Levylautakunta 23.10.2010
Levylautakunnan jäsenet Jorma Hietamäki, Iris Mattila ja Lasse Norres.
Kuva: Yle
Perinnetietoista soulia, protestilaulua ja intialaisia tunnelmia kuullaan viikon levyuutuuksissa. Uutta musiikkia arvioivat Lasse Norres, Iris Mattila ja Jorma Hietamäki.
Ohjelmassa kuunneltiin seuraavia artisteja:
Uusi Fantasia on suomalaisen konemusiikin pioneeribändi, lähinnä dj-piireistä tuttujen studiovelhojen projekti. Ensimmäinen albumi oli 2004 julkaistu Top Ten, jossa mukana oli sukupolvirajoja rikkova vierailijakaarti. Samaa linjaa jatketaan uudella 'Heimo' -levyllä, jossa vierailevat mm. Tuomo Prättälä, Jimi Tenor ja Olli Ahvenlahti sekä laulamassa Paula Vesala ja Freeman. > Uusi Fantasia netissä
Hanna Pakarinen on Suomen ensimmäinen Idols-voittaja, joka aloitti levytysuransa laulamalla englanniksi. Hanna muistetaan myös Euroviisujen v. 2007 kotikisojen edustajana. Uusin levy on Hanna Pakarisen viides albumi, mutta debyytti suomenkielisenä laulajana. Hanna on myös säveltänyt ja sanoittanut uudet laulunsa yhdessä Markus Koskisen kanssa. > Hanna Pakarisen kotisivut
Jo Stance on laulaja Johanna Förstin ja rumpali-tuottaja Teppo Mäkysen yhteisprojekti, joka luottaa vanhan soulin lumoon ja Tamla-Motown -tunnelmaan. Johanna Förstiä on kuultu useissa yhtyeprojekteissa ja viime aikoina paljon myös TV:ssä, mm. ohjelmissa Obladii ja Tanssii tähtien kanssa. Johanna Förstin äiti on saanut Kaustisella Mestaripelimannin arvonimen ja Johanna itse on nimetty kaupungin parhaaksi Soulmamaksi. > Jo Stance netissä
Jukka Kuoppamäki esiintyi ensimmäisen kerran jo 50 vuotta sitten. Lauluyhtye Nelosista tie vei 'Suomen ensimmäiseksi hipiksi' ja folklaulajaksi. Jukka Kuoppamäki on tehnyt kymmeniä superhittejä ja ikivihreitä sekä itselleen että muille artisteille, yhteensä n. 1500 kappaletta. Nykyisin Saksassa Dortmundissa asuva Jukka Kuoppamäki teki pitkän uran myös Kristiyhteisön pappina. > Jukka Kuoppamäki YLEn Elävässä Arkistossa
Shava ottaa musiikilliset vaikutteensa Intiasta. He ilmoittavat soittavansa suomalaista bhangraa eli Isossa Britanniassa asuneiden punjabilaissiirtolaisten popmusiikiksi jalostamaa kansanmusiikkia. Globaali kansanmusiiki on Shavan lauluissa löytänyt juurensa Itä-Helsingin lähiöistä. Shavan mielestä Bollywood-biisien tietynlainen melankolia ja tunteellisuus ovat samankaltaisia kuin kotimaisessa iskelmässä. > Shavan kotisivut
Anna Calvi on brittiläinen kitaristi/laulaja/lauluntekijä, joka ensimmäisellä singlellään lainaa 50-luvun hittibiisiä. Puoliksi italialainen Anna Calvi on saanut kitaravaikutteensa pääasiassa jazzin ja klassisen puolelta, mutta soitossa on vahvoja rokkiperinteen soundeja. Mustaa ja mystistä musiikkia esittävä Anna Calvi on parhaillaan kiertueella Euroopassa Nick Caven bändin kanssa. > Anna Calvi netissä
LEVYLAUTAKUNNAN ÄÄNESTYKSEN TULOS JA KOMMENTIT
1. Shava: 79(Hertzigassa aamubussissa) (sä/sa: K. Sammallahti) 23 pistettä
-hienoa että bussimatkasta saa näin hersyvän ja havainnoivan sanoituksen,
kokonaisuudessaan todella hauskaa menoa
-toimi joka tasolla, vakavasti otettavana, huumorina, jopa lastenlauluna
-tehokas alku, kertosäe jää varmasti päähän soimaan, oivaltavia
soitinvalintoja, tällaista mukaan Suomen euroviisukarsintoihin, erottuu
varmasti
2. Uusi Fantasia feat. Freeman: Liian myöhään (sä: Uusi Fantasia, Freeman
sa: Asa, P. Vesala, Uusi Fantasia) 22
-kiva konekomppi, erikoinen tarina, mutta mistähän oikeastaan laulettiin,
erittäin pirteää meininkiä
-erikoisia ratkaisuja sovittajalta, Kraftwerk-soundia, kuulosti
vanhanaikaiselta mutta pitkästä aikaa hauskalta
-Freeman on ikinuori ja laulutavaltaan ikiteini, laulun tarina jäi efektien
varjoon
3. Hanna Pakarinen: Prisessa Armaada (sä:M. Koskinen sa: M. Koskinen, H.
Pakarinen) 20
-mukavaa, että Hannakin laulaa suomeksi, äänensä tulee paremmin esiin ja
lähemmäksi kuin mitä rokissa aikaisemmin
-laulussa mentiin rohkeasti suoraan asiaan, laulu kasvoi koko ajan ja parani
edetessään, kuuntelu vaatii keskittymistä
-todella selkeä artikulointi, varmasti sai selvän, mitä laulettiin, olisiko
sovituksessa liikaakin kitaramassaa
3. Jo Stance: Hey Girl! (sä/sa: J. Försti, T. Mäkynen) 20
-motown-soundi on palannut, tuo kesäiset fiilikset, rumpalilta kiitettävän
mielikuvituksellista työtä
-alku lupasi enemmän, laulu vain soljui sujuvasti eteenpäin, kunnon kertosäe
olisi tehnyt terää
-vähän tylsä, vaikkakin hienoa laulua ja soittoa
-mukava, että tällaistakin edelleen tehdään, motown on monikäyttöistä!
5.. Anna Calvi: Jezebel (sä/sa: W. Shanklin) 19
-60-luvulle palattiin taas, hippijammailua kitarasoundia myöten
-monet 60-luvun bändit tulivat mieleen, vei mennessään omaan nuoruuteen
-nostalgiapaukku, aluksi laulaja tuntui parodialta, kokonaisuus kuitenkin
sekava, tai sitten taiteellinen
6. Jukka Kuoppamäki: Ei ketjuin, ei kahlein (sä/sa: J. Kuoppamäki) 17
-onko kyynisyyttä pitää tällaista vähän naiivina 2010-luvulla?
-soundi oli kyllä kiitettävästi palautettu 60-luvulle huuliharppua ja
kättentaputuksia myöten, viesti jäi vähän epäselväksi
-Jukan ääni on edelleen aivan loistavassa kunnossa eikä hän kulje kaikkein
ilmeisimpiä iskelmäpolkuja, soundit olivat luomua positiivisella tavalla





