Torstaisin klo 11.00 - 11.58
Vokaalimusiikkia Atlantin tuolta puolen
Naxos tuo esille American Classics-sarjassaan mukavasti amerikkalaista nykymusiikkia, joka jää pohjoismaisesta perspektiivistä turhan usein Atlantin tuolle puolen.
Amerikkalaisen 40 vuoden ikään tänä vuonna ehtineen säveltäjän Eric Whitacren musiikista tulee kummasti mieleen ennen kaikkea Arvo Pärt. Tällä levyllä on hyvin soivaa vokaalimusiikkia, joka ei kaihda kauneutta.
Whitacre kirjoittaa musiikkia monenlaisiin teksteihin. Tämänkin levyn yhdeltätoista raidalta löytyy tekstiä ja aiheita aina raamatusta tai Mevlana Rumin teksteistä tuoreisiin sanoihin.
Whitacre kertoo kuorosäveltäjänä kunnioittavansa ennen kaikkea runoa. Hän haluaa ymmärtää jokaisen runon merkityksen tarkasti ja kertoo sävellysprosessissa yrittävänsä "hiljentää itsensä, jotta kuulee nuotit, jotka ovat jo kätkeytyneet runon ytimeen".
Whitacre on yksi esitetyimpiä säveltäjä omassa maassaan. Hän on myös ajassaan kiinni oleva säveltäjä, joka on kirjoittanut kuoron lisäksi puhaltimille, orkesterille ja esimerkiksi pop-oopperan Paradise Lost, joka yhdistelee eri teknolajeja oopperailmaisuun ja kuoromusiikkiin.
Elora Festival Singers soi päätä avaavan puhtaasti yltäen utuisista hiljaisista sävyistä räjäyttävään kirkkauteen. Nyanssit ja niiden mielekäs käyttö on hienosti hallussa.
Elina Roms
Levyn tiedot:
Eric Whitacre: kuoromusiikkia – Elora Festival Singers, joht. Noel Edison (Naxos 8.559677)
Lähetä:
Maailman paras ja ainoa suomenkielinen taidemusiikin levykritiikkiohjelma.
Ilmiöitä, innostumista ja kuluttajapalvelua, toimittajina Kare Eskola ja Janne Koskinen.

