Säävaroituksista
Kuva: YLE / Pekka Sipilä
Ylen säälähetykset päättyvät usein varsinaisten sääkarttojen jälkeen ruudulla näkyvään varoituskarttaan, mutta mitä ajankohtaa nuo varoitukset oikein tarkoittavat?
Televisiossakin näytettävä varoituskartta perustuu Ilmatieteen laitoksen antamiin virallisiin varoituksiin. Ilmatieteen laitos päivittää varoituksia 7 kertaa vuorokaudessa ja tarpeen vaatiessa useamminkin.
Varoituskartta sisältää tiedon vaaraa tai uhkaa aiheuttavasta säästä seuraavan 24 tunnin aikana, mikäli varoituksissa ei toisin mainita. Esimerkiksi jos vaikkapa klo 21 annetussa varoituskartassa merialueilla varoitetaan myrskytuulesta, tarkoittaa tämä, että tuulen odotetaan puhaltavan voimakkaimmillaan myrskyisästi lähimmän vuorokauden aikana.
Varoituskartan tuulilukema tarkoittaa voimakkainta odotettavissa olevaa tuulta. Tarkempi ajoitus tuulen voimistumiselle löytyy merisääennusteesta.
