Perjantai 13.07.2012
Suomi neuvottelee vakuuksista Espanjan kanssa
![]() |
| Euromaat aikovat tukea seuraavaksi Espanjaa. Kuva: Kiko Huesca / EPA |
Suomen hallitus neuvottelee Espanjan lainan vakuuksista. Euromaat sopivat maanantaina, että ne antavat Espanjalle lainaa maan talousongelmien takia. Suomen hallitus haluaa vakuuksien avulla varmistaa, että Suomi saa takaisin osan rahoistaan, jos Espanja ei pysty maksamaan lainaa takaisin.
Espanja tarvitsee lainaa muilta euromailta maan kriisipankkeja varten. Espanja saa heinäkuun loppuun mennessä 30 miljardia euroa kriisipankkien tukemiseen. Euromaat päättävät asiasta lopullisesti ensi viikon perjantaina.
Pääministeri Jyrki Katainen sanoo, että Suomi osallistuu Espanjan lainaohjelmaan vain, jos Suomi saa vakuudet. Hallitus yrittää sopia vakuuksista Espanjan kanssa mahdollisimman nopeasti, että Suomen eduskunta ehtii käsitellä asian ennen euromaiden kokousta. Kansanedustajat tulevat ensi viikolla töihin kesken kesäloman, jos hallitus saa vakuussopimuksen valmiiksi.
Syyriassa joukkomurha
![]() |
| Taistelut Syyriassa ovat jatkuneet. Kuva: Lehtikuva / Shaam News Network / AFP |
Syyriassa on paljastunut uusi joukkomurha. Syyrian oppositio sanoo, että hallituksen sotilaat tappoivat yli 200 ihmistä torstaina. Syyrian hallitus syyttää joukkomurhasta oppositiota.
Syyrian oppositio vaatii, että YK eli Yhdistyneet kansakunnat suojelee syyrialaisia väkivallalta. Oppositio haluaa, että YK päättää toimista Syyrian hallitusta vastaan, jos hallitus jatkaa väkivaltaa.
Syyrian oppositio ja presidentti Bashar al-Assadin hallitus ovat taistelleet vallasta jo yli vuoden. Ainakin 17 000 ihmistä on kuollut taistelujen takia.
Japanin rankkasateissa on kuollut ihmisiä
![]() |
| Monet joet tulvivat Japanissa. Kuva: Japanin puolustusvoimat / EPA |
Japanissa on pahoja rankkasateita. Ainakin 20 ihmistä on kuollut Etelä-Japanissa. Ihmisiä on kuollut, koska sateet ovat aiheuttaneet tulvia ja maanvyöryjä.
Monet tiet ja talot ovat jääneet veden tai mudan alle. Sotilaat ovat etsineet ihmisiä, jotka ovat kadonneet rankkasateiden aikana.
Japanissa on nyt sadekausi, mutta näin voimakkaat sateet ovat harvinaisia myös sadekauden aikana.
Amazing Alex on uusi menestyspeli
![]() |
| Pelissä Alex-poika seikkailee kotitalossaan. Kuva: Rovio |
Suomalainen peliyhtiö Rovio menestyy jälleen. Amazing Alex eli ihmeellinen Alex on Rovion uusi menestyspeli. Rovion edellinen menestyspeli oli Angry Birds eli vihaiset linnut.
Peliyhtiö Rovio julkaisi Amazing Alex -pelin torstaina. Peli sai heti suuren suosion esimerkiksi Yhdysvalloissa. Amazing Alex on Rovion ensimmäinen uusi peli kolmeen vuoteen. Yhtiö julkaisi Angry Birds -pelin vuonna 2009.
Amazing Alex -peliä voi pelata esimerkiksi kännykällä. Pelin tapahtumapaikka on Alexin kotitalo. Pelaajan täytyy ratkaista ongelmia talossa, pihalla ja Alexin omassa huoneessa.





Tulosta
Monica kirjoitttaa taas blogia! Lue mitä Monicalle kuuluu.
Algerialainen Bahria kertoo ajatuksia äidiksi tulemisesta. Uusin teksti: Mikä kieli lapselle?
Vieraina Eija Kyllönen-Saarnio ja Jaana Rytkönen Infopankista.
Miksi? Siksi! -keskusteluja mielenkiintoisista aiheista.