Perjantaisin klo 14.00 - 15.00
Saksofonitohtorin uudet seikkailut
Saksofonitohtori Olli-Pekka Tuomisalo on ottanut asiakseen levyttää kaikki suomalainen saksofonimusiikki. Nyt projekti on edennyt jo kahdeksanteen levyyn. Tuomisalon levyjen taso on välillä vaihdellut, mutta aina olen ihaillut hänen vakaumuksellista energiaansa ja sitä näennäistä helppoutta, jolla hän löytää, ottaa haltuun, esittää ja lopulta saattaa levylle yhä uusia ja uusia kappaleita.
Uudella SaxCussion-levyllä pääosassa on saksofonin ja lyömäsoitinten yhteistyö. Napakasti iskutettu oman aikamme musiikki on Tuomisalon ydinosaamista, ja levystä välittyy suomalaisessa nykymusiikissa harvinainen svengi ja soittamisen riemu. Tuomisalolla vaikuttaa olleen lyömäsoittaja Aki Virtasen kanssa suorastaan hauskaa, niin pakotonta, kaunista ja musikaalista on meno etenkin Markku Nikulan, Mikko Heiniön ja Tomi Räisäsen kappaleissa.
Tim Pagen free-vaikutteisen teoksen Tuomisalo soittaa fiksusti freeguru Mika Kallion kanssa. Vaikka varttitunti tuntuu pitkältä ajalta luritella niitä näitä, Kallion sävykäs rumpalointi pitää menoa yllä. Erik Bergmanin Quint-Essence -kappaleessa vierailee Akateeminen saksofonikvartetti, jonka tiukka yhteissoitto ei edelleenkään jätä kysyttävää.
Kun levyllä on seitsemän omaleimaisen säveltäjän kahdeksan hyvin erikoista teosta, sen tarkempi esittely veisi tuntikaupalla aikaa. Niinpä lienee pakko tyytyä toteamaan, että äänellisen seikkailumielen ja riemukkaan muusikkouden suhteen levy on toistaiseksi vuoden parasta antia.
"SaxCussion". Leif Segerstam: Episode 7. Mikko Heiniö: ...in spe... Tomi Räisänen: L'homme armé. Erik Bergman: Solfatara; Quint-essence. Tim Page: Shout, murmur, wheeze. Markku Nikula: Kaukaa hymyilee meri. Jaakko Kortesharju: Hane marginis exiguitas non caperet. - Olli-Pekka Tuomisalo, saksofoni, sekä Aki Virtanen, lyömäsoittimet, Mika Kallio, rummut, ja Akateeminen saksofonikvartetti.
(OPTCD-11009)
Lähetä:
Maailman paras ja ainoa suomenkielinen taidemusiikin levykritiikkiohjelma.
Ilmiöitä, innostumista ja kuluttajapalvelua, toimittajina Kare Eskola ja Risto Nordell.

