yle.fi

 

Torstaisin klo 11.00 - 11.58

Ylivilkasta viulunuorisoa?

Kare Eskola | 24.2.2011

Viulisti Alexandra Soumm ja pianisti David Kadouch ovat levyttäneet Edvard Griegin kolme viulusonaattia. Tämä oli minulle uutinen - etenkin siksi etten tiennyt tai muistanut, että Grieg on säveltänyt sellaisiakin. Griegin kolmea sonaattia kuulee harvoin, mikä on harmi. Ne ovat täynnä hienostunutta kansallisromantiikkaa ja pohjoismaista kuulautta, ja sellaisen luulisi vetoavan ainakin suomalaisiin paremmin kuin saksalaisen perusromantiikan. Grieg itse luonnehti sonaatteja näin: "Ensimmäisessä sonaatissa olin naiivi mutta täynnä ideoita; toisessa olin nationalistinen; kolmannessa luulen saavuttaneeni asioiden ytimen."

Sonaatit mahtuvat mukavasti yhdelle levylle, joten niistä on aikaisempiakin kokonaislevytyksiä. Soummin ja Kadouchin versio kuitenkin päivittää Griegin tyylillisesti 2010-luvulle.

Parikymppinen, venäläissyntyinen Alexandra Soumm on monella tavalla tyypillinen nykyviulisti. Ensinnäkin hän on nuori, nainen ja kaunis. Toiseksi hän on teknisesti äärimmäisen vahva. Valitettavasti hän edustaa myös sellaista soiton piirrettä, jota olen aiemminkin ihmetellyt hänen sukupolvensa viulisteissa - Soummin soitto tuntuu hermoherkältä ja ylivilkkaalta.

Teknisesti tarkasteltuna tunne saattaa johtua siitä, että jousi ei makaa kielellä levollisesti. Yhdessä tiiviin vibraton kanssa tämä tekee soinnista ohuehkon ja levottoman etenkin pianissimossa. Ääni ei ole tiivistä samettia vaan harsomaista kangasta. Tulkinnallisesti ylivilkkauden vaikutelma saattaa syntyä ilmaisun paineesta - aivan kuin Soumm jännittäisi, pystyykö hän tekemään tarpeeksi yksityiskohtia.

Parhaimmillaan soittoon tulee Gidon Kremeristä muistuttavaa intensiteettiä, mutta huonoimmillaan tuntuu siltä kuin Soumm maalaisi isoa taulua liian ohuella pensselillä. Musiikkivideosukupolvi saattaa kaivata nopeita leikkauksia ja tapahtumia, ja sellaisessa Soumm on hyvä. Mutta Griegin musiikki kaipaisi pitkiä linjoja ja rauhallista hengitystä.

Onneksi pianisti David Kadouch tekee parhaansa rauhoittaakseen levyä. Hänen fraasinsa eivät ryöppyile vaan virtaavat, hän luo tunnelman ja pitäytyy siinä niin pitkään kuin säveltäjä toivoo. Viulu ja piano ovat oudossa balanssissa myös äänityksen osalta - viulu on miksattu ohueksi kun taas piano hurmaa lämpimän täyteläisenä.

Edward Grieg: Sonaatit viululle ja pianolle F-duuri, G-duuri ja c-molli. - Alexandra Soumm ja David Kadouch.
(Claves, CD 501002)

Lähetä:

Maailman paras ja ainoa suomenkielinen taidemusiikin levykritiikkiohjelma.

Ilmiöitä, innostumista ja kuluttajapalvelua, toimittajina Kare Eskola ja Janne Koskinen.

Uudet levyt uusimmat kuunneltavat

Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä