Olet tässä

Saamelaisväestö

Saamelaisia

Kuva: YLE Sápmi

Saamelaisia asuu neljässä maassa: Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Venäjällä.

Saamelaisten lukumäärästä ei ole virallista tietoa, mutta arviot liikkuvat 50 000 ja 100 000 välillä. Norjassa asuu yli 40 000, Ruotsissa 20 000, Suomessa noin 7000 ja Venäjällä 2000 saamelaista.

Pohjoismaissa saamelaisuus määritellään kielen perusteella. Saamelaiseksi katsotaan henkilö, joka itse pitää itseään saamelaisena, ja joka itse tai jonka vanhemmista tai isovanhemmista vähintään toinen on äidinkielenään oppinut saamen.

Saamelaisten asuma-alue ulottuu Norjassa ja Ruotsin sisämaassa noin Vaasan korkeudelle, pohjoisessa Jäämereen ja idässä Kuolan niemimaalle. Saamelaiset ovat enemmistönä joissakin Pohjoismaiden kunnissa kuten Koutokeinossa, Kaarasjoella, Taanassa, Uuniemessä ja Utsjoella.

Osa saamelaisille lakien kautta taatuista oikeuksista on voimassa vain saamelaisten kotiseutualueella. Suomen saamelaisalueen kotiseutualueseen kuuluvat Inarin, Enontekiön ja Utsjoen kunnat sekä Sodankylän kunnan pohjoisosa. Suomen saamelaisväestöstä yli puolet asuu varsinaisen kotiseutualueensa ulkopuolella. Oikeus omakieliseen opetukseen ja saamen kielen käyttöön virallisissa yhteyksissä on turvatumpi saamelaisalueella kuin muualla Suomessa.

Saamelaisten rajat ylittävä yhteistyö on tänä päivänä laajaa. Kolmen Pohjoismaan saamelaiskäräjillä on yhteinen parlamentaarinen neuvosto. Venäjän saamelaiset ovat mukana saamelaiskäräjien yhteisessä kielilautakunnassa.

Saamelaisneuvosto on yhteisessä konferenssissaan hyväksynyt poliittisen ohjelman, joka painottaa neljän maan saamelaisten yhteenkuuluvaisuutta. "Me saamelaiset olemme yksi kansa, eivätkä valtioiden rajat saa estää kansamme yhteyttä."

Muualla Yle.fi:ssä