yle.fi

 

Maanantaisin klo 12.15 - 13.00

Kuuntele netistä: Hulluuden historia - tarinoita suomalaisesta hulluudesta

Suomalaisen psykiatrian historia on pakkokeinoja, sokkihoitoja ja lääkkeitä, mutta myös kertomuksia edistyksellisistä lääkäreistä. Kuusiosaisessa ohjelmasarjassa historioitsijat piirtävät kuvan suomalaisen hulluuden historiasta aina 1700-luvulta tähän päivään.

Historiasarjoja 6-osainen sarja maanantaisin 11.1.2012 saakka klo 12.15

 

Sabotaasia ja sodanvastustajia

"Puolueen yllyttämiä sabotaasitekoja on suoritettu eri puolilla valtakuntaa. Yksistään Tampereella ja sen välittömässä ympäristössä on todettu kaksikymmentäyksi tihutyötä kohdistuneina voimajohtoja ja -laitteita, rautateitä, puolustusvoimien kulkuneuvoja ja muita maanpuolustusta palvelevia laitoksia vastaan."

Historiasarjoja Ke 30.11.2011 klo 11.00, uusinta klo 17.20

 

Kuuntele netistä: Arabikevään historiaa - 8-osainen ohjelmasarja

Libyan kansannousu 2011. Kuva: Ap Graphics Bank

Keväällä 2011 arabimaista alkoi kuulua kummia. Maassa toisensa perään kansa siirtyi kaduille vaatimaan uudistuksia. Näin kävi Tunisiassa, Egyptissä ja myöhemmin myös Libyassa, Syyriassa ja Jemenissä. Nämä maat ovat olleet eniten uutisotsikoissa, mutta myös Marokossa, Algeriassa, Jordaniassa ja Omanissa on ollut väkivaltaisia mielenosoituksia. Näiden kansannousujen myötä tuli käyttöön uusi termi: 'arabikevät', jonka taustoja ja historiaa tämä ohjelmasarja selvittää.

Historiasarjoja Keskiviikkoisin 5.10. – 23.11.2011 klo 11.00 – 11.40, uusinta klo 17.20

 

Turkin monta menneisyyttä. Osa 4/4: Onni on olla turkkilainen

Hagia Sofia, Istanbul, Turkki. Kuva Seppo Sarkkinen/YLE

Turkin taloudellisen kehityksen rinnalla kulkee toinen Turkki, jossa kansalaiset joutuvat miettimään sanomisiaan ja toimittajat sitä mistä ja miten kirjoittavat. Turkin monta menneisyyttä -sarja päättyy kysymykseen, ketkä ovat oikeita turkkilaisia?

Historiasarjoja Ke 28.9.2011 klo 11.00, toinen lähetys klo 17.20

 

Turkin monta menneisyyttä. Osa 3/4 : Kohti Eurooppaa

Hagia Sofia Istanbulissa. Kuva: Seppo Sarkkinen/YLE

Ohjelmassa paneudutaan Mustafa Atatûrkin luomaan uuteen moderniin Turkin valtioon. Atatûrkin uudistukset uuden tasavallan perustaksi mullistivat jopa ihmisten arjen.

Historiasarjoja Ke 21.9.2011 klo 11.00, uusinta klo 17.20

 

Turkin monta menneisyyttä. Osa 2/4: Sulttaanien aika

Hagia Sofia Istanbulissa. Kuva: Seppo Sarkkinen/YLE

Yli 400 vuotta Turkkia hallinneet sulttaanit loivat imperiumin, joka sekä kauhistutti että kiehtoi eurooppalaisia. Neliosaisen sarjan toisessa osassa matkataan laivalla halki Bosborin salmen idästä länteen. Matkalla juodaan teetä ja keskustellaan mm. ympärillä kohoavista osmanivaltakunnan maanmerkeistä.

Historiasarjoja Ke 14.9.2011 klo 11.00, toinen lähetys 16.9. klo 17.20

 

Turkin monta menneisyyttä. Osa 1/4: Bysanttilainen mosaiikki

Hagia Sofia Istanbulissa. Kuva: Seppo Sarkkinen/YLE

Neliosainen sarja Turkin historiasta ja nykypäivästä käynnistyy Bysantista, aikakaudesta jonka valistusajattelijat loivat. Liisa Vihmasen toimittamassa ohjelmassa kumotaan vääriä käsityksiä, ihaillaan Konstantinpolin silhuettia ja käydään maanalaisissa vesisäiliöissä. Ohjelmasarja on valmistunut vuonna 2009.
Kuuntele sarjan jaksoja netistä.

Historiasarjoja Keskiviikkoisin 7.9. – 28.9.2011 klo 11.00, uusinta klo 17.20

 

Kuuntele netistä: Oravannahkoja ja obligaatioita: rahoitusmarkkinoiden historia

Vuonna 2007 Yhdysvalloista sai alkunsa asuntomarkkinoiden subprime-lainakriisi. Se johti rahoitussektorin kriisiin ja loppuvuodesta 2008 maailmanlaajuiseen taantumaan. Suuria pankkeja kaatui ja kansantaloudet ympäri maapalloa syöksyivät lamaan. Miten ihmeessä tämä tapahtui?

Historiasarjoja Keskiviikkoisin 3.8. – 31.8.2011 klo 11.00 - 11.40, uusinta klo 17.20

 

Turun historiaa

Turun Luostarinmäen museoaluetta. Kuva: Arja Lento/YLE

Neliosainen sarja Turun historiasta keskiajalta Turun paloon vuoteen 1827. Sarjan on toimittanut Maija Typpi. Kaikki jaksot ovat kuunneltavissa netissä.

Historiasarjoja Turun historiaa keskiviikkoisin 6.7. - 27.7.2011 klo 11.40, uusinta klo 17.20

 

Suomi jatkosodassa

Suomalaisia sotilaita (1944). Kuva: SA-kuva

Keväällä 1940 Suomessa elettiin kovia aikoja. Moskovan rauha oli hämmästyttänyt suomalaiset ankaruudellaan. Asutettavana oli lähes puoli miljoonaa evakkoa ja välit Neuvostoliittoon olivat hyvin kireät. Suomen oli pakko alkaa etsiä liittolaisia. Mitä sitten oikein tapahtui?
Kaikki jaksot kuunneltavissa netissä

Historiasarjoja Keskiviikkoisin 27.4. – 29.6.2011 klo 11.00 – 11.40, uusinta klo 17.20

Historiasarjojen uusimmat kuunneltavat

Historiasarjoja: Hulluuden historia 6/6
Historiasarjoja: Hulluuden historia 5/6
Historiasarjoja: Hulluuden historia 4/6: Sokkeja ja terapiaa
Historiasarjoja: Hulluuden historia 3/6
Historiasarjoja: Hulluuden historia, osa 2/6: Sairasko?
Historiasarjoja: Hulluuden historia, osa 1/6
Historiasarjoja: Sabotaasia ja sodanvastustajia
Historiasarjoja: Arabikevään historiaa 8/8
Historiasarjoja: Arabikevään historiaa 7/8
Historiasarjoja: Arabikevään historiaa 6/8
Historiasarjoja: Arabikevään historiaa 5/8
Historiasarjoja: Arabikevään historiaa 4/8
Historiasarjoja: Arabikevään historiaa 3/8
Historiasarjoja: Arabikevään historiaa 2/8
Historiasarjoja: Arabikevään historiaa 1/8.
Historiasarjoja: Turkin monta menneisyyttä, osa 4/4
Historiasarjoja: Turkin monta menneisyyttä. Osa 3/4 : Kohti Eurooppaa
Historiasarjoja: Turkin monta menneisyyttä 2/4.
Historiasarjoja: Oravannahkoja ja obligaatioita: rahoitusmarkkinoiden historia osa 5/5.
Historiasarjoja: Turkin monta menneisyyttä.1/4