yle.fi

 

Torstaisin klo 11.00 - 11.58

Rockia jousikvartetilla

Salla Matusiak | 17.2.2011

Kazda & Indigo Strings eli basisti Jan Kazda sekä Indigo-jousikvartetti soittavat levyllään nimenmukaisesti legendaarisen rock-yhtyeen, Led Zeppelinin musiikkia. Viime vuosina elokuvamusiikkiin ja aiemmin mm. Saksan rock- ja jazz-piireissä liikkuneen Kazdan viimeisin levytys suuntautuu aavistuksen enemmän taidemusiikin maailmaan päin. Levy koostuu basistin omista jousikvartetille tekemistään sovituksista sekä parista täysin omasta sävellyksestä.

Levynkansitekstissä Kazda kirjoittaa haaveilleensa jo tovin basson ja jousikvartetin yhdistämisestä. Häntä kiehtovat asioiden vastakohdat ja ilmeisesti siitä on ollut myös tällä kertaa kyse. Tämänkaltaiset tyylilajeja rikkovat levytykset ovat myös omasta mielestäni kiinnostavia ja siksipä nappasinkin levyn juuri tulleiden uutuuksien joukosta.

Ajatus on hyvä, mutta toteutus ei valitettavasti kanna. Sovitukset ovat tasapaksuja ja monesti niistä puuttuu fokus. Jousikvartetin soiton tarkkuudessa olisi myös toivomisen varaa, ja onkin vaikea sanoa, kuinka paljon sillä on vaikutusta kokonaisuuteen. Toimisivatko Kazdan sovitukset sittenkin jonkin toisen kokoonpanon esittäminä? Kappaleista parhaiten toimii klassikko Black dog, jonka ikitunnistettava riffi ei jätä nytkään kylmäksi.

Led Zeppelinin musiikkia, sov. Kazda. – Jan Kazda, sähköbasso, ja Indigo-jousikvartetti.
(Phil. harmonie PHIL. 06010)

Lähetä:

Maailman paras ja ainoa suomenkielinen taidemusiikin levykritiikkiohjelma.

Ilmiöitä, innostumista ja kuluttajapalvelua, toimittajina Kare Eskola ja Janne Koskinen.

Uudet levyt uusimmat kuunneltavat

Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä