Olet tässä

Rainerannan pohjalaisuus puri Tampereella

julkaistu 5.8.2010 klo 19:49, päivitetty 23.8.2010 klo 10:35
Kari Raineranta luotti pohjalaisuuden voimaan Tampereen karsinnassa ja voitto tuli.

Kari Raineranta luotti pohjalaisuuden voimaan Tampereen karsinnassa ja voitto tuli.  

Kuva: YLE  

Kari Raineranta voitti Tampereen Runopuulaakin karsinnan vahvalla pohjalaisella otteella. Raineranta lähtee tavoittelemaan lavarunouden Suomen mestaruutta jo yksi mestaruus takataskussaan, sillä hän voitti kisan Oulussa vuonna 2008.

Tampereen Telakalla järjestetyssa kilpailussa tiukan vastuksen viimeisellä kierroksella Kari Rainerannalle tarjosi Susanna Taivalsalmi. Eroa voittajan ja toiseksi tulleen välillä oli lopulta muutamia kymmenyksiä.

Voittaja Raineranta veti kilpailun läpi vahvalla pohjalaisuus teemalla, jossa oli mukana sekä uhoa, että herkkyyttä. -Olen kiitollinen, että esiintymiseni otettiin arvostusta ansaitsevana elementtinä, kommentoi Raineranta kisan ratkettua. Hän sanoo, että monista rooleista pohjalaisuus on hänelle varmin. -Ihmiset haluavat mieluummin nauraa kuin itkeä. Muuten olen runoudessani vakava.

Kari Raineranta on julkaisut tänä vuonna ensimmäisen oman runokokoelman nimeltään Ihmiskanava. Hän on myös vaikuttanut kymmenen vuotta tamperelaisessa ryhmässä Ihoteollisuus.

Runopuulaakin Suomen mestaruus ratkeaa elokuussa Helsingin Juhlaviikoilla.

Lisää aiheesta

> YLE Tampere: Pohjalaisen miehen tragedia vetosi tamperelaisiin

> YLE Tampere: Kuka edustaa Pirkanmaata Runopuulaakin finaalissa?

> Lue kilpailijoiden tarkat pisteet Runokukon kotisivulta

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot
Muualla Yle.fi:ssä