yle.fi

 

Torstaisin klo 11.00 - 11.58

Runoteema sopii Julia Fischerille

Kare Eskola | 21.4.2011

Deccan tähtiviulisti Julia Fischer on otsikoinut levynsä elegantisti sanalla Poème. Saman otsikon alle on aiemminkin koottu runollista musiikkia, mikä on helppoa, koska kaikki musiikki on runollista. Julia Fischerin valikoima on kuitenkin poikkeuksellisen onnistunut sekä ohjelmistoltaan että soiton tasolta.

Levyllä on itseoikeutetusti mukana kaksi ilmeisintä viulurunoelmaa, Chaussonin klassikko Poème ja Vaughan Williamsin sulokkaasti liitelevä The Lark Ascending. Kokonaisuuden vahvuus syntyy silti kahdesta harvinaisuudesta. Avausteos, Respighin Poema autunnale, maalailee syksyisen kuulaita ja haikeita maisemakuvia. Levyn pääteokseksi nousee Josef Sukin huikaisevan romanttinen, elokuvamusiikillinen Fantasia, joka 25 minuutin kestollaan yltää lähes konserttomaiseen ilmaisuun.

Paperilla tarkasteltuna levyltä ei vaikuttaisi löytyvän punaista lankaa, mutta kuuntelu todistaa toista. Teokset hahmottuvat 70 minuutin jatkumona, ja tunnelma on hämmästyttävän koherentti yhdistelmä säkenöivää sointia ja levollisen viipyileviä musiikkikuvia.

Uskoisin että levyn kokonaisvaltainen, poikkeuksellinen runollisuus syntyy siitä, että tavallisuudesta poiketen nämä teokset eivät tunnu solistin ja säestävän orkesterin kilvanajolta vaan yhtenäiseltä musisoinnilta. Kenties kyse on siitä, että pianistinakin esiintyvä Julia Fischer pystyy hahmottamaan partituurit kokonaisuutena; tai sitten Jakov Kreisbergin johtama Monte Carlon filharmoninen orkesteri seuraa Fischeriä niin hyvin, etten edes huomaa sen seuraavan. Joka tapauksessa solisti ja orkesteri hengittävät samaa romanttista runoutta.

Julia Fischerin eleetön mutta romantiikan viuluperinteitä kunnioittava soitto on pikemminkin terävää ja täsmällistä kuin täyteläisen lämmintä. Tämän levyn kappaleissa lähestymistapa tuntuu juuri oikealta - runous kaipaa keveyttä, kirkkautta ja läpinäkyvyyttä. Fischerin tekninen mestaruus mahdollistaa sen, että kiperätkin virtuoosikohdat tuntuvat runoudelta. Säihkeessä Fischer ei ehkä ole viulusuosikkini Hilary Hahnin tasolla, mutta ainakin tämän levyn perusteella hän tuntuu vieläkin täysipainoisemmalta muusikolta.

"Poème". Ottorino Respighi: Poema autunnale. Josef Suk: Fantasia. Ernest Chausson: Poème. Ralph Vaughan Williams: The Lark Ascending. Julia Fischer, viulu, ja Monte Carlon FO/Yakov Kreizberg.
(Decca, 4782684)

Lähetä:

Maailman paras ja ainoa suomenkielinen taidemusiikin levykritiikkiohjelma.

Ilmiöitä, innostumista ja kuluttajapalvelua, toimittajina Kare Eskola ja Janne Koskinen.

Uudet levyt uusimmat kuunneltavat

Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä