yle.fi

 

Torstaisin klo 11.00 - 11.58

Robert Parsons pyrkii korvasta sisään

Kare Eskola | 3.11.2011

Robert Parsons oli brittiläisen vokaalipolyfonian varhainen mestari - tai oikeastaan suuri lupaus. Hän kuoli nuorena eikä ennättänyt vakiinnuttaa asemaansa edes sen vertaa, että olisi jättänyt itsestään tietoja historiankirjoihin. Väliäkö sillä kun musiikki puhuu puolestaan.

Parsonsin sävellykset edustavat varhaista vokaalipolyfoniaa eivätkä ole niin täyteläisen koristeellisia kuin brittityyli yleensä. Parsons ei kikkaile yllättävillä riitasoinnuilla vaan valmistaa ne hyvin - niinpä oudotkin intervallit tuntuvat väistämättömiltä.

Moneen kertaan palkitun The Cardinall's Musick -kuoron käsittelyssä Parsonsin teoksista paljastuu kiehtovaa tummuutta ja täyteläisyyttä. Useimmissa teoksissa altto on korkein ääni, ja baritonit saavat paljon vastuuta. Usein tällainen on epäkiitollisen matalaa laulettavaksi, mutta The Cardinall's Musick selviää haasteesta tarkasti fokusoidulla äänenmuodostuksella. Kaiken pohjalla lepäävät napakat, itsevarmat bassot. Alttostemma on jaettu tasan kontratenoreille ja altoille, mikä sitoo sen muun kuoron miehekkääseen pärinään ilman kontratenoreille tyypillistä honotusta. Silloin kun sopraanoille löytyy käyttöä, he soljuvat mukaan poikamaisella äänellä.

Kuoron kokonaissointi ei ole eteeristä enkellaulua, jollaisena flaamilaista vokaalipolyfoniaa usein kuulee, vaan maskuliinista, inhimillistä laulantaa, jota ei meikata katedraalikaiulla. Niinpä levy ei jää taustalle kynttiläiltaa sulostuttamaan vaan pyrkii korvasta sisään tavallista pontevammin.

Tämä on hyvä tai huono asia riippuen kuulijan odotuksista. Mutta sitä ei käy kiistäminen, että kun Parsons ja The Cardinall's Musick pitkällisen polyfonisen harhailun jälkeen päätyvät duurisointuun, sinne kuulijakin tietää päätyneensä.

Robert Parsons: Kirkkomusiikkia. - The Cardinall's Musick/Andrew Carwood.
(Hyperion, CDA67874)

Lähetä:

Maailman paras ja ainoa suomenkielinen taidemusiikin levykritiikkiohjelma.

Ilmiöitä, innostumista ja kuluttajapalvelua, toimittajina Kare Eskola ja Janne Koskinen.

Uudet levyt uusimmat kuunneltavat

Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä