Torstaisin klo 11.00 - 11.58

Vivaldin Teuzzone ohittaa suojauksen

Kare Eskola | 19.1.2012

Levy-yhtiö Naïve on jo yhdentoista vuoden ja yli neljänkymmenen levyn verran toteuttanut massiivista Vivaldi-projektiaan. Tarkoituksena on saattaa levylle kaikki Torinon yliopiston kirjaston Vivaldi-käsikirjoitukset, ja niitähän riittää. Projektin levyt tunnistaa kansikuvista, jotka ovat raikkaita, tyylikkäitä kasvokuvia kauniista mallitytöistä. Uudet levyt -ohjelmassa projektin levyjä on esitelty ja arvioitu sitkeän säännöllisesti, ja kun sain käsiini uuden tripla-CD:n Vivaldin oopperasta Teuzzone, turnausväsymys iski. Mutta ohi meni - levy on upea.

Tärkein edellytys oopperajärkäleen miellyttävälle kuuntelulle on, että Vivaldin on oikeasti loistava oopperasäveltäjä. Naïven projekti on jo osoittanut, että käsitys Vivaldista pelkkänä konserttomaakarina on vääristynyt. Vivaldin kekseliäisyys, draaman taju ja elämänilo kypsyivät mestaruudeksi nimenomaan musiikkidraaman puolella. Toki Teuzzonekin sisältää pitkitettyjä resitatiiveja, mutta hauskaan aariaan edetään aina ennen kuin on liian myöhäistä. Lisäksi Vivaldi menestyksekkäästi rikkoo perinteistä da capo -aarian kaavaa ja panostaa duoihin, trioihin ja tehokkaisiin lauluihin.

Teuzzone sijoittuu muodikkaasti Kiinaan, mutta on muuten varsin tyypillinen sekoitus lemmenjuonitteluja ja valtataistelua. Nimiosa, sankari Teuzzonen rooli, on aivan oikein annettu sopranistalle eli hyvin korkealle kontratenorille. Tällä kertaa ratkaisu toimii, koska Paolo Lopez on tehtävänsä tasalla. Äänessä on voimaa ja jopa ripaus miehekästä sankaruutta, ja ajoittaisesta turhasta paisuttelusta huolimatta sitä kestää kuunnella. Silti Teuzzone on vähällä jäädä lemmittynsä, tataariprinsessa Zelindan jalkoihin. Tätä esittää altto Delphine Galou, jonka eroottinen ääni lumoaa enemmän keveydellä kuin syvyydellä.

Muihinkin rooleihin on riittänyt Euroopan parhaita artisteja, muun muassa mezzosopraano Raffaella Milanesi ja sopraano Roberta Mimeli, eikä ihme, koska produktiota on vetänyt herrasmies nimeltä Jordi Savall. Le Concert des Nations -orkesteri soittaa kuin lumottuna, tavoittaen etenkin lempeät karaktäärit ja korostaen päähenkilöiden sielunliikahduksia. Savallilla tuntuu olevan napakka ote sekä oopperan kokonaiskaaresta että yksittäisistä, mehukkaista aarioista.

Antonio Vivaldi: Teuzzone. - Paolo Lopez, Raffaella Milanesi, Delphine Galou, Roberta Mameli, Furio Zanasi, Antonio Giovannini ja Makoto Sakurada sekä Le Concert des Nations/Jordi Savall.
(Naïve, OP 30513)

Lähetä:

Maailman paras ja ainoa suomenkielinen taidemusiikin levykritiikkiohjelma.

Ilmiöitä, innostumista ja kuluttajapalvelua, toimittajina Kare Eskola ja Janne Koskinen.

Uudet levyt uusimmat kuunneltavat

Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Muualla Yle.fi:ssä