Torstaisin klo 11.00 - 11.58
Rohkeaa sellomusiikkia, varovainen esitys
Naxos-yhtiöllä on tapana etsiskellä markkinarakoja tai ainakin repetuaarin aukkoja hyvin oudoista paikoista, esimerkiksi tekemällä kokonaislevytyksiä tuntemattomien pikkusäveltäjien musiikista. Parhaimmillaan projektit avaavat uusia, kiehtovia sointimaailmoja, pahimmillaan kyse on keinotekoisesta huomiontavoittelusta kehnolla musiikilla. Moisei Vainbergin unohdetun soolosellomusiikin kokonaislevytys kuuluu ensimmäiseen kategoriaan.
Vainberg eli ja oli 1900-luvun Neuvostoliitossa, mikä ei ollut helppoa puolalaissyntyiselle juutalaiselle. Hän istui Stalinin aikaan vankilassa eikä muulloinkaan saanut teoksiaan aina julki. Esitysten toivossa Vainberg omisti lukuisat soolosellosävellyksensä selloguru Mstislav Rostropovitshille, joka ei niitä kuitenkaan esittänyt. Siihenkin oli poliittinen syy - Rostropovitshin mielestä Vainberg oli pelkuri, koska ei rohjennut kannattaa Rostropovitshin poliittista radikalismia.
Vainbergin soolosellomusiikki kuitenkin ansaitsee huomiota - vähintään Naxos-yhtiön kokonaislevytyksen verran. 24 preludia ovat rohkeaa, mielikuvituksekasta musiikkia, jossa sellon luontaisia ilmaisukeinoja käytetään loisteliaan monipuolisella tavalla, mutta perussävy pysyy silti meditatiivisena. Vainberg tavoittaa syvällisyyden ilman pateettisuutta ja vaihtelevat karaktäärit ilman karnevaalitemppuja. Musiikilliselta koherenssiltaan Vainbergin preludit eivät yllä esimerkiksi Bachin DWK:n tasolle - pikemminkin mieleen tulevat Vainbergin sielunveljen Shostakovitshin pianopreludit. Levyn päättävä soolosellosonaatti nro 1 on pitkälinjaisempi kokonaisuus, hiljaista, sisäänpäin kääntynyttä musiikkia, joka jättää kuulijan kaipaamaan kokonaislevytyksen toista osaa.
Vainbergin teokset on kaivanut esiin pitkän linjan sellisti Josef Feigelson, Gutmanin ja Rostropovitshin oppilas, joka syntyi Latviassa mutta loikkasi aikoja sitten Yhdysvaltoihin. Feigelson tunnustaa levytekstissä, että sattuneesta syystä tämän musiikin levyttäminen lankesi hänen osakseen, vaikka oikeasti se olisi ollut maailman parhaan sellistin eli Rostropovitshin tehtävä.
Feigelson soittaa hillityn sielukkaasti ja tuntuu ymmärtäneen Vainbergin tarkoitusperät hienovaraisimpia viittauksia myöten. Musiikki on kuitenkin teknisesti vaativaa, eikä Feigelson enää ole parhaassa terässä. Intonaatio tuntuu epävarmalta ja fraseerauksesta puuttuu terävyys. Vähäisetkin tekniset ongelmat saavat tämän sinänsä rohkean musiikin tuntumaan aralta, mikä on harmi. Minua kiinnostaisi kovasti kuulla, mitä vaikkapa syvällinen kiharatukka Steven Isserlis tai tiukka romantikko Marko Ylönen saisivat irti tästä musiikista.
Moisei Vainberg: 24 preludia; Soolosellosonaatti nro 1. - Josef Feigelson, sello.
(Naxos, 8.572280)
Lähetä:
Maailman paras ja ainoa suomenkielinen taidemusiikin levykritiikkiohjelma.
Ilmiöitä, innostumista ja kuluttajapalvelua, toimittajina Kare Eskola ja Janne Koskinen.
