Olet tässä

Kari Uusikylä: Kaikkea lahjakkuutta pitää vaalia

julkaistu 29.5.2012 klo 15:52, päivitetty 30.5.2012 klo 11:59
Emeritusprofessori Kari Uusikylä Radio Suomen studiossa Merisää-lakanan edessä.

Luovuustutkija, emeritusprofessori Kari Uusikylä.

Kuva: Yle

Kuluvalla viikolla juhlitaan valmistujaisia, lakkiaisia ja koulujen päättäjäisiä.
Lahjakkuuden kehittyminen on pitkä prosessi, jota ei pidä lyödä lukkoon peruskoulun alaluokilla. Näin muistuttaa luovuustutkija, kasvatustieteen emeritusprofessori Kari Uusikylä.

Tiukkasanaisena peruskoulun puolustajana tunnettu Uusikylä kammoksuu kehitystä, joka asettaa lapset kilpailuasemiin jo alakoululaisina. Uusikylä kertoo vanhemmista, jotka vaativat jo kakkosluokan opettajilta lisää tehoja ja samaan aikaan lapset ovat psykiatrisen hoidon tarpeessa.

Kari Uusikylä muistuttaa, että älyn lisäksi on monenlaista lahjakkuutta. Kaikkea lahjakkuutta pitäisi vaalia. Aikuisten hän toivoo löytävän luovuutensa vaikkapa harrastusten tai kansalaisopistojen kautta.

Taustapeili ti 29.5. klo 17.30-18.00.

Toimittajana Paula Jokimies.

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot
Muualla Yle.fi:ssä