Maanantaisin klo 22.05 - 23.05

Oululaisia äänimaisemia

Ti 18.10.2011 klo 22.05

Harvalla suomalaisella kaupungilla on oma taidemusiikin festivaali, nykymusiikkitapahtumasta puhumattakaan. Oulullapa on, ja vielä sellainen, joka järjestetään joka vuosi. Viime keskiviikkona käynnistynyt Oulun Uuden Musiikin Lokakuu -festivaali on osoitus pohjoisesta osaamisesta ja siitä, että Suomen kuudenneksi suurimmassa kaupungissa on kiinnostusta jääkiekon ja teknologian lisäksi myös kulttuuriin. Tänä vuonna festivaalin taiteellisina johtajina toimivat Olli Roman ja Jukka Ruohomäki ovat suunnitelleet tapahtumasta kotimaisemman ja oululaisemman kuin koskaan aiemmin. Myös esiintyjistä leijonanosa on seudun omaa taiteilijakuntaa.

Ohjelmassa kuullaan Karlheinz Stockhausenin, Oliver Kohlenbergin, Olli Tuomaisen ja Matti Häkkisen musiikkia.

Lähetä:

Tänä vuonna nykymusiikkia kuullaan Ajassa soi -otsikon alla. Ohjelmassa kuullaan uutta musiikkia ympäri maailmaa konsertteja ja säveltäjäesittelyjä unohtamatta.

Toimittajana Karoliina Vesa

Yleisradion perinteikkäin uuden musiikin ohjelma Aikamme suomalaista musiikkia jatkuu sekin. Suomalaiset säveltäjät esittelevät uusia kotimaisia teoksia maanantai-iltaisin koko kesän 2012 ajan.

Aikamme suomalaista musiikkia

Muualla Yle.fi:ssä