorvisti Tommi Hyytinen.

Uutuuslevyllään yhtye esittää kolmen oman aikamme suomalaisen säveltäjän musiikkia. Painavaa tavaraa siis, kaksi 2000-luvulla ja kaksi 1970-luvulla sävellettyä teosta, joista Joonas Kokkosen kvintetto lienee ainoa aikaisemmin levytetty. Levyn mielenkiintoisin tuttavuus on Atso Almilan Arktiselle Hysterialle omistama puhallinkvintetto. Vaikka sävellyksen nimi voi antaa humoristisenkin mielikuvan, sen taustalla on kuitenkin syvästi traaginen tositapahtuma. Kaamoksen tummuus, niin luonnossa kuin ihmismielessäkin, leijuu vahvasti teoksen yllä.

Arktinen Hysteria on vitaalinen ja virtuoosinen kokoonpano. Yhtyeen vivahteikas tunnuslause toteutuu käytännössäkin mainiosti: yhtye laulaa, murisee, kajahtelee, rääkyy, tunnelmoi, kiekuu ja lurittelee. Viiden virtuoosisen muusikon ja viiden ilmaisuvoimaisen puhaltimen kombinaatio tarjoaa kiehtovia soinnillisia yhdistelmiä ja sointivärejä. Tasokasta musisointia täydentää Enno Mäemetsin vivahteikas äänitys.

Levyn tiedot:

Almila: Puhallinkvintetto nro 2 "Arktinen Hysteria". Nordgren: Laupias samarialainen; Puhallinkvintetto nro 2. Kokkonen: Puhallinkvintetto. - Puhallinkvintetti Arktinen Hysteria. (Alba, ABCD 307)

Lähetä:

Maailman paras ja ainoa suomenkielinen taidemusiikin levykritiikkiohjelma.

Ilmiöitä, innostumista ja kuluttajapalvelua, toimittajina Kare Eskola ja Janne Koskinen.

Uudet levyt uusimmat kuunneltavat

Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä