Tieteen ajankohtaisasioita.
Liikunta ehkäisee dementian riskiä
JULKAISTU 18.10.2011 KLO 13.30
Sydäntä kuormittava liikunta ehkäisee todennäköisesti dementian vaaraa sekä vähentää jo alkaneen lievän kognitiivisen heikentymisen etenemistä. Näin todetaan Mayo Clinic Proceedings –julkaisussa.
Äänesi kuulostaa tutulta – mutta miten onkaan kasvojesi laita?
JULKAISTU 12.10.2011 KLO 15.05
Ihminen tunnistaa muita ihmisiä parhaiten kasvojen ja äänen perusteella. Aikaisemmin on luultu näiden aivoalueiden toimivan erikseen, mutta nyt Max Planck Instituutin tutkijat ovat havainneet ihmisaivoissa suoran yhteyden kasvojen ja äänen tunnistuksen aivoalueilla.
Kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön saattaa kuulua tiedonkäsittelyn hitautta
JULKAISTU 10.05.2011 KLO 12.01
Kaksisuuntaisen mielialahäiriön eli bipolaarihäiriön tuntomerkkejä ovat toistuvat masennuskaudet ja ylivireyskaudet eli maniat tai hypomaniat. Sairausjaksojen välillä sairastuneen mieliala on tasaisempi ja hän voi usein elää normaalia elämää. Uusien tutkimustulosten valossa tautia sairastavien toimintakyky ei ole kuitenkaan aivan niin hyvä kuin on kuviteltu.
Uuden ajan poliittiset agitaattorit - ja vanhat
JULKAISTU 27.04.2011 KLO 15.11
Perussuomalaisten poikkeuksellinen vaalimenestys löi monet ällikällä eduskuntavaaleissa huhtikuun 17. päivänä. Menestystä on sittemmin selitetty yhteiskunnallisella ja poliittisella tilanteella, johon puolue tarjosi protestikanavan. Perussuomalaiset pystyi erottautumaan muista puolueista ennen kaikkea retorisin keinoin.
Vieraslajin istuttamisesta voi olla hyötyä luonnolle
JULKAISTU 26.04.2011 KLO 13.41
Vieraan mutta samansukuisen lajin siirtäminen alueille, mistä joku toinen laji on kadonnut täysin, voi tuottaa kokonaisuuden kannalta hyvän tuloksen. Hakkuiden vuoksi kadonneet ebonipuumetsät on saatu kasvamaan uudelleen Ile de Aigrettes-saarelle, Afrikan itäpuolelle, kun sinne tuotiin alueen alkuperäisen, mutta nyttemmin kadonneen jättiläiskilpikonnan tilalle toinen jättiläiskilpikonnalaji.
CERNin LHC-kiihdyttimen uusi kirkkausennätys
JULKAISTU 26.04.2011 KLO 11.25
Euroopan hiukkastutkimuskeskuksen CERNin LHC-kiihdytin saavutti perjantaina 22. huhtikuuta uuden maailmanennätyksen: toisiinsa törmäävien protonisuihkujen ns. kirkkaus eli luminositeetti saavutti lukeman 4,67 x 10exp32, yksikkönä 1/(cm2 s). Aiempi ennätys oli Yhdysvalloissa olevalla Tevatron-törmäyttimellä ja lukema oli 4,024 x 10exp32.
Suoliston bakteeristot ovat kolmea eri tyyppiä
JULKAISTU 21.04.2011 KLO 09.30
Ihmiset jakautuvat kolmeen selvästi erottuvaan ryhmään suolistossa elävien bakteerien mukaan. Belgiassa tehty tutkimus osoittaa että jako ei riipu iästä, sukupuolesta, rodusta, synnyinmaasta tai ruokavaliosta.
Polymeeri joka korjautuu valon avulla
JULKAISTU 20.04.2011 KLO 21.00
Yhdysvaltalais-sveitsiläisessä tutkimuksessa on kehitetty polymeerin kaltainen materiaali, johon tullut naarmu korjautuu minuutin pituisella ultraviolettivalokäsittelyllä. Materiaali ei ole vielä valmis tuotantoon ja käyttöön, mutta periaatteessa se soveltuu hyvin esimerkiksi autojen pintamaaleihin tai lattia- ja huonekalulakkoihin.
Ihmiset ja apinat luokittelevat esineitä samalla tavalla
JULKAISTU 19.04.2011 KLO 07.00
Ihmisillä ja makakiapinoilla esineiden luokittelu esimerkiksi eläimiin ja ihmisen tekemiin esineisiin toimii samalla tavalla, päättelevät ranskalaistutkijat. Näin ainakin silloin kun luokittelu on tehtävä hyvin nopeasti esitetyn kuvan perusteella. Ilmeisesti meillä ja apinoilla on aivoissa samanlainen "komponentti" jolla nopea luokittelu tehdään.
Edellisen päivän ryyppääminen heikentää kirurgin suoritusta seuraavana päivänä
JULKAISTU 18.04.2011 KLO 23.01
Illalla nautitun alkoholin vaikutus tuntuu seuraavana päivänä tarkkuutta ja taitoa vaativissa kirurgin tehtävissä, osoittaa Irlannissa ns. laparoskooppisia leikkauksia jäljittelevällä simulaattorilla tehty koe. Mukana oli sekä viimeisen vuoden lääketieteen opiskelijoita että kokeneita laparoskopiaan erikoistuneita kirurgeja.
Sokeriruokoviljelmät voivat viilentää ilmastoa
JULKAISTU 18.04.2011 KLO 09.51
Brasiliassa viljellään sokeriruokoa valtavilla alueilla autojen etanoli-polttonesteen tuottamiseksi. Sokeriruokoviljelmillä on jäähdyttävä vaikutus ilmastoon, silloin kun niillä korvataan aiemmin laitumina tai muiden kasvien viljelyssä olleita alueita. Noin yhden asteen pudotus lämpötilassa johtuu sokeriruo’on suuremmasta heijastuskertoimesta sekä kasvien hengittämän veden haihtumisesta.
Ryhävalaiden suosikkilaulut vaihtuvat vuosittain
JULKAISTU 18.04.2011 KLO 09.46
Ryhävalaskoiraat "laulavat" naaraita kosiskellessaan, mutta Tyynellä valtamerellä muotisävelmät vaihtuvat lähes vuosittain, osoittaa australialaistutkimus. Uudet suosikkisävelmät leviävät lännestä itään, Australian itärannikolta kohti Etelä-Amerikkaa. Näin laajaa, koko populaatiota koskevaa kulttuurista vaihtelua ei ole aiemmin todettu millään muulla lajilla, ihmistä lukuun ottamatta.
Ihmisen puhekieli on lähtöisin Afrikasta
JULKAISTU 15.04.2011 KLO 09.16
Ihmisen puhe on lähtöisin Afrikasta ja se on kehittynyt vain yhden kerran, päättelee uusseelantilainen tutkija Quentin Atkinson. Hän perustaa päätelmänsä 504 kielen äänteiden eli foneemien tutkimukseen.
Nisäkäsfossiili jossa korvan luut ovat matkalla leuasta keskikorvaan
JULKAISTU 13.04.2011 KLO 21.01
120 miljoonaa vuotta sitten eläneen pienen nisäkkään fossiilista on löydetty hyvin säilyneet kuuloluiden osat, jotka osoittavat miten alkujaan alaleuassa olleet osat ovat muuttumassa keskikorvan osiksi. Nykyisillä nisäkkäillä alaleuka koostuu yhdestä luusta, mutta matelijoilla vastaavalla kohdalla on useita luita. Niistä osa on nisäkkäiden evoluution aikana siirtynyt korvan osiksi mutta välivaiheita edustavia fossiileja ei ole aiemmin tavattu.
Lintujen hajuaisti on parempi kuin dinosauruksilla
JULKAISTU 13.04.2011 KLO 06.00
Nykyisten lintujen hajuaisti ei ole huonompi kuin niiden esivanhemmilla, dinosauruksilla, toisin kuin yleensä on oletettu. Lintujen lentotaidon kehittyminen vaati näköaistin, tasapainon ja koordinaation paranemista ja on arveltu, että olisi tapahtunut hajuaistin kustannuksella.
Galaksi jonka tähdet ovat syntyneet 200 miljoonaa vuotta alkuräjähdyksestä
JULKAISTU 12.04.2011 KLO 19.01
Avaruudesta on löydetty galaksi jossa on tähtiä, jotka ovat syntyneet vain noin 200 miljoonaa vuotta alkuräjähdyksen jälkeen. Ne ovat vanhimmat tähän mennessä löydetyt tähdet. Tähdet kuuluvat galaksiin joka valon ns. punasiirtymän perusteella on noin 950 miljoonan vuoden ikäinen. Sitä vanhempia galakseja on löydetty mutta niiden tähdet ovat yleensä hyvin nuoria.
Miksi nuorten aivot selviävät häiriöistä paremmin kuin vanhat?
JULKAISTU 12.04.2011 KLO 10.41
Vanhat ihmiset häiriintyvät tunnetusti helpommin kuin nuoret joutuessaan keskeyttämään tehtävän jonkun häiriön takia mutta ilmiön taustalla olevat aivojen toiminnalliset erot ovat olleet epäselviä. Kalifornian yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa osoitettiin että ongelmia tuottaa palaaminen keskeytyneeseen tehtävään joka vaatii ns. työmuistin käyttöä.
Näläntunne vaikuttaa tuomarien ratkaisuihin
JULKAISTU 12.04.2011 KLO 08.53
Tuomarien päätöksiin vaikuttaa se mihin aikaan päivästä päätös tehdään, osoittaa israelilaistuomioistuinten päätösten tutkimus. Päätöksiä oli 1 112 ja ne koskivat vankien päästämistä ehdonalaiseen vapauteen. Ruokailutaukoja oli päivän aikana kaksi ja mitä lähempänä tauon alkua asiaa käsiteltiin, sitä vähemmän ehdonalaisia vapauksia myönnettiin.
Tuntoaistin ja näön yhdistäminen täytyy oppia
JULKAISTU 11.04.2011 KLO 10.46
Näköaistin kautta tulevan informaation yhdistäminen tuntoaistin kautta saatuun vaatii oppimista, osoittaa Intiassa tehty tutkimus. Koe tehtiin synnynnäisen kaihin vuoksi sokeutuneilla nuorilla ihmisillä, joille näkökyky palautettiin korvaamalla himmentynyt silmän linssi keinotekoisella, tavallisen kaihileikkauksen tapaan.
Euroopan kylmät talvet 2009-2010 ja 1783-84 johtuivat osin samoista syistä
JULKAISTU 11.04.2011 KLO 10.40
Talvi 1783-84 oli poikkeuksellisen kylmä läntisessä Euroopassa ja Pohjois-Amerikan itäosassa. Sen syynä on pidetty Laki-tulivuoren purkausta Islannissa, joka alkoi kesäkuussa 1783. Runsaan 200 vuoden takaisessa talvessa on kuitenkin paljon samoja piirteitä kuin talvessa 2009-2010, joka oli poikkeuksellisen ankara samoilla alueilla.
Ympäristön epäjärjestys tuottaa stereotyyppisiä käsityksiä ihmisistä
JULKAISTU 07.04.2011 KLO 22.00
Sotkuinen ympäristö saa ihmiset kaipaamaan järjestystä ja lisää stereotyyppistä suhtautumista enemmistöstä poikkeaviin ihmisiin, osoittaa Hollannissa tehty tutkimus. Siinä oli mukana sekä kenttätutkimuksia kaupunkiympäristössä että laboratoriokokeita abstrakteilla kuvioilla. Kaikissa tulos oli sama.
Tuhohyönteisen ja sen loisbakteerin huippunopea evoluutio
JULKAISTU 07.04.2011 KLO 21.01
Vaaralliseen tuhohyönteiseen, etelänjauhiaiseen (Bemisia tabaci) asettunut loisbakteeri levisi Yhdysvaltain Arizonan osavaltion etelänjauhiaisiin kuudessa vuodessa. Nopean yleistymisen selittää Rickettsia-bakteeria kantavien hyönteisten siitä saama hyöty.
Miksi luolakalat eivät nuku?
JULKAISTU 07.04.2011 KLO 19.01
Luolakalat nukkuvat huomattavasti vähemmän kuin tavallisissa vesistöissä elävät kalasukulaisensa. New Yorkin yliopiston tutkijat selvittivät ilmiön taustalla olevia geenimuutoksia. Tuloksista uskotaan olevan hyötyä ihmisten unihäiriöiden syiden ymmärtämisessä.
Silmä voidaan kasvattaa laboratoriossa alkion kantasoluista - ainakin periaatteessa
JULKAISTU 07.04.2011 KLO 08.00
Silmän kuppi lähtee muodostumaan alkion kantasoluista, ilman muiden silmän osien kuten linssin tai sarveiskalvon antamaa signaalia, osoittaa Japanissa tehty tutkimus. Havainto ratkaisi kehitysbiologeja vuosikymmeniä askarruttaneen ohjelman silmän kehityksestä. Se osoittaa samalla että monimutkaiset, monenlaisista eri solutyypeistä koostuvat elimet voivat kehittyä itsenäisesti.
Arktisen merialueen jääpeite jäi tänä talvena pieneksi
JULKAISTU 06.04.2011 KLO 10.51
Pohjoisen jäämeren jääpeite oli tänä talvena suurimmillaan 14,6 miljoonaa neliökilometriä, mikä on toiseksi pienin lukema siitä lähtien kun jääpeitteen alaa on satelliiteilla mitattu eli vuodesta 1979. Pienin mitattu maksimi oli vuonna 2006.
Dinosauruksillakin oli todennäköisesti täitä
JULKAISTU 06.04.2011 KLO 06.00
Höyhenin varustetuilla dinosauruksilla on todennäköisesti ollut täitä loisinaan, päättelee kansainvälinen tutkijaryhmä. He osoittavat täilajien genomeja vertaamalla, että täiden alku on noin 115-130 miljoonaa vuotta sitten eli kauan ennen dinosaurusten katoamista noin 65 miljoonaa vuotta sitten.
Aivotutkimuksesta tietoa miten mainokset saadaan parhaiten vaikuttamaan lehden lukijaan
JULKAISTU 05.04.2011 KLO 11.11
Tekstimainonta eli tuotteiden ja palveluiden mainostaminen toimituksellisessa tekstissä ei ole Suomessa hyväksyttävää. Mainosten sijoittelulla voidaan kuitenkin vaikuttaa lukijan johtopäätöksiin, osoittaa Helsingin yliopiston kognitiotieteen osastolla tehty tutkimus.
Jumputtava liikunta lisää rasitusmurtumia tytöillä
JULKAISTU 05.04.2011 KLO 07.00
Voimakkaita iskuja ja tömistyksiä sisältävä liikunta kuten koripallo, juokseminen lisäävät rasitusmurtumia nuorilla tytöillä. Perinnöllisestä alttiudesta kertova, lähisukulaisilla todettu osteoporoosi tai alhainen luuston tiheys, lisäsi murtumariskin lähes kaksinkertaiseksi.
Oksankappaletta matkiva toukka ymmärtää mihin asettuu
JULKAISTU 04.04.2011 KLO 23.01
Toukat jotka naamioituvat oksanpalasiksi, valitsevat oleskelupaikkansa yllättävän älykkäästi. Päivällä ne asettuvat mieluummin paikkaan jossa on oikeita oksankappaleita vaikka siellä ei olisi erityisen paljon ruokaa. Pimeyden tultua ne siirtyvät varsinaisille ruokailupaikoille, jossa suojaavia oksankappaleita ei ole.
Mangrovemetsiä kannattaa suojella, myös ilmaston vuoksi
JULKAISTU 04.04.2011 KLO 09.01
Trooppisten valtamerien rantojen mangrovemetsien hävittäminen aiheuttaa noin 10% metsien hävittämisestä johtuvista hiilipäästöistä ilmakehään, osoittaa kansainvälinen tutkimus. Tämä siitä huolimatta että mangrovemetsien pinta-ala on vain 0,7% trooppisten metsien pinta-alasta.
Nälkäisen banaanikärpäsen hajuaisti herkistyy
JULKAISTU 31.03.2011 KLO 19.00
Nälkäisen banaanikärpäsen hajuaisti herkistyy ruuantuoksulle, osoittaa Yhdysvalloissa Kalifornian yliopistossa San Diegossa tehty tutkimus. Herkistyminen on seurausta elimistön insuliinin määrän alenemisesta ja vaikutus ilmenee kärpäsen hajuaistinelimissä, sen tuntosarvissa.
Hajuaistimukset päätyvät eri yksilöiden aivoissa eri kohtiin, ainakin hiirillä
JULKAISTU 30.03.2011 KLO 22.01
Saman hajuaistimuksen tuottamaa signaalia kuljettavat hermosolut päätyvät eri hiirten aivoissa lopulta eri kohtiin alueilla, jotka käsittelevät hajuaistimuksia. Tämä poikkeaa sekä näkö- että tuntoaistimusten käsittelystä, jotka ovat hyvin systemaattisia.
Miksi Euroopassa on lämpimämpää kuin Yhdysvaltain itärannikolla samoilla leveysasteilla?
JULKAISTU 30.03.2011 KLO 21.00
Pohjois-Amerikan ja Aasian mantereiden koilliskulmien talvet ovat kylmempiä kuin samojen mantereiden luoteiskulmat eli Yhdysvaltain ja Kanadan luoteisosat sekä Euroopan länsilaita. Syynä ovat mantereiden itäreunaa pyyhkivät lämpimät merivirrat, jotka aiheuttavat kylmän ilman purkautumiseen arktiselta alueelta mantereen itäreunassa. Näin päättelevät amerikkalaistutkijat Tapio Schneider ja Yohai Kaspi Kalifornian teknillisestä yliopistosta Caltechista.
Ampiaiset kantavat kiusalliset muurahaiset pois ruuan äärestä
JULKAISTU 30.03.2011 KLO 06.01
Ampiaiset kantavat samasta ruuasta kilpailevat muurahaiset pois saadakseen ruokailla rauhassa, havaittiin Uudessa Seelannissa tehdyssä tutkimuksessa. Tosin näin kävi vain 5%:ssa kohtaamisista. Muurahaiset eivät yleensä vahingoittuneet mutta puolet poiskannetuista muurahaisista ei enää palannut ruokailupaikalle. Vastaavaa ei aiemmin havaittu.
Stressi ja liian vähäinen nukkuminen vaikeuttavat laihduttamista
JULKAISTU 29.03.2011 KLO 16.01
Painon pudottaminen onnistuu paremmin jos stressi ei ole korkealla. Eduksi on myös että nukkuu sopivasti, ei liian paljon eikä liian vähän, osoittaa Yhdysvalloissa tehty koe. Kuvaruudun ääressä, tietokoneella tai televisiota katsellen vietetty aika töissä tai vapaa-ajalla ei vaikuttanut laihtumiseen mutta liikunnalla oli selvä yhteys puolen vuoden pituisen ohjatun painonpudotusohjelman onnistumiseen.
Nuorten kuolleisuus on vähentynyt paljon hitaammin kuin pikkulasten viimeisten 50 vuoden aikana
JULKAISTU 29.03.2011 KLO 04.01
Alle kymmenvuotiaiden lasten kuolleisuus on pudonnut alle viidesosaan puolessa vuosisadassa, 1950-luvulta 2000-luvun alkuun kaikkialla maailmassa. Samaan aikaan kehitys nuorten, 10-24-vuotiaiden kohdalla on ollut paljon vähemmän myönteinen.
Fyysinen kipu ja hylkäämisen kokemus ovat aivoissa samanlaisia
JULKAISTU 28.03.2011 KLO 23.01
Hylkääminen sattuu samalla tavalla kuin fyysinen kipu, ainakin aivojen tasolla, osoittaa Michiganin yliopistossa tehty koe. Koehenkilöinä oli 40 ihmistä, joiden seurustelusuhde oli katkennut kuuden edellisen kuukauden aikana kumppanin aloitteesta. Jätetyksi tulemisen ajatteleminen aiheutti edelleen voimakkaan hylkäämisen tunteen.
Intiassa tehtiin Acheulin kulttuurin kiviesineitä yli miljoona vuotta sitten
JULKAISTU 28.03.2011 KLO 17.31
Etelä-Intiasta löydetyt ns. Acheulin kulttuuriin kuuluvat kiviesineet on tehty todennäköisesti yli miljoona vuotta sitten, osoittaa kansainvälinen tutkijaryhmä. Toistaiseksi ei tiedetä mikä ihmislaji eli hominiini ne on tehnyt ja niitä käyttänyt.
Saksanpähkinät ovat pähkinöistä terveellisimpiä
JULKAISTU 28.03.2011 KLO 16.21
Pähkinät ovat terveellistä ruokaa ja kaikkein terveellisimpiä ovat saksanpähkinät, raportoi amerikkalaistutkija Joe Vinson Scrantonin yliopistosta. Hän määritti yhdeksän eri pähkinän antioksidanttipitoisuudet ja antioksidanttien laadun. Saksanpähkinöissä on lähes kaksinkertainen määrä antioksidantteja muihin pähkinöihin verrattuna.
Kalojen elohopealle altistuminen ei lisää sydänkohtauksia
JULKAISTU 24.03.2011 KLO 06.00
Runsas kalan syöminen on eduksi sydänverisuonitautien torjunnassa, vaikka siihen liittyisi tavallista suurempi elohopean saanti elimistöön, osoittaa yhdysvaltalaistutkimus. Siinä koehenkilöitä oli huomattavasti enemmän kuin aiemmissa samaa asiaa selvittäneissä tutkimuksissa, joiden tulokset ovat olleet ristiriitaisia.
+100 astetta, kylmin tähden pinta
JULKAISTU 23.03.2011 KLO 18.01
Pinnaltaan toistaiseksi kylmin tähti on löydetty 75 valovuoden päässä aurinkokunnastamme. Nimellä CFBDSIR 1458-10B kutsuttu tähti on toinen osapuoli kahden ns. ruskean kääpiötähden muodostamasta tähtiparista. Sen pintalämpötilaksi on mitattu noin 100 celsiusastetta ja on mahdollista että tähteä ympäröivässä kaasukehässä on mm. vesihöyryä.
Kymmeniä miljoonia vuosia sitten eläneen matelijan nahan orgaanisia yhdisteitä selvitettiin
JULKAISTU 23.03.2011 KLO 02.01
50 miljoonaa vuotta sitten eläneen matelijan fossiilisesta nahasta on löydetty amideja, orgaanisia yhdisteitä. Vastaavia ei ole aiemmin pystytty havaitsemaan. Uudella infrapunakuvaustekniikalla saadut kuvat osoittavat että muinaisen matelijan nahka on samankaltainen kuin nykyään elävän leopardiliskon nahka. Tutkimus tehtiin Britanniassa, Manchesterin yliopistossa.
Ruoka, aivot ja palkitsevuus
JULKAISTU 22.03.2011 KLO 23.00
Lihavuuteen taipuvaisilla nuorilla oli selvästi voimakkaampi vaste aivojen "palkitsemisalueella" sekä makeaan ruokaan että rahapalkkioon, verrattuna nuoriin joilla lihomistaipumusta ei ole. Yhdysvaltalaistutkijoiden havainto viittaa siihen, että liiallinen syöminen voi johtua aivojen yliherkkyydestä ruuan tuottamalle mielihyvälle.
Parisuhdeväkivalta lisääntyy kotijoukkueen häviön jälkeen
JULKAISTU 22.03.2011 KLO 07.01
Parisuhdeväkivalta lisääntyi selvästi kotijoukkueen odottamattoman tappion jälkeen, havaittiin Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa. Siinä verrattiin amerikkalaisen jalkapallon kansallisen liigan otteluiden tuloksia kuudella paikkakunnalla sekä poliisille tulleita hätäsoittoja.
Tulivuorista tupruava rikkivety on voinut olla elämän alulle tärkeä varhaisella maapallolla
JULKAISTU 21.03.2011 KLO 23.01
Maapallon elämälle tyypillisiä rikkipitoisia aminohappoja on voinut syntyä rikkivetyä H2S sisältävästä seoksesta, salamaniskujen aiheuttamien sähköpurkausten seurauksena. Luonnon prosessien seurauksena rikkivetyä tulee maapallolle eniten tulivuorista ja varhaisella maapallolla tulivuoria on ollut nykyistä enemmän. Tulivuoret ovat siten voineet olla hyvin merkittävä tekijä elämän synnyssä.
Vanhempien ihmisten kannattaa keskittyä yhteen asiaan kerrallaan
JULKAISTU 21.03.2011 KLO 18.01
Kännykkään puhuminen kadulla kävellessä onnistuu nuorilta ihmisiltä mutta vanhempien, yli 60-vuotiaiden kannattaa jättää kännykkäpuhelut ainakin katua ylittäessään. Näin päättelee yhdysvaltalaisen Illinois’n yliopiston tutkijaryhmä.
Ensimmäinen Merkurius-planeettaa kiertävä luotain saapui perille
JULKAISTU 18.03.2011 KLO 18.01
Yli kuusi vuotta sitten avaruuteen lähetetty NASAn Messenger-luotain saatiin perjantaina 18. maaliskuuta viimein Merkuriusta kiertävälle radalle. Aiemmin Merkuriuksen ohi on lennetty ja sen pintaa kuvattu, mutta Messenger-luotain on ensimmäinen pysyvä kiertolainen. Luotaimen mittalaitteita ollaan virittämässä ja mittaukset alkavat huhtikuun alussa.
Titanisssa sataa keväällä
JULKAISTU 17.03.2011 KLO 21.01
Saturnuksen Titan-kuussa sataa ilmeisesti keväällä, päättelee kansainvälinen tutkijaryhmä Saturnusta kiertävän Cassini-luotaimen kuvien perusteella.
Elinajat pitenevät Euroopassa vaikka ylipainoisia on entistä enemmän
JULKAISTU 17.03.2011 KLO 20.01
Euroopan asukkaiden elinajat ovat pidentyneet vaikka ylipainoisia on aikuisväestöstä jo puolet monissa maissa. Tämä "lihavuusepidemia" ei siis Euroopassa näy ainakaan vielä elinaikojen lyhenemisenä.
Miksi linnut törmäävät rakennuksiin ja vastaaviin?
JULKAISTU 17.03.2011 KLO 19.00
Linnut törmäävät ihmisen tekemiin esteisiin kuten rakennuksiin ja voimalinjoihin, koska ne eivät katsele eteenpäin vaan enemmänkin alas tai sivulle. Siksi törmäysten estämiseksi asetetut varoitusmerkit pitäisi laittaa selvästi ennen kohdetta, jos luotetaan lintujen näkökykyyn. Äänivaroittimet voisivat olla hyvä keino myös, ehdottavat brittitutkijat.
Geenihoito tehoaa Parkinsonin tautiin
JULKAISTU 17.03.2011 KLO 02.01
Geenihoidosta on apua Parkinsonin tautia sairastaville, osoittaa Yhdysvalloissa tehty koe. Toistaiseksi testivaiheessa oleva hoito vähensi merkittävästi potilaiden liikkeiden hallintaan liittyviä oireita kuten jalkojen ja käsien vapinaa ja jäykkyyttä sekä vaikeutta aloittaa liikettä. Koe tehtiin ns. kaksoissokkokokeena.
Sendain jättitsunami toistuu tuhannen vuoden välein
JULKAISTU 16.03.2011 KLO 11.21
Maaliskuun 11. päivänä Japanin Honshun saarta ravisuttaneen maanjäristyksen voimakkuus, 9,0 magnitudia, oli odottamaton, sillä seismologit pitivät todennäköisinä enintään magnitudin 8 järistyksiä. Näin siksi, että merenpohja on suhteellisen vanhaa tällä alueella ja vanhan mannerlaatan on oletettu työntyvän toisen laatan alle helpommin kuin tuoreen merenpohjan. Myös Sumatran raju järistys joulukuussa 2004 tapahtui suhteellisen vanhassa merenpohjassa.
Miesylimäärä uhkaa yhteiskuntarauhaa monissa Aasian maissa
JULKAISTU 15.03.2011 KLO 09.05
Nuoria miehiä tulee olemaan 10-20% "liikaa" suhteessa samanikäisiin naisiin seuraavien 20 vuoden aikana laajoilla alueilla Kiinassa ja Intiassa, päättelee kansainvälinen tutkijaryhmä. Sikiön sukupuoli pystytään havaitsemaan ultraäänitutkimuksella ja menetelmä on yleisesti käytössä esimerkiksi Intiassa, Kiinassa ja Koreassa.
Neandertalin ihmiset olivat tarkkoja tulenkäsittelijöitä
JULKAISTU 15.03.2011 KLO 07.47
Neandertalin ihmiset olivat taitavia tulenkäsittelijöitä jo 400 000 vuotta sitten, osoittaa hollantilais-yhdysvaltalainen tutkijakaksikko Wil Roebroeks and Paola Villa. Tutkimuksessa selvisi myös että ennen neandertalin ihmisiä eläneet Homo heidenbergenis –hominiinit ovat selviytyneet Brittein saarilla 800 000 vuotta sitten, käyttämättä tulta.
Kahvinjuonti vähentää aivohalvauksia naisilla
JULKAISTU 13.03.2011 KLO 19.00
Vähintään kupillinen kahvia päivässä pienensi aivohalvauksen riskiä ruotsalaisnaisilla noin neljänneksellä. Vertailuryhmänä olivat tätä vähemmän kahvia juovat. Useamman kupin juominen ei muuttanut tilannetta. Kahvinjuomisen hyöty oli riippumaton tupakoimisesta, painosta, diabeteksesta, korkeasta verenpaineesta tai alkoholinkäytöstä.
Valoherkkä rodopsiini toimii myös lämpötilamittarina
JULKAISTU 11.03.2011 KLO 20.00
Silmän valoa havaitsevien aistinsolujen valoherkkä molekyyli, rodopsiini, toimii myös osana tarkkaa lämpötila-anturia, ainakin kärpäsen toukilla, havaittiin Yhdysvalloissa Johns Hopkins-yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa. Rodopsiini on tunnettu vuosikymmeniä ja sitä on tutkittu paljon, mutta aiemmin sen ei ole huomattu toimivan muuna kuin valoa havaitsevana yhdisteenä.
Vyötärölihavuus ei ole sen vaarallisempaa kuin lihavuus yleensä
JULKAISTU 11.03.2011 KLO 03.01
Vyötärölle kertyvä rasva ei ole verisuonitautien kannalta terveydelle sen vaarallisempaa kuin muukaan rasva, päättelee tutkimusryhmä analysoituaan 220 000 ihmisen aineiston. Tutkimus kumoaa siten aiemman käsityksen ns. omenalihavuuden eli keskivartaloon keskittyvän ylipainon erityismerkityksestä.
Ihmiset vanhenevat kuten kädelliset keskimäärin
JULKAISTU 10.03.2011 KLO 21.00
Vaikka ihmiset elävät vanhemmiksi kuin muut kädelliset apinat, ei vanhenemisen nopeus poikkea sukulaislajeistamme, osoittaa Science-lehdessä julkaistu tutkimus. Seitsemällä kädellislajilla vanhenemista mitattiin kuolleisuuden perusteella. Useimmilla lajeilla urokset elivät lyhyemmän elämän kuin naaraat. Syyksi urosten lyhyempään ikään tutkijat epäilevät niiden rajua keskinäistä kilpailua mm. naaraiden suosiosta.
Kesän 2010 tappava helle Venäjällä johtui ilmaston luonnollisesta vaihtelusta - mutta sama tulee toistumaan entistä tiheämmin
JULKAISTU 10.03.2011 KLO 19.01
Länsi-Venäjällä viime kesänä 2010 vallinnut pitkä kuuma jakso, heinäkuun alusta elokuun puoliväliin, johtui ilmaston luonnollisesta vaihtelusta, päättelee yhdysvaltalainen tutkimusryhmä. Ilmakehän kohonneella hiilidioksidipitoisuudella, Pohjoisen jäämeren jäätilanteella ja valtamerien pintalämpötilalla eli ilmastonmuutokseen liittyvillä tekijöillä ilmiötä ei voi selittää.
Insuliini jota tarvitsee pistää vain muutaman kerran viikossa
JULKAISTU 10.03.2011 KLO 06.01
Kakkostyypin diabeteksen hoitoon on tulossa uusi lääke, joka piti verensokerin kurissa vaikka sitä annettiin vain kolme kertaa viikossa. Insuliinia korvaavaa degludecia testattiin kansainvälisessä tutkimuksessa sekä kerran päivässä että kolme kertaa viikossa pistettynä. Vertailuryhmänä oli toinen pitkävaikutteinen insuliinin korvike glargiini, jota pistettiin kerran päivässä.
Diabetes kasvattaa ennenaikaisen kuoleman riskiä hyvin monissa sairauksissa
JULKAISTU 09.03.2011 KLO 23.01
Diabetesta sairastava 50-vuotias kuolee keskimäärin kuusi vuotta aiemmin kuin samanikäinen ei-diabeetikko, osoittaa lähes sadan seurantatutkimuksen yhteenveto joka on tehty Britanniassa. Diabeetikkojen kuolemanriski yleensä oli 1,8-kertainen terveisiin verrattuna ja sydänverisuonisairauksista johtuvan kuoleman riski oli 2,3-kertainen.
Etelämantereen ja Grönlannin mannerjäätiköt nostavat nyt merenpintaa enemmän kuin pienemmät vuoristojäätiköt
JULKAISTU 09.03.2011 KLO 11.01
Etelämantereen ja Grönlannin mannerjäätiköiden sulaminen on nopeutunut viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. Vuonna 2006 niiden sulamisvedet nostivat merenpintaa 1,3 millimetrillä ja jos nopeutuminen jatkuu edelleen, vuoteen 2050 mennessä merenpinta nousee 15 sentillä.
Metsästys-keräilykulttuuri oli tuottoisampaa, miksi ihmiset alkoivat viljellä maata?
JULKAISTU 09.03.2011 KLO 08.55
Siirtyminen keräily- ja metsästyskulttuurista viljelyyn ei tuonut helpotusta ruuanhankintaan, päättelee amerikkalaistutkija Samuel Bowles. Bowles arvioi, että alkeellista maanviljelyä harjoittavissa yhteisöissä on saatu vähemmän ruuan kaloreita työtuntia kohden kuin keräily- ja metsästyskulttuurissa.
Rahasta pelaaminen ei ole viisasta valvotun yön jälkeen
JULKAISTU 09.03.2011 KLO 05.00
Ihmiset tekevät ylioptimistisia päätelmiä taloudellisista asioista, kun he ovat valvoneet koko yön, havaittiin Yhdysvalloissa Duke-yliopistossa tehdyssä kokeessa. Valvottu yö lisäsi aktiivisuutta aivojen alueella jossa käsitellään myönteisiä tuloksia ja vähensi aktiivisuutta kielteisiä tuloksia käsittelevällä alueella.
Nykyihminen on lähtöisin eteläisestä Afrikasta
JULKAISTU 08.03.2011 KLO 07.00
Nykyihmislaji on syntynyt Afrikan lounaiskulmassa eikä itäisessä Afrikassa, kuten yleensä on arveltu. Näin päättelee yhdysvaltalainen tutkijaryhmä, joka analysoi 27 afrikkalaisen väestöryhmän perimää. Mukana oli useita eteläisen Afrikan metsästäjä-keräilijöitä, ns. naksutuskieliä eli khoisan-kieliä puhuvia ihmisiä.
Norsut oppivat nopeasti yhteistyön merkityksen tavoitteen saavuttamiseksi
JULKAISTU 08.03.2011 KLO 06.01
Norsut oppivat hyvin nopeasti toimimaan yhteistyössä päästäkseen haluamaansa päämäärään, vaikka tilanne on uusi ja outo, havaittiin Thaimaassa tehdyssä kokeessa. Siinä kahden norsun piti vetää kärsällään samanaikaisesti omasta narunpäästä päästäkseen kiinni ruualla lastattuun liikkuvaan pöytään.
Kielen makean tunnistavassa aistinsolussa on monta reseptoria
JULKAISTU 07.03.2011 KLO 23.01
Makean havaitsevassa kielen makunystyssä on muitakin makean aistimuksen tunnistavia ns. reseptoreita eli havaintopisteitä kuin aiemmin löydetty T1r2+T1r3-reseptori. Yhdysvaltalaistutkimuksessa makunystystä löydettiin useita makean havaitsevia reseptoreita, jotka tunnetaan muualta elimistöstä, ohutsuolesta ja haimasta.
Sepelvaltimotaudille altistavia geenimuutoksia löytyi lisää
JULKAISTU 06.03.2011 KLO 20.00
Kolmessa uudessa tutkimuksessa on kartoitettu maailman yleisimmän kuolinsyyn, sepelvaltimotaudin perinnöllisiä riskitekijöitä. Uusia sepelvaltimotaudille altistavia geenimuunnoksia löytyi yhteensä parikymmentä ja samalla vahvistettiin kymmenkunta aiemmin löytynyttä riskimuunnosta.
Maakaasu ei sovi kaksitahtikoneisiin
JULKAISTU 04.03.2011 KLO 20.00
Suhteellisen puhtaana pidetty polttoaine, maakaasu, tuottaa kaksitahtimoottorissa yhtä suuret hiukkaspäästöt kuin dieselbussi polttoainekiloa kohden ja lisäksi palamisessa syntyy metaania, joka on tehokas kasvihuonekaasu.
Kalifornian paleointiaanit mässäilivät merenelävillä
JULKAISTU 04.03.2011 KLO 08.41
Kalifornian rannikolla 12 000 vuotta sitten eläneet ihmiset herkuttelivat merenelävillä ja merilinnuilla. Kahdella saarella tehdyissä kaivauksissa löydettiin ruuan jäänteiden lisäksi runsaasti kivisiä nuolenkärkiä ja, teriä, jotka tyypiltään poikkeavat sisämaan samanaikaisten, suurriistan metsästäjien kiviesineistä. Samantyyppistä esineistöä löytyy sen sijaan itäisen Aasian saarilta. Löytöpaikka osoittaa tuolloisten ihmisten olleen tottuneita merenkävijöitä ja hallinneen ruuanhankinnan merellä.
Etelämantereen jäätikkö kasvaa myös pohjasta
JULKAISTU 03.03.2011 KLO 21.01
Etelämantereen mannerjäätikkö ei ole rakentunut pelkästään kerroksittain tasaisesti, sataneesta lumesta muodostuneesta jäästä, vaan ainakin paikoitellen uutta jäätä on syntynyt myös jäätikön alalaitaan. Etelämantereen itäpuolta peittävän jäätikön korkeimman kohdan, Dome A:n ympäristössä tehdyt mittaukset osoittivat, että paikoin jopa puolet mannerjäästä oli muodostunut altapäin.
Ibuprofeeni vähentää Parkinsonin taudin ilmaantumista
JULKAISTU 03.03.2011 KLO 06.00
Särkylääke ibuprofeenia säännöllisesti käyttävät sairastuvat noin kolmanneksen verran harvemmin Parkinsonin tautiin, havaittiin 136 000 ihmisen pitkäaikaisessa seurantatutkimuksessa Yhdysvalloissa. Vertailuryhmänä olivat ihmiset jotka söivät säännöllisesti muuntyyppisiä särkylääkkeitä kuten aspiriinia.
Uudelleenohjelmoiduissa kantasoluissa on paljon geenimuutoksia
JULKAISTU 02.03.2011 KLO 20.01
Uudelleenohjelmoidut kantasolut sisältävät moninkertaisesti geenimuutoksia verrattuna soluihin, joista ne on tuotettu. Osa muutoksista on todennäköisesti vaarallisia, joten uudelleen ohjelmoituja kantasoluja ei voi käyttää sairauksien hoitoon ilman tarkkaa testausta.
Alkoholin kohtuullinen käyttö saattaa vähentää dementiaa
JULKAISTU 02.03.2011 KLO 15.01
Runsas ja pitkään jatkuva alkoholinkäyttö johtaa muistin toiminnan huonontumiseen ja aivojen rappioon, mutta vähäinen käyttö saattaa suojata dementialta. Näin ainakin keskimäärin 80-vuotiailla saksalaisilla Saksassa tehdyn seurantatutkimuksen mukaan. Tulokset ovat yhdensuuntaiset pari vuotta sitten julkaistun laajan meta-analyysin kanssa, jossa tarkasteltiin hieman nuorempia, vähintään 65-vuotiaita ihmisiä.
Hait suunnistavat taitavasti
JULKAISTU 02.03.2011 KLO 06.00
Tiikerihait pystyvät suunnistamaan veden alla niin hyvin, että ne löytävät jopa 50 kilometrin päässä olevaan tavoitteeseensa. Suunnistus perustuu mahdollisesti maan magneettikenttään.
Pikatreffipalvelu toimii tehokkaammin jos ehdokkaissa ei ole liikaa vaihtelua
JULKAISTU 02.03.2011 KLO 04.01
Kovin laaja valikoima ongelmia valitsijalle, ainakin jos aikaa on vähän, havaittiin skotlantilaistutkimustutkimuksessa. Siinä analysoitiin pikatreffipalvelun kautta seuralaista hakeneiden naisten ja miesten toimintaa. Kun tarjolla oli hyvin erilaisia kumppaneita, tapaamisehdotuksia esitettiin harvemmin kuin silloin kun tarjolla oli enemmän samankaltaisia ihmisiä.
H1N1 ja yleisen lintujen viruksen H9N2 yhdisetelmät tuottavat pandemiakelpoisia viruksia
JULKAISTU 28.02.2011 KLO 23.02
Viimeisen influenssapandemian aiheuttaneen H1N1-viruksen ja linnuissa maailmanlaajuisesti kiertävän H9N2-influenssaviruksen yhdistyminen sopivassa väli-isännässä voi tuottaa yhdistelmän, joka on vaarallisempi ihmisille kuin kumpikaan viruksista erikseen.
Meteoriitit ja elämän alku maapallolla
JULKAISTU 28.02.2011 KLO 23.01
Etelämantereelta löydetystä meteoriitista löytyi maapallon elämälle välttämätöntä typpeä. Varhaisen maapallon olosuhteita matkivissa olosuhteissa meteoriittipölystä syntyi runsaasti ammoniakkia, joka on tärkeä lähtöyhdiste biologialle tärkeiden molekyylien kuten aminohappojen valmistuksessa.
Tupakoinnin lopettamisen onnistumista voi ennakoida aivojen kuvauksella
JULKAISTU 27.02.2011 KLO 20.01
Henkilökohtaisesti räätälöity neuvonta tuottaa hyviä tuloksia tupakoinnin lopettamisessa, mutta kaikkia se ei auta yhtä hyvin. Yhdysvalloissa tehdyssä kokeessa ne, joiden aivoissa tietty alue aktivoitui enemmän henkilökohtaista neuvontaa vastaanotettaessa, onnistuivat muita paremmin tupakoinnin lopettamisessa. Tuloksen kannalta merkitseväksi osoittautuivat aivojen alueet, jotka liittyvät itseä koskevan tiedon käsittelyyn.
Maailmanvalloittajamuurahaisten mysteeri selvisi: ne ovat peräisin Yhdysvalloista
JULKAISTU 24.02.2011 KLO 21.01
Alun perin argentiinalaisesta tulimuurahaisesta on muodostunut maailmanlaajuinen riesa, kun muurahainen on levinnyt tulokaslajina ympäri maapalloa. Science-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa valloituksen reittiä selvitettiin muurahaisten geenien avulla. Tulosten mukaan muurahaiset levisivät ensin Yhdysvaltoihin ja sieltä eteenpäin niin Aasiaan kuin Australiaankin.
11 500 vuoden takainen lapsen polttohauta löytyi Alaskasta
JULKAISTU 24.02.2011 KLO 21.01
Yhdysvaltain pohjoisimmasta osavaltiosta Alaskasta on löydetty 11 500 vuoden ikäinen polttohautaus, johon on haudattu noin kolmevuotias lapsi. Hautapaikka on asumuksen sisällä, aiemmin lietenä käytetyssä kuopassa, joka vainajan polttamisen jälkeen on täytetty maalla ja koko asumus hylätty. Asuinpaikka on ilmeisesti ollut vuodenaikojen mukaan kiertävien metsästäjä-keräilijöiden kesäaikainen leiri, jossa asui lähinnä naisia ja lapsia.
Maatalouden tuoneet ihmiset syrjäyttivät entisen väestön Euroopan etelä- ja keskiosissa
JULKAISTU 23.02.2011 KLO 20.01
Maanviljely ja karjanhoito saapuivat Eurooppaan Lähi-idästä ja nykyisen Turkin alueelta, Anatoliasta ensimmäisen kerran noin 9000 vuotta sitten. Uudet elinkeinot toivat mukanaan niitä harjoittavat ihmiset, jotka asuttivat ensin Euroopan kaakkoiskolkan sekä sitten Keski-Euroopan. Aiemmat metsästystä ja keräilyä harjoittaneet ihmiset syrjäytettiin tai heidät assimiloitiin uuteen väestöön.
Kännykän käyttäminen vilkastuttaa aivojen toimintaa paikallisesti
JULKAISTU 23.02.2011 KLO 19.01
Päällä olevan matkapuhelimen pitäminen korvalla 50 minuutin ajan lisää aivojen aineenvaihduntaa alueella, joka on lähinnä antennia. Miten aktiivisuus lisääntyy ja onko siitä haittaa, on toistaiseksi epäselvää. Syöpävaaraa siitä ei pitäisi olla, mutta vaikuttaako vilkastunut aineenvaihdunta haitallisesti muualle aivoihin tai muualle elimistöön, täytyy selvittää erikseen.
Vieraiden kielien puhuminen suojaa muistia
JULKAISTU 23.02.2011 KLO 08.01
Mitä useampaa kieltä puhut, sen paremmin muistisi säilyy. Havainto julkaistiin tällä viikolla Yhdysvaltain neurologian tutkijoiden vuosikokouksessa.
Ketä katsot ryhmäkuvasta ensin?
JULKAISTU 23.02.2011 KLO 07.46
Jos olet kuten suurin osa aikuisista, kiinnität ensin ryhmäkuvassa huomiota itseesi - paitsi jos kuvassa on pomosi. Kulttuureissa on kuitenkin eroja.
Pieni alkoholimäärä säännöllisesti nautittuna vähentää sydänverisuonitautien riskiä
JULKAISTU 23.02.2011 KLO 02.00
Pieni määrä, enintään yksi annos alkoholia päivittäin, pienentää sydänsairauden kehittymisen riskiä 14-25%, päättelee kanadalainen tutkimusryhmä. Vertailukohtana olivat ihmiset, jotka eivät nauttineet alkoholia ollenkaan. Aiheesta on tehty lukuisia tutkimuksia, mutta Calgaryn yliopiston tutkijoiden mukaan heidän 84 tutkimukseen perustuva meta-analyysinsä on tähän mennessä kattavin ja paras.
Rasvainen ruoka, mielihyvän tunne ja liika syöminen
JULKAISTU 21.02.2011 KLO 20.01
Lihavat ihmiset syövät ehkä liikaa hyvältä maistuvia ruokia, koska heidän aivoissaan mielihyvään reagoivien alueiden herkkyys hyvälle ruualle on heikentynyt. Hiirille tällainen tilanne saatiin kokeellisesti aikaan syöttämällä niitä pienestä pitäen rasvaisella ruualla jolloin niille syntyi ylensyömistä ja lihavuutta vahvistava kierre, osoittaa amerikkalainen tutkimusryhmä.
Maapallon keskus pyörii nopeammin kuin muu pallo
JULKAISTU 21.02.2011 KLO 19.01
Maapallon sisin osa, kiinteä ydin pyörii nopeammin kuin muu maapallo akselinsa ympäri, mutta ero on Cambridgen yliopiston tutkijoiden mukaan huomattavasti pienempi kuin aiemmin on päätelty. Sisäydin pyörii 1 asteen verran nopeammin miljoonassa vuodessa, aiemmin on arvioitu että ero olisi asteen verran vuodessa. Päätelmä perustuu maapallon ytimen kautta kulkevien seismisten aaltojen etenemisnopeuden mittaamiseen.
