Perjantai
Lauantai
Sunnuntai
Etelässä sää pysyy sateisena - pohjoisessa yhä aurinkoista
Maan eteläosaan eilen saapunut sadealue on aamun aikana maan lounais- ja eteläosien yllä.
Iltapäiväksi sateet yleistyvät maan eteläosassa ja päivästä onkin tulossa hyvin eilisen kaltainen koko maahan. Maan keskivaiheilla on vaihtelevaa pilvisyyttä ja pohjoisessa paistaa aurinko lähes pilvettömältä taivaalta. Päivälämpötilat jäävät etelän sateisimmilla alueilla 15 asteen alapuolelle. Muualla ollaan 15 ja 20 asteen välillä.
Illaksi sateet kulkevat hiljalleen kohti pohjoista samalla heiketen ja sää poutaantuu etelärannikolla. Kuuroluontoisia sateita tulee lähinnä kapealla alueella Satakunnan ja Etelä-Karjalan välillä. Vähitellen pilvisyys lisääntyy myös pohjoisemmassa, mutta Lapissa ilta on vielä selkeä.
Perjantaina enimmät sateet ovat jo kuivuneet pois, mutta sadekuurojen mahdollisuus on olemassa paikoin maan keskiosassa ja Kainuussa. Muualla sää on pilvipoutainen ja Lapin pohjoisosassa paistaa aurinko. Lämpötilat vaihtelevat huomenna 13 ja 18 asteen välillä.
Joonas Koskela
23.5.2013 klo 6.02
