Tiistai 10.07.2012
Euromaat sopivat Espanjan tuesta
![]() |
| Espanjan hallitus päättää ehkä tällä viikolla uusista säästöistä. Kuva: Martin Gerten / EPA |
Euromaat ovat sopineet Espanjan auttamisesta. Euromaiden valtiovarainministerit sopivat tiistaiyönä Brysselissä Espanjan tukipaketin ehdoista. Espanja saa heinäkuun loppuun mennessä 30 miljardia euroa kriisipankkien tukemiseen.
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen sanoo, että Suomi on mukana Espanjan tukipaketissa vain, jos Suomi saa vakuudet. Urpilaisen mukaan neuvottelut vakuuksista ovat jo alkaneet Espanjan kanssa. Suomen eduskunta kutsutaan koolle ehkä jo heinäkuussa Espanjan tuen takia.
Kongolainen sotapäällikkö sai rangaistuksen
![]() |
| Thomas Lubanga tuomittiin lapsisotilaiden värväämisestä. Kuva: Jerry Lampen / EPA |
Kongolainen sotapäällikkö on saanut vankeusrangaistuksen lapsisotilaiden värväämisestä. Haagin Kansainvälinen rikostuomioistuin tuomitsi Thomas Lubangan 14 vuoden vankeuteen. Tämä on ensimmäinen (1.) kerta, kun Haagin Kansainvälinen rikostuomioistuin antaa tuomion.
Thomas Lubangan joukot sotivat Kongon demokraattisessa tasavallassa Iturin maakunnassa. Joukot sieppasivat lapsia ja pakottivat heidät taistelemaan. Noin 60 000 ihmistä kuoli konfliktissa, joka kesti viisi (5) vuotta.
Ulkomaiset työntekijät asuvat huonoissa oloissa
![]() |
| Maatiloilla tarvitaan paljon työntekijöitä kesällä. Kuva: Tuula Nyberg |
Monet ulkomaalaiset työntekijät asuvat vaarallisissa rakennuksissa maatiloilla. Työntekijät nukkuvat esimerkiksi konehalleissa tai navetoissa. Rakennukset ovat vaarallisia siksi, että niissä voi esimerkiksi syttyä helposti tulipalo.
Turun seudulla on tehty viime vuosina paljon tarkastuksia tiloille sen jälkeen, kun ukrainalainen marjanpoimija kuoli navetan tulipalossa vuonna 2008. Tarkastusten ansiosta työntekijöiden majoitus on muuttunut paremmaksi.
Yhdellä maatilalla voi olla jopa 100 työntekijää kesällä, kun työtä on paljon.
Taiteilija Helene Schjerfbeckiä juhlitaan
![]() |
| Helene Schjerfbeckin töitä on esillä Ateneumissa. Kuva: Jenni Nurminen / Valtion taidemuseo |
Taiteilija Helene Schjerfbeckin syntymästä on kulunut tasan 150 vuotta. Helene Schjerfbeck oli tunnettu suomalainen taidemaalari. Juhlavuoden aikana hänen kunniakseen järjestetään paljon näyttelyitä ja tapahtumia.
Esimerkiksi Helsingissä Ateneumin taidemuseossa on esillä yli 300 Helene Schjerfbeckin maalausta eri aikakausilta. Schjerfbeckin maalauksia on esillä myös Tammisaaressa, jonne hän muutti, että sai maalata rauhassa.
Helene Schjerfbeck on yhä suosittu. Hänet tunnetaan esimerkiksi maalauksista, joissa hän kuvaa itseään.





Tulosta
Monica kirjoitttaa taas blogia! Lue mitä Monicalle kuuluu.
Algerialainen Bahria kertoo ajatuksia äidiksi tulemisesta. Uusin teksti: Mikä kieli lapselle?
Vieraina Eija Kyllönen-Saarnio ja Jaana Rytkönen Infopankista.
Miksi? Siksi! -keskusteluja mielenkiintoisista aiheista.