Wedmanin väkevät Mysteerisonaatit

Heinrich Ignaz Franz von Biberin kuusitoista Mysteerisonaattia on yksi barokin väkevimmistä sonaattikokonaisuuksista. Ruusukkojuhlan meditaatiomusiikiksi sävelletyt sonaatit kuvittavat Jeesuksen elämän tunteikkaimpia kohtauksia - ensin iloisia, sitten surullisia ja lopuksi juhlallisia. Kokonaisuutta esitetään ja levytetään yllättävän vähän, mikä johtunee sen vaatimista kiemuraisista scordatura-virityksistä. Kanadalainen barokkiviulisti Julia Wedman on onneksi tarttunut toimeen ja saanut aikaiseksi erittäin voimallisen tulkinnan. Wedman levytti sonaatit jo pari vuotta sitten, mutta Suomen jakeluun levy on tullut vasta nyt.

Mysteerisonaattien peruslevytyksen teki jo vuosia sitten barokkiviulun herrasmies Andrew Manze. Wedmanin versio eroaa siitä rajusti - ja edukseen. Manzen musisointi kyllä eleganttia, sisäistynyttä ja sellaisena mietiskelyyn sopivaa, mutta Wedman soittaa tunteikkaasti, rajusti ja vaihtelevasti. Jos luulee mietiskelyn tarkoittavan hiljaista fiilistelyä, levy saattaa tuottaa pettymyksen, mutta Wedmanin tavoitteena onkin ollut vahva ja omakohtainen eläytyminen. Jeesuksen elämäntarinassa riitti intensiteettiä, joten turha sitä on pelätä siitä kertovassa musiikissakaan.

Suuri osa Wedmanin levytyksen voimasta tulee laajasta ja vaihtelevasta continuosta. Siinä missä Manze soitti kosketinsoittaja Richard Egarrin kanssa kahdestaan, Wedmania säestävät eri yhdistelminä sello, gamba, teorbi, arkkiluuttu, urut, cembalo ja harppu. Tällaisen komppiryhmän käyttö ei liene autenttista, mutta se on omiaan korostamaan musiikin sävykirjoa nykyihmiselle, jolle affektien hienonhieno kirjo ei sellaisenaan avaudu. Ja onhan se hienoa, että musiikissa riittää jytinää ja jyskettä, kun tarvitaan. Erityisesti harpun mystinen helinä menee suoraan sydämeen.

Wedman kertoo, että juuri Biberin Mysteerisonaatit saivat hänet ryhtymään barokkiviulistiksi. Tämä intohimo ja sen myötä paneutuminen kuuluu soitossa, joka on rajua mutta hiottua. Välillä tunteen palo roihahtaa romanttiseksi, jopa ekspressionistiseksi, mutta sijansa saa myös hiljainen, minimalistinen tunnelmointi. Pariäänten helppous, koristeiden sulavuus ja tanssirytmien tarkkuus tukevat ilmaisua, eikä viulu kuulosta liian tukahdutetulta edes äärimmäisimmissä scordatura-virityksissä.

Valitettavasti levyn kansikuva ja taitto eivät aivan yllä musiikillisen sisällön tasolle, mutta esittelyteksti sentään avaa kiinnostavia näkökulmia sonaattien hengelliseen sisältöön.

Heinrich Ignaz Franz von Biber: Mysteerisonaatit. - Julia Wedman, viulu, sekä Felix Deak, sello, Lucas Harris, teorbi, Charlotte Nediger, urut ja cembalo, ja Julia Seager Scott, harppu.
(Sono Luminus, DSL-92127)