Levylautakunta 10.9.2011
Entisiä ja nykyisiä musiikkipäälliköitä: Ville Vilen, Jukka Haarma ja Jorma Hietamäki
Kuva: YLE
Levyuutuuksia arvioimassa Ylen Luovien sisältöjen johtaja Ville Vilen, musiikin monitoimieläkeläinen Jukka Haarma ja Radio Suomen musiikkipäällikkö Jorma Hietamäki.
OHJELMASSA KUULTIIN SEURAAVIA ARTISTEJA
Hannu Nero on Orivedeltä kotoisin oleva bluesmies. Herran ensimmäinen, ylistävät arvostelut saanut levy julkaistiin v. -99 ja nyt sitten heti perään :-) toinen albumi nimeltään 'Hengitä vaan'. Hannu Neron ensimmäisessä, teininä perustetussa bändissä soivat kitara, putkiradio, kurkkupurkit ja kampa. Hannu Neron musiikki on hyvin tyylitietoista, lauluntekijänä ja laulajana paikoin tuo Esa Elorannan mieleen. > Hannu Neron kotisivu
Sahara Hotnights on neljä nuorta naista, jotka 20 vuotta sitten n.10-12 -vuotiaina perustivat bändin. Bändin nimi tulee yhden neidon hevosesta. Ruotsin suosituimman naiskvartetin ensimmäinen levy julkaistiin v. 99, ja se sai kehuja heti myös Ruotsin ulkopuolella. Nyt on julkaistu jo kuudes albumi. Bändin jäsenet tekevät itse reippaat rokkinsa, vahvasti kaikuja 80-luvulta (esim. Bangles ja Belinda Carlisle). > Sahara Hotnights netissä
AiA on täysin uudenlainen ilmiö suomalaisessa laulumusiikissa. Nimen takaa löytyvät Taikapeilistä tunnetuksi tulleiden NinaTapion ja Hanna-Riikka Siitosen lisäksi kuoroguru Merzi Rajala, jazzlaulaja Eeppi Ursin, bluesin kultakurkku Kaisa Saarikorpi ja etnoääni Riikka Timonen. Yhtyeessä yhdistyy moniääninen laulu ja popmelodioihin nojaava 2000-luvun elektroninen musiikki. > AiAn kotisivu
Vesa ja tytöt -yhtyeessä ei ole nimestä huolimatta yhtään tyttöä, vaan viisi kokenutta muusikkoa, laulusolistina teatterin ammattilainen Vesa Pitkänen. Yhtyeen tyylilaji on hippi-iskelmä ja solistia on ehditty jo verrata nuoreen Pepe Willbergiin ja Baddingiin. Ajatuksena bändillä on luottaa melodioihin ja sisältöön, henkilökohtaiseen koskettavuuteen. Tulokseen päästään etsimällä vanhoja, unhoon jääneitä helmiä ja soitetaan ne iskelmän, rockin ja teatterimusiikin leikkauspisteessä. > Vesa ja tytöt netissä
Ry Cooder on kitaristi, säveltäjä ja tuottaja, joka imi varhaiset vaikutteensa vanhasta bluesista. Slidekitaran mestari on soittanut mm. Eric Claptonin, The Rolling Stonesin, Randy Newmanin ja John Lee Hookerin kanssa. Ry Cooder on ollut innokas maailmanmusiikin rytmien tutkija ja fuusioija jo ennen kuin koko käsitettä keksittiin. 40 v. kestänyt ura jatkuu nyt protestilauluntekijänä, uudella levyllä aiheina mm. pankkiirien moraalittomuus, Irakin sota, asehulluus jne. > Ry Cooder netissä
Lauri Tähkä otti kohun saattelemana eron Elonkerjuusta ja rakentaa nyt omaa uraansa sooloartistina. Lauluntekijänä hän ammentaa edelleen samoista aineksista, kuin aikaisemminkin, erot entiseen syntyvät enemmän sovituksista. Lokakuun lopulla julkaistaan albumi 'Polte', joka on varmaan yksi syksyn odotetuimmista levyistä. > Lauri Tähkän kotisivu
ÄÄNESTYKSEN TULOS JA LEVYLAUTAKUNNAN KOMMENTIT
1.Lauri Tähkä: Syyskuun kyy (te L.Tähkä) 23
-ihan kuin Ultra Bra olisi soittanut, vähän samanlaista kuin aikaisemminkin,
kiinnostava aloitus soolouralle
-hurja tempo, jopa liian nopea, meininkiä oli haettu pelkästään vauhdista
vaikka se syntyy muusta
-hyvä biisi ja sovitus, mutta hätä ja kiire oli kauhea, lauloiko Lauri liian
korkealta
1.Ry Cooder: No Banker Left Behind (te R.Cooder) 23
-johdanto jatkui koko biisin ajan, soittotaitoa löytyi, mutta vähän monotoninen
-soittamisen riemua, yksitoikkoisuus liittyy musatyyliin, mielenkiintoiset
sanat
-tällaisen olisi voinut vähän isommallakin riehumisella esittää
3.Sahara Hotnights: Vulture Feet (te M. Andersson-J.Forsman) 22
-epätyypillinen ja siksi kiinnostava popkappale
-80-luvun naispopin selvää jatkoa, kuulosti hyvältä ja ilmavalta
-vähän laimea esitys tekstin huomioon ottaen, kaipasin enemmän melodiaa tai
sitten röyhkeämpää soundia
4.Hank Nero: Vahva puu (te H.Nero) 19
-rentoa ja pakotonta laulamista, hyvää slidekitarointia
-soitannollisesti hallittu, mutta raivo puuttui, vähän vanhainkotibluesin
tuntua, tylsät sanat
-amerikkalaisen rootsin ja suomirokin yhdistelmä, periaatteessa ihan hyvä
4.Aia: Kesän jälkeen (sä N.Tapio sa A.Aittomäki) 19
-yritystä löytää uutta soundia, poppia ja taitolaulua
-mielenkiintoinen sekoitus, mutta laulaminen oli liian akateemista,
suorittamista
-vähän kärsi sielukkuuden puutteesta, vaikka olikin taidolla tehty.
Lastenlaulut tulivat vähän mieleen.
6.Vesa ja tytöt: Molemmin puolin (sä J.Mitchell sa O.Nummi – A.Hytti) 16
-todella retroasenteella tehty versio, tekstiä myöten, rohkea sovitus, mutta
miksiköhän nyt sitten juuri tämmöinen
-tekstin tarina ei oikein avautunut
-sympaattinen ja hauska, mutta laulajalla tuntui olevan vähän vaikeuksia, onko
käännösiskelmä tulossa takaisin
