Sarja on päättynyt, mutta jaksot ovat edelleen kuunneltavissa/ladattavissa netissä.
Ihminen koneena
9-osaisessa ohjelmasarjassa ihmiskoneistoa tarkastellaan luonnontieteiden ja insinööritieteen näkökulmasta. Ihmiskoneiston kuvaamiseen ei haeta mallia teknisistä vempaimista, mutta vertailua ei voi täysin välttääkään. Koko sarja on nyt kuunneltavissa netissä.
Ihmisessä aivot, hermosto ja sydän perustuvat sähköön. Silmä on optinen laite, joka ottaa vastaan valoa fysiikan lakien mukaan ja korva taas on lähinnä mutkikas ääniaaltoja sieppaava koje. Näkö- ja kuuloaistimus syntyy aivoissa, jonne viesti silmästä tai korvasta kulkee varsin nopeasti. Aivoissa on ihmisen tieto- ja ohjauskeskus, joka valvoo ja koordinoi älyllisiä toimintoja mutta myös kaikkea muutakin kuten sydämen toimintaa, liikkeitä ja puhetta.
Ihminen on biologiaa, mutta myös fysiikkaa, kemiaa, biokemiaa ja mikrobiologiaa sekä varsin nerokasta luonnon insinööritaitoa, josta erinomaisia esimerkkejä ovat aivot ja sydän. Insinöörit eivät ole onnistuneet toteuttamaan aivojen kaltaista tietokonetta eivätkä sydämen kaltaista pumppua, ainakaan vielä.
9-osaisessa ohjelmasarjassa ihmiskoneistoa tarkastellaan luonnontieteiden ja insinööritieteen näkökulmasta. Ihmiskoneiston kuvaamiseen ei haeta mallia teknisistä vempaimista, mutta vertailua ei voi täysin välttääkään, koska silmän toiminta muistuttaa kameraa, sydän toimii kuin pumppu ja sydämen läppä muistuttaa kovasti takaiskuventtiiliä.
Sarjassa haastatellaan luonnontieteilijöitä, insinöörejä ja lääkäreitä. Ohjelmasarja lähetettiin Yle Radio 1:ssä perjantaisin 29.6. – 24.8.2012 klo 12.15 – 13.00. Toimittajana on Sisko Loikkanen.
Sarjan osat ovat nyt kuunneltavissa netissä:
Osa 1/9 pe 29.6.: Ihminen on vettä ja proteiinia.
Ihmisen rakennusmateriaaleista ovat haastateltavana professori Veli-Pekka Lehto ja paleobiologi Suvi Viranta-Kovanen Helsingin yliopistosta, dosentti Lauri Kyllönen HYKSistä, dosentti Eeva Juvonen Suomen Punaisen Ristin Veripalvelusta ja professori Markku Poutanen Geodeettisesta laitoksesta.
Osa 2/9 pe 6.7.: Ihmiskoneisto on tehty liikkumista varten - muuten koneisto rapistuu.
Liikkumisen perustaa ja mekanismia valaisevat ylilääkäri Jukka-Pekka Kouri Kuntoutus Ortonista ja paleobiologi Suvi Viranta-Kovanen Helsingin yliopistosta.
Osa 3/9 pe 13.7.: Ihmisessä virtaa sähköä.
Aivojen ja hermoston sähköisistä ilmiöistä kertoo professori Raimo Sepponen Aalto-yliopistosta sekä aivojen rakenteesta ja toiminnasta professori Pertti Panula Helsingin yliopistosta.
Osa 4/9 pe 20.7.: Aivot kykenevät huikeisiin suorituksiin.
Haastateltavina ovat professori Lauri Parkkonen, dosentti Iiro Jääskeläinen ja akatemiaprofessori Riitta Salmelin Aalto-yliopistosta.
Osa 5/9 pe 27.7.: Suu puhuu, korva kuulee, silmä näkee.
Haastateltavana ovat akatemiatutkija Martti Vainio Helsingin yliopistosta sekä professorit Ville Pulkki ja Ari Koskelainen Aalto-yliopistosta.
Osa 6/9 pe 3.8.: Syömme saadaksemme ruoasta tarpeellisia aineita ja energiaa.
Haastateltavana ovat professorit Marja Mutanen ja Mikael Fogelholm Helsingin yliopistosta.
Osa 7/9 pe 10.8.: Elämme sovussa mikrobien kanssa.
Maksa ja munuaiset ovat tärkeitä elimiä. Haastateltavana professori Marja Mutanen Helsingin yliopistosta, dosentti Lauri Kyllönen HYKSistä, erikoistutkija Johanna Maukonen ja tekniikan tohtori Anna-Marja Aura Teknologian tutkimuskeskus VTTstä.
Osa 8/9 pe 17.8.: Sydän ja keuhkot toimivat partnerisuhteessa.
Haastateltavana ovat ylilääkärit Markku Kupari ja Päivi Piirilä HYKSistä.
Osa 9/9 pe 24.8.: Yksilö saa alkunsa kahdesta solusta.
Haastateltavina ovat professori Hannu Sariola Helsingin yliopistosta ja dosentti Piia Vuorela Naistenklinikalta.
9-osaisessa ohjelmasarjassa ihmiskoneistoa tarkastellaan luonnontieteiden ja insinööritieteen näkökulmasta.
Ihmiskoneiston kuvaamiseen ei haeta mallia teknisistä vempaimista, mutta vertailua ei voi täysin välttääkään, koska silmän toiminta muistuttaa kameraa, sydän toimii kuin pumppu ja sydämen läppä muistuttaa kovasti takaiskuventtiiliä.
Sarjassa haastatellaan luonnontieteilijöitä, insinöörejä ja lääkäreitä.
Ohjelmasarja lähetetään perjantaisin 29.6. – 24.8.2012 klo 12.15 – 13.00.
Toimittajana on Sisko Loikkanen.
Ihminen koneena uusimmat kuunneltavat
- Ihminen koneena: Yksilö saa alkunsa kahdesta solusta
- Ihminen koneena: Sydän ja keuhkot toimivat partnerisuhteessa
- Ihminen koneena: Elämme sovussa mikrobien kanssa
- Ihminen koneena: Syömme saadaksemme tarpeellisia aineita ja energiaa
- Ihminen koneena: Ihminen koneena. Suu puhuu, korva kuulee, silmä näkee
- Ihminen koneena: Ihminen koneena. Osa 4. Aivot kykenevät huikeisiin suorituksiin
- Ihminen koneena: Ihminen koneena. Osa 3. Ihmisessä virtaa sähköä
- Ihminen koneena: Ihminen koneena osa 2: Ihmiskoneisto on tehty liikkumista varten
- Ihminen koneena: Osa 1/9: Ihminen on vettä ja proteiinia


