• Tuoreimmat
  • Kuunnelluimmat
  • Musiikkia
  • Teemaillat
Luontoilta: Luontoillan asiantuntijakaarti koolla
Luontoilta: Luontoillan asiantuntijakaarti koolla
julkaistu ke 15.5. klo 20:15
Asiantuntijoina Katja Holmala, Jaakko Kullberg, Juha Laaksonen, Ari Saura ja Henry Väre. Juontajana Pirkka-Pekka Petelius.
Kuuntele Lataa
Elämänmenoa: Lasten liikalihavuus
Elämänmenoa: Lasten liikalihavuus
julkaistu ti 14.5. klo 20:15
On arvioitu, että jopa viidennes lapsista ja nuorista on ylipainoisia ja että ylipainoisten määrä on kolminkertaistunut 30 vuoden aikana. Lasten liikalihavuudesta ovat keskustelemassa lastenlääkäri Marja-Terttu Saha ja Valtakunnallisesta liikunta- ja urheiluorganisaatio Valosta Jukka Karvinen. Toimittajana Reetta Arvila.
Kuuntele Lataa
Teemaillat: ABBA-ilta
Teemaillat: ABBA-ilta
julkaistu 12.5. klo 21:10
Euroviisuviikon alkajaisiksi muistellaan kaikkien aikojen viisuvoittajaa Abbaa. Yhtyeen ensilevy ilmestyi 40 vuotta sitten. Toimittajina ovat Tarja Närhi ja Jake Nyman. Kuva: EPA
Kuuntele
Elämänmenoa: Elämänmenoa punkkilandiassa
Elämänmenoa: Elämänmenoa punkkilandiassa
julkaistu 7.5. klo 20:15
Elämänmenossa puhutaan punkeista ja niiden aiheuttamista taudeista. Kuuntelijoiden kysymyksiin on vastaamassa terveystieteen tohtori, punkkitauteja jo 20 vuotta tutkinut Soile Juvonen Turusta. Punkkien levinneisyydestä saadaan tuoretta tietoa Kainuun suunnalla työskentelevältä hyönteistutkija Reima Leinoselta. Ohjelman toimittaa Ari Meriläinen.
Kuuntele Lataa
Kulttuuriosasto: Hyvä käytös
Kulttuuriosasto: Hyvä käytös
julkaistu 30.4. klo 20:15
Kailotatko puhelimeen? Kiilaatko jonossa? Jurotatko seurassa? Roikutko edellä ajavan puskurissa? Hyvä käytös on tilannetajua ja tahdikkuutta. Vappu on työväen juhla, jonka kunniaksi kaduilla mylvitään ja taksijonossa tapellaan. Kulttuuriosasto ottaa selvää, mitä kuuluu hyvään käytökseen. Studiokommentaattorina on Jukka Virtanen. Toimittajina Teemu Laaksonen ja Aleksis Salusjärvi.
Kuuntele Lataa