Torstaisin klo 11.00 - 11.58
Väkeviä Wagnerin bassoaarioita
Saksalainen basso René Pape on levyttänyt yhdessä Daniel Baremboimin johtaman Berliinin valtionorkesterin ja -oopperan kuoron kanssa Richard Wagnerin ooppera-aarioita. Parsifaalin aariassa mukana laulaa tenori Placido Domingo.
René Pape syntyi Dresdenissä Itä-Saksan puolella 1964. Hänen äitinsä oli kampaaja ja isä kokki. Pape sai musiikkikoulutuksensa Dersdenin Kreuz-kuorossa ja jatkoi opintoja Dresdenin konservatoriossa. Berliinin Staatsoper Unter den Lindenissä hän debytoi vuonna 1988. Tärkeä potku Papen uralla oli Mirjam Helin -laulukilpailun voitto Helsingissä 1989. Berliinin muurin murruttua myötä Pape loikkasi pysyvästi kansainväliseen oopperaeliitiin.
René Papea arvosetaan paitsi jylisevästä bassostaan, myös kauniin vivahteikkaasta äänenväristä ja hienostuneista tulkinnoistaan. Papea on verrattu usein taidokkaisiin lied-baritoneihin. Pape on myös taitava teatterimies, voimakas eläytyjä.
Levyllä kuullaan aarioita Nurnbergin mestarilaulajista, Valkyyriasta, Loheringista, Parsifalista ja Tannhäuserista. Aariat ovat hienoa kuultavaa esimerkiksi iltaisin kesämökin kuistilla, syntyjä syviä pohdiskellessa.
Levyn tiedot:
RENE PAPE / WAGNER. Aarioita ja kohtauksia oopperoista: Die Walkuere. Die Meistersinger von Nuernberg. Lohengrin. Parsifal. Tannhäuser. - Rene Pape, basso, Placido Domingo, tenori, Berliinin valtionoopperan kuoro, Berliinin valtionorkesteri, joht. Daniel Barenboim (Deutsche Grammophon / 4776617).
Lähetä:
Maailman paras ja ainoa suomenkielinen taidemusiikin levykritiikkiohjelma.
Ilmiöitä, innostumista ja kuluttajapalvelua, toimittajina Kare Eskola ja Janne Koskinen.

