Torstaisin klo 11.00 - 11.58
Täysosuma Schumannin pianotrioista
Sisarukset Tanja ja Christian Tetzlaff sekä norjalaisen pianisti Leif Ove Andsnes ovat levyttäneet Robert Schumannin kaikki pianotriolle säveltämät teokset. EMI-levy-yhtiön julkaisulla kuullaan Schumannin pianotriot nro 1 d-molli, nro 2 F-duuri ja nro 3 g-molli. Näiden lisäksi levyllä kuullaan Fantasiakappaleita ja kuusi etydiä Theodor Kirchnerin sovituksena.
Vuoden 1845 paikkeilla Schumann kehitteli mielessään uutta sävellystapaa. Improvisoinnin ja teknisen kikkailun sijasta hän keskittyi mietiskelyyn ja kokonaisvaltaisen sävellystyylin löytämiseen. Uusi tyyli kuuluu vuosina 1847-1851 valmistuneissa pianotrioissa. Niissä on kuultavissa rikasta motiivien yhdistelyä, hienostuneita siirtymiä ja keskittynyttä ilmaisua.
Pianotrio nro 1 on intohimoinen ja myrskyinen teos. Pianotrio nro 2 on Schumannin itsensä mukaan edellistä ystävällisempi ja pirteämpi. Pianotrio nro 3 on jälleen sekä intohimoinen ja myrskyisä että myös sisäistynyt ja synkkämielinen. Kolmannessa triossa on kuultavissa myös Johann Sebastian Bachilta lainattuja fuuga- ja kaanontekniikoita.
Levy on äänitetty Fredrikstadtin kirkossa Norjassa ja levy on varsin korkeatasoinen. Trion kaikki soittajat ovat instrumenttinsä tunnustettuja taitureita. Christian Tetzlaff on kansainvälisesti tunnettu viulusolisti joka konsertoi ensi syyskuussa Musiikkitalossa Helsingin kaupunginorkesterin solistina. Christianin sisko, sellisti Tanja Tetzlaff, on orkesteriesiintymisten lisäksi erikoistunut kamarimusiikin ja uuden musiikin esittämiseen. Norjalaispianisti Leif Ove Andsnes on tehnyt uraa erityisesti Englannissa ja Yhdysvalloissa.
Trion sointi on yhtenäinen ja rohkea. Tulkintoja on hiottu pitkällisesti ja perusteellisesti. Tuloksena on hurmaavaa musiikkia. Schumannin pianotriojen levyttäminen ei ole mitään tusinatyötä. Jotta kaikki kontrastit, teemat ja sävyt pääsevät ansaitusti esille, edellyttää se soittajilta huimaa suoritusta. Sellaisia tulkintoja kuullaan harvoin. Tällä levyllä osaaminen, tulkinta ja musikaalisuus kohtaavat ja tuloksena on hienoa Schumann-soittoa.
Levyn tiedot:
SCHUMANN: COMPLETE MUSIC FOR PIANO TRIO. Pianotrio nro 1 d-molli op.63; Pianotrio nro 2 F-duuri op.80; Kuusi etydiä op.56; Pianotrio nro 3 g-molli op.110; Phantasiestuecke (Pianotrio) op.88. - Leif Ove Andsnes, piano, Christian Tetzlaff, viulu, Tanja Tetzlaff, sello. (EMI Classics / 50999 0941802 8 / (2CD)
Lähetä:
Maailman paras ja ainoa suomenkielinen taidemusiikin levykritiikkiohjelma.
Ilmiöitä, innostumista ja kuluttajapalvelua, toimittajina Kare Eskola ja Janne Koskinen.

