Vänskän "uusi" Sibelius-sykli

Kapellimestari Osmo Vänskä on Minnesotan orkesterin kanssa viimeinkin saanut käynnistettyä Sibeliuksen sinfonioiden kokonaislevytyksen sinfonioilla kaksi ja viisi. Vastaavan kokonaislevytyksen Vänskä teki jo lahtelaisten kanssa viitisentoista vuotta sitten, mutta tokihan iso amerikkalainen orkesteri on parempi kuin nousukiitoiset lahtelaiset ja tokihan tulkinta kypsyy. Mutta ei se kypsy, tai ainakaan totuus ei ole yksioikoinen.

Uuden syklin julkaisee sama BIS-yhtiö kuin vanhankin, avauslevyjen kansikuvat ovat lähes identtiset, ja kun vertailin toisen sinfonian ensiosaa Lahden ja Minnesotan versioina, ne tuntuivat hämmentävän identtisiltä. Niinpä otin tekniikan avuksi vertailuun. Siirsin äänieditoriin molemmat versiot toisen sinfonian alusta, leikkasin musiikin puolen minuutin paloiksi ja piruuttani koostin uudestaan siten että ensin tulee puoli minuuttia Lahtea, sitten puoli minuuttia Minnesotaa ja niin edelleen.

Lopputulos kertoi enemmän kuin tuhat analyyttista sanaa. Versioita erottaa pitkä matka ja viisitoista vuotta, mutta ne sulautuivat saumatta yhteen.

Onhan se härskiä leikellä näkemyksellisiä taideteoskokonaisuuksia tällä tavoin, mutta yhtä härskiä on myydä musiikinkuluttajille Sibeliuksen sinfonioiden kokonaislevytys tuoreena, vaikka sitä ei erota viidentoista vuoden takaisesta. Toisaalta jos ja kun Vänskä on aikanaan tutkinut partituurin ja suomalaisen Sibelius-perinteen huolella, miksi hänen olisi pitänyt tulkintaansa muuttaa?

Kyllä tulkinnoista hyvällä tahdolla eroja löytää. Amerikkalaistunut Vänskä tuntuu ottavan partituurista irti kaiken tehon minkä irti saa. Dynamiikka on jäntevämpää, lähes äärimmilleen viritettyä; rytmiset iskut ovat jämerämpiä; väliääniä poimitaan entistäkin tarkemmin. Jos lahtelaisten tulkinta oli klassinen ja kuulas, niin minnesotalaisten tulkinta virittää Sibeliusta modernin teho- ja tuottavuusajattelun suuntaan, mikä tekee musiikista ainakin elävämpää jos ei parempaa.

Uutta kokonaissykliä voi perustella myös äänityksen ja esittäjistön kehittymisellä, mutta tässäkään suhteessa asia ei ole yksioikoinen. Lahtelaisten Ristinkirkossa syntyi kaikuista, anteeksiantavaa ja hieman kovaa sointia, joka kuitenkin tuntui erittäin yhtenäiseltä ja siksi palveli Sibeliuksen sinfonioiden ominaislaatua. Minnesotan hulppea konserttisali puolestaan on pettymys. Etenkin viisikanavamiksauksessa jouset, puut ja vasket ovat kuin kolme eri yhtyettä, ja vaikka äänityksessä on lihallista muhkeutta, orkesteri kuuluu liian läheltä.

Liekö erilaisten äänitysten ansiota että myös soiton kvaliteetti kallistuu ihme kyllä lahtelaisten suuntaan. Vaskien tehossa ja puiden tarkkuudessa Minnesota pärjää, mutta jousisoinnista puuttuu yhtenäisyyttä ja paatosta. Vänskällä on vielä paljon tehtävää sekä Minnesotan orkesterin sointikulttuurissa että Sibelius-perinteen juurruttamisessa. Onneksi aikaa on vielä neljän tai viiden levyn verran.

Jean Sibelius: Sinfoniat nro 2 D-duuri ja 5 Es-duuri. - Minnesotan orkesteri/Osmo Vänskä.
(BIS-SACD-1986)

Lähetä: