Perjantaisin klo 14.00 - 15.00
Perusteltuja taukoja hiljaisuudessa
Gian Francesco Malipiero kuuluu samaan Italian kultaiseen säveltäjäsukupolveen kuin Respighi ja Casella. Kymmenien käyttökelpoisten oopperoiden lisäksi Malipiero nikkaroi seitsemäntoista sinfoniaa, jotka hiljattaisten levytysten perusteella ovat hieman väkinäisesti sinfonian muotoon pakotettuja. Naxos-yhtiön uusi levytys osoittaa, että parhaimmillaan Malipiero oli vapaasti assosioivissa orkesteriteoksissa, joita hän sävelsi kahdella otsikolla: Impressioni dal vero (Kuvia elämästä) ja Pause del silenzio (Taukoja hiljaisuudessa).
Kolme sarjaa "elämänkuvia" ovat henkilökohtaista terapiamusiikkia, joissa kuuluu muun muassa säveltäjän eläinrakkaus, Stravinskyn vaikutus ja ensimmäisen maailmansodan ahdistus. Vuolaana assosioiva musiikki on välillä kirpeän polytonaalista, välillä säkenöivän kirkasta.
Kaksi Pause del silenzio -sarjaa ovat abstraktimpaa ja ehkä siksi kiehtovampaa musiikkia. Malipiero kertoo teosten taustasta, että maailmansodan aikaan hiljaisuutta oli harvassa, eikä sitä siksi hennonut keskeyttää joutavalla musiikilla, vaan säveltäminen oli hyvin vaikeaa. Ehkä siksi teokset tuntuvat olevan pikemminkin hiljaisuuden jatkumoa kuin ääntä joka hiljaisuuden keskeyttää. Italialaisen orkesterisäihkeen tilalla on pidättyväisempää tunnelmointia melodioiden ja tekstuurien äärellä. Teokset eivät kuitenkaan jää harmaaksi hiljentymiseksi, vaan hehkuvat tarvittaessa värejä ja voimaa.
Rooman sinfoniaorkesteri soittaa Malipieron musiikkia aivan kelvollisesti, mutta teosten synkemmät kohdat puserretaan liian väkinäisellä voimalla ja kimmeltävät tekstuurit törmäävät puhtausongelmiin. Malipieron orkesteritaituruus kaipaisi jotain Susanna Mälkin kaltaista kurinpitäjää taikomaan romanttista hehkua esiin tarkkuudesta ja puhtaudesta.
Gian Francesco Malipiero: Impressioni dal vero I-III; Pause del silenzio I-II. Rooman SO/Francesco La Vecchia.
(Naxos, 8.572409)
Maailman paras ja ainoa suomenkielinen taidemusiikin levykritiikkiohjelma.
Ilmiöitä, innostumista ja kuluttajapalvelua, toimittajina Kare Eskola ja Risto Nordell.