Miten turska sopeutui pcb:tä sisältävään ympäristöön
JULKAISTU 19.02.2011 KLO 19.00
Hudson-joessa elävät turskat ovat sopeutuneet hyvin lyhyessä ajassa, 30 vuodessa jokeen päätyneeseen myrkylliseen pcb-yhdisteeseen, osoittaa Yhdysvalloissa tehty tutkimus. Vaikka useimmat kalat kuolivat, pohjassa elävä pieni turskalaji (Microgadus tomcod) pärjäsi, huolimatta siitä että kalojen maksassa pcb-pitoisuudet olivat korkeimpia millään eläimillä tavatuista. Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan selviäminen johtui yhdessä geenissä olevasta pienestä mutaatiosta.
Venyttely ennen juoksua ei estä vammoja
JULKAISTU 18.02.2011 KLO 19.00
Lihasten venyttely ennen juoksemista ei vähennä vammojen syntymistä, osoittaa Yhdysvalloissa tehty satunnaistettu tutkimus. Juoksuvammojen syntyyn vaikuttivat eniten aiemmat vammat, juoksumatka, paino ja ikä. Siihen vaikutti myös juoksua edeltävien venyttelyrutiinien muuttaminen totutusta.
Mustakarhujen talviuni on toisenlaista kuin oletettiin
JULKAISTU 17.02.2011 KLO 21.01
Pohjoisamerikkalaisten mustakarhujen ruumiinlämpö putoaa talviunen aikana vain kuudella asteella mutta siitä huolimatta niiden aineenvaihdunta hidastuu noin neljännekseen siitä, mitä se on normaalitilassa. Aiemman käsityksen mukaan kymmenen asteen pudotus ruumiinlämpötilassa johtaa aineenvaihdunnan hidastumiseen 50%.
Aivot ovat tehtäväorientoitunut elin
JULKAISTU 17.02.2011 KLO 20.01
Kirjoitetun tekstin lukemiseen erikoistunut aivoalue, ns. VWFA (visual word form area) aktivoituu täsmälleen samalla tavalla sekä tavalliseen tapaan näköaistin avulla lukevilla että sormenpäillä pistekirjoitusta eli Braille-merkkejä lukevilla ihmisillä.
Miten paljon pimeää ainetta tarvitaan galaksin syntymiseen?
JULKAISTU 17.02.2011 KLO 19.01
Galaksin muodostumiseen tarvitaan noin 300 miljardin auringon massan verran ns. pimeää ainetta, päättelee kansainvälinen tutkijaryhmä. Määrä on selvästi pienempi kuin aiemmat arviot, joissa päädyttiin yli kymmenkertaiseen lukemaan, noin 5 000 miljardiin auringon massaan. Johtopäätös perustuu Euroopan avaruusjärjestön ESAn Herschel-avaruusteleskoopilla mitattuun infrapunasäteilyyn, joka on lähtöisin hyvin kaukaisista galakseista. Lisäksi tehtiin mittavia mallilaskuja.
Kasvuhormonin puute estää syövän ja diabeteksen kehittymistä
JULKAISTU 16.02.2011 KLO 22.01
Harvinaisesta perinnöllisestä lyhytkasvuisuudesta kärsivät ecuadorilaiset eivät sairastu syöpään eivätkä diabetekseen. He eivät kuitenkaan elä sen pitempään kuin muut ecuadorilaiset, joskin heidän tavallisimmat kuolinsyynsä, alkoholin aiheuttamat sairaudet ja onnettomuudet ovat periaatteessa vältettävissä.
Rankkasateiden ja tulvien lisääntyminen on ihmisen syytä
JULKAISTU 16.02.2011 KLO 21.01
Ihmisen aiheuttama ilmaston lämpeneminen on kasvattanut merkittävästi runsaiden sateiden todennäköisyyttä ja tulvien riskiä, osoitetaan kahdessa Nature-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa. Toisessa raportissa analysoidaan Brittein saarten tulvia syksyllä 2000, jotka syntyivät kaikkien aikojen sateisimman syksyn seurauksena. Sadetilastoja on pidetty vuodesta 1766. Toisessa raportissa analysoidaan pohjoisen pallonpuoliskon maa-alueiden sademääriä 1900-luvun jälkipuoliskolla.
Puolitoistavuotias lapsi alkaa ymmärtää laskemisen idean
JULKAISTU 16.02.2011 KLO 06.00
18 kuukauden ikäinen lapsi alkaa ymmärtää numeroilla laskemisen ja esineiden määrän yhteyden, osoittaa australialais-japanilainen tutkijaryhmä. Vähän nuoremmat, 15 kuukauden ikäiset lapset eivät tätä yhteyttä vielä tunnista.
Hämähäkin seitin fysikaaliset ominaisuudet ovat optimaaliset
JULKAISTU 15.02.2011 KLO 20.00
Hämähäkin seitti rakentuu fysikaalisesti parhaalla tavalla niistä materiaaleista, joita siinä on: seitissä vuorottelevat peräkkäin pehmeät amorfiset osuudet ja jäykemmät mutta lujat kiteiset osuudet. Peräkkäiset jaksot amorfista ja kiteistä materiaalia tuottavat lujemman lopputuloksen kuin satunnaisesti järjestyneet jaksot tai seitissä rinnakkain olevat jaksot.
Narkolepsian syytä etsitään valkosoluista ja perimästä
JULKAISTU 15.02.2011 KLO 14.37
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella yritetään selvittää yhteyttä narkolepsian ja sikainfluenssarokotteen välillä. Vastausta mysteeriin yritetään löytää niin vastustuskyvystä kuin perinnöllisistä tekijöistä.
NASAn luotain ohitti komeetta Tempel 1:n ytimen onnistuneesti
JULKAISTU 15.02.2011 KLO 08.59
NASAn Stardust-avaruusluotain on ohittanut menestyksellisesti Tempel 1-komeetan ytimen klo 6:38 Suomen aikaa. Noin 200 kilometrin päästä komeetan ytimestä ohikiitänyt luotain otti komeetasta 72 tarkkaa kuvaa. Sarjan ensimmäiset kuvat on saatu maahan mutta kiinnostavimpia eli lähinnä komeetan ydintä otettuja kuvia joudutaan odottamaan myöhään tiistai-iltaan Suomen aikaa.
Kuulon heikkeneminen ja Alzheimerin tauti
JULKAISTU 14.02.2011 KLO 23.01
Kuulon heikentyminen ja Alzheimerin tautiin sairastuminen liittyvät yhteen vanhemmilla ihmisillä, mutta mekanismi on epäselvä. On mahdollista että niiden taustalla on yhteinen aivoperäinen tekijä, mutta mahdollista on myös että huono kuulo vähentää sosiaalisia kontakteja ja älyllisiä harrastuksia.
Tieteen ajankohtaisasioita.


