Kari Uusikylä: Kaikkea lahjakkuutta pitää vaalia
Luovuustutkija, emeritusprofessori Kari Uusikylä.
Kuva: Yle
Artikkeliin liittyvä ääni- ja kuvamateriaali:
Kuluvalla viikolla juhlitaan valmistujaisia, lakkiaisia ja koulujen
päättäjäisiä.
Lahjakkuuden kehittyminen on pitkä prosessi, jota ei pidä lyödä lukkoon
peruskoulun alaluokilla. Näin muistuttaa luovuustutkija, kasvatustieteen
emeritusprofessori Kari Uusikylä.
Tiukkasanaisena peruskoulun puolustajana tunnettu Uusikylä kammoksuu kehitystä, joka asettaa lapset kilpailuasemiin jo alakoululaisina. Uusikylä kertoo vanhemmista, jotka vaativat jo kakkosluokan opettajilta lisää tehoja ja samaan aikaan lapset ovat psykiatrisen hoidon tarpeessa.
Kari Uusikylä muistuttaa, että älyn lisäksi on monenlaista lahjakkuutta. Kaikkea lahjakkuutta pitäisi vaalia. Aikuisten hän toivoo löytävän luovuutensa vaikkapa harrastusten tai kansalaisopistojen kautta.
Taustapeili ti 29.5. klo 17.30-18.00.
Toimittajana Paula Jokimies.
