Sarja on päättynyt, mutta jaksot ovat edelleen kuunneltavissa/ladattavissa netissä.

Elämme sovussa mikrobien kanssa

Bakteerit tuntuvat kiusanhengiltä mutta ovat välttämättömiä ihmisen ruuansulatukselle. Bakteereita on ihmisen suussa, mutta erityisen paljon niitä on suolistossa, jossa ne hajottavat jo osittain sulanutta ruokaa edelleen.

Maksa ja haima ovat välttämättömiä ruuansulatuksen kannalta ja munuaiset huolehtivat kuona-aineiden poistosta virtsaan.

Haastateltavina ovat professorit Marja Mutanen ja Mikael Fogelholm Helsingin yliopistosta, sydänlääkäri Markku Kupari ja elinsiirtokirurgi Lauri Kyllönen Helsingin yliopistollisesta keskussairaalasta ja erikoistutkija Johanna Maukonen VTTstä. Toimittajana on Sisko Loikkanen.

Ihminen koneena -sarjan osa 7/9
Tietoa ohjelmasarjan muista jaksoista löydät täältä.

Lähetetty 10.8.2012

Twitter

9-osaisessa ohjelmasarjassa ihmiskoneistoa tarkastellaan luonnontieteiden ja insinööritieteen näkökulmasta.

Ihmiskoneiston kuvaamiseen ei haeta mallia teknisistä vempaimista, mutta vertailua ei voi täysin välttääkään, koska silmän toiminta muistuttaa kameraa, sydän toimii kuin pumppu ja sydämen läppä muistuttaa kovasti takaiskuventtiiliä.

Sarjassa haastatellaan luonnontieteilijöitä, insinöörejä ja lääkäreitä.

Ohjelmasarja lähetetään perjantaisin 29.6. – 24.8.2012 klo 12.15 – 13.00.

Toimittajana on Sisko Loikkanen.

Ihminen koneena uusimmat kuunneltavat

Ihminen koneena: Yksilö saa alkunsa kahdesta solusta
Ihminen koneena: Sydän ja keuhkot toimivat partnerisuhteessa
Ihminen koneena: Elämme sovussa mikrobien kanssa
Ihminen koneena: Syömme saadaksemme tarpeellisia aineita ja energiaa
Ihminen koneena: Ihminen koneena. Suu puhuu, korva kuulee, silmä näkee
Ihminen koneena: Ihminen koneena. Osa 4. Aivot kykenevät huikeisiin suorituksiin
Ihminen koneena: Ihminen koneena. Osa 3. Ihmisessä virtaa sähköä
Ihminen koneena: Ihminen koneena osa 2: Ihmiskoneisto on tehty liikkumista varten
Ihminen koneena: Osa 1/9: Ihminen on vettä ja proteiinia
Muualla Yle.fi:ssä