yle.fi

 

Torstaisin klo 11.00 - 11.58

Piano sellaisena kuin Mozart sen kuuli

Tommi Koskenheimo | 21.10.2010

Levyn kansitekstissä John Irving pohtii miltä Mozartin käyttämä piano saattoi kuulostaa. Tuolloin 1700-luvun lopulla piano instrumenttina oli kovassa muutoksessa, ja Irving päättelee, että Mozartin soitto saattoi vaihdella suurestikin aina kulloisestakin käytettävissä olevasta instrumentista riippuen.

Levyllä soi Derek Adlamin vuonna 1987 valmistama fortepiano, jonka esikuvana on ollut Gabriel Anton Walterin vuonna 1795 Wienissä valmistama fortepiano, jollainen oli itse Wolfgang Amadeus Mozartilla käytössä. Levyllä on siis selkeä tavoite autenttisuuteen, pyrkiä tuomaan kuultavaksi se miltä piano olisi saattanut kuulostaa itse säveltäjälle. Nykykuulijalle fortepiano voi kuulostaa omituiselta, hieman kuin rikkinäiseltä pystypianolta. Pahimmillaan äänitys saattaa vain korostaa tätä vaikutelmaa, kun ääni poimitaan ihan instrumentin läheltä ja mukaan tulevat kaikki mekanismin kolinat.

Tällä levyllä fortepiano sen sijaan soi hyvin kauniisti laulaen, eikä soinnissa ole rääkätyn kapakkapianon vaikutelmaa. Bezuidenhoutin soitto on ilmeikästä ja sävellyksen syvintä ydintä palvelevaa. Hän ei soita vain esitelläkseen instrumenttia, vaan käyttää soitinta vain välineenä jonkun muun synnyttämiseen.

Tommi Koskenheimo

Levyn tiedot:
Mozart: Sonatas, Fantasies & Variations. - Kristian Bezuidenhout, fortepiano.

Lähetä:

Maailman paras ja ainoa suomenkielinen taidemusiikin levykritiikkiohjelma.

Ilmiöitä, innostumista ja kuluttajapalvelua, toimittajina Kare Eskola ja Janne Koskinen.

Uudet levyt uusimmat kuunneltavat

Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä