Torstaisin klo 11.00 - 11.58
Transkriptioita Bachin sonaateista
Vuodesta -95 asti toiminut barokkiyhtye, The Brook Street Band, on olemassaolonsa aikana ehtinyt esittää monenlaisia teoksia aina pienimuotoisesta kamarimusiikista suuriin kuoron ja orkesterin kanssa esitettäviin sävellyksiin saakka. Tämä BBC:n palkitsema kokoonpano on tuttu näky monilla eurooppalaisilla konserttilavoilla ja festivaaleilla.
Tämä kahdesta viulusta sekä sellon ja cembalon muodostamasta continuosta koottu yhtye on saanut nimensä Georg Friedrich Händelin kotikadun mukaan. Händel on ollutkin yhtyeelle tärkeä säveltäjä ja sen aiemmat Händel-tulkinnat ovat saaneet osakseen huimia kehuja. Neljän Händel-levytyksen jälkeen on ollut aika siirtyä eteenpäin. Yhtye on nyt äänittänyt Avie-levy-yhtiölle CD-levyllisen Johann Sebastian Bachin triosonaatteja.
Bachin triosonaatit ovat alun perin urkusävellyksiä, joita on totuttu kuulemaan paljon myös erilaisilla kokoonpanoilla soitettuna jo itsensä Bachin ajoista lähtien. The Brook street bandin levy jatkaa vanhaa käytäntöä. Säveltämisajankohdat teoksille vaihtelevat, eikä niistä ole aivan tarkkaa tietoa. Oletettavaa on kuitenkin, että isä-Bach sävelsi teoksiaan urkuharjoituksiksi vanhimmalle pojalleen, Wilhelm Friedemann Bachille.
Huolimatta soitinnuksen vaihdoksesta alkuperäissävellyksiin nähden, ei tässä levyssä ole kyse varsinaisista uusista sovituksista. The Brook street band on löytänyt yksinkertaisen, mutta toimivan tien kokoonpanon muuttamiseksi kahteen viuluun sekä continuoon. Ensiviulu soittaa urkujen oikean käden osuuden ja toinen viulu vasemman käden, jalkiosta pitää huolen continuo. Myöskään alkuperäisiin sävellajeihin ei ole koskettu, vaikka yhtyeen sellisti Tatty Theo kirjoittaakin kansilehdessä joidenkin niistä olleen haasteellisia jousisoittajille. Bachin musiikin tonaalisten sävyjen monimuotoisuus on haluttu säilyttää.
The Brook street band soittaa varmalla ja tarmokkaalla otteella. Viulistit Rachel Harris ja Farran Scott kuljettavat melodista linjaa kauniisti ja continuo kuulostaa tasapainoiselta.
J.S. Bach: Triosonaatteja. – The Brook street band.
(Avie AV2199)
Lähetä:
Maailman paras ja ainoa suomenkielinen taidemusiikin levykritiikkiohjelma.
Ilmiöitä, innostumista ja kuluttajapalvelua, toimittajina Kare Eskola ja Janne Koskinen.

