Etusivu > Arkisto

Yle Uutiset selkosuomeksi arkisto

Kuva:  Arja Lento / YLE
Kuva: Arja Lento / YLE
Vanhojen Selkouutisten äänet ja tekstit löytyvät arkistosta. Selkouutiset pysyvät arkistossa noin 60 päivää. Vanhojen Selkouutisten tekstejä voi myös printata.


Dokumentteja yhteensä: 60 kpl


Perjantai 24.05.2013

Hallituksen uudet ministerit ovat aloittaneet työnsä. Väkivaltaiset levottomuudet ovat jatkuneet Tukholmassa. Peruskoulun toiseksi suurin A1-kieli on suomi. Suomessa on lämmintä, Keski-Euroopassa kylmää.


Torstai 23.05.2013

Aikuisten narkolepsiatapauksia aletaan tutkia uudelleen Suomessa. Moni suomalainen yritys on tehnyt tappiota viime vuonna. Japanilainen autojen valmistaja Nissan joutuu tarkastamaan paljon autoja.


Keskiviikko 22.05.2013

EU:maiden johtajilla on kokous Brysselissä. SOK on ottanut pois myynnistä pakastevihanneksia. Ruotsin pääkaupungissa Tukholmassa on edelleen levotonta. Suomeen tulee uusi lentoyhtiö.


Tiistai 21.05.2013

Voimakas myrsky teki tuhoja Oklahoman kaupungissa Yhdysvalloissa. Maalitehtaan myrkkyä pääsi jokeen Helsingissä. Työttömiä oli huhtikuussa enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Tukholmassa on öisin ollut levotonta ja väkivaltaista.


Maanantai 20.05.2013

Ulkomaalaiset kilpa-autoilijat ajoivat kovaa ylinopeutta Etelä-Suomessa. Suomalainen Jolla kertoi uudesta matkapuhelimestaan. Työvoimatoimistojen puhelinpalveluissa on pahoja ruuhkia. Ruotsi voitti jääkiekon MM-kisat.


Sunnuntai 19.05.2013

Suomessa aiotaan tiukentaa lakeja, jotka koskevat seksuaalirikoksia. Tanska on voittanut Euroviisut. Yhdysvallat voitti pronssia jääkiekon MM-kisoissa.


Lauantai 18.05.2013

Hallitus toivoo yhä laajaa sopimusta palkoista. Pohjois-Korea on laukaissut kolme ohjusta merelle. Monet ihmiset loukkaantuvat pyöräilyonnettomuuksissa. Suomi pelaa pronssimitalista jääkiekon MM-kisoissa.


Perjantai 17.05.2013

Hallituspuolue SDP vaihtaa osan ministereistään. Suomi on päässyt Euroviisujen finaaliin. Suomi kilpailee jääkiekon MM-mitaleista. Kesä on tullut.


Torstai 16.05.2013

Atte ja Leila Kaleva ovat kertoneet ajasta, kun he olivat panttivankeina Jemenissä. Aasiassa myrsky Mahasen on tehnyt vähemmän vahinkoa, kuin pelättiin. Suomen Krista Siegfrieds laulaa torstai-iltana Euroviisuissa.


Keskiviikko 15.05.2013

Keskiviikkona on ihmetelty vakuussopimusta, jonka Suomi ja Kreikka tekivät viime vuonna. Suomen talous pieneni vuoden alussa. Guggenheimin taidemuseosta puhutaan taas. Suomalainen aviopari kertoo torstaina, mitä heille tapahtui vankeuden aikana Jemenissä.


Tiistai 14.05.2013

Lotto loppuu Ylen kanavilla. Ennätysmäärä ihmisiä sai Suomen kansalaisuuden viime vuonna. Suomi on kertonut lisää tietoja Kreikan vakuussopimuksesta. Eurovision laulukilpailut alkavat tiistaina.


Maanantai 13.05.2013

Itävaltalainen lehti väittää, että Jemenin panttivangeista maksettiin 40 miljoonaa euroa. Unkarin pääministeri vierailee Suomessa. Yle aloitti venäjänkieliset tv-uutiset.


Sunnuntai 12.05.2013

Nawaz Sharifin musilimiliitto on voittanut Pakistanin vaalit. Bulgarialaiset ovat äänestäneet parlamenttivaaleissa. Jemenin panttivankitapauksesta puhutaan taas. Sunnuntaina on vietetty äitienpäivää.


Lauantai 11.05.2013

Pakistanilaiset ovat äänestävät parlamenttivaaleissa. Turkissa on tehty pommi-iskuja. Lauantaina on vietetty lapsettomien lauantaita. Monien ulkomaalaisten mielestä Suomi on kylmä, kallis ja kaukana.


Perjantai 10.05.2013

Suomalainen aviopari, joka siepattiin Jemenissä, on päässyt takaisin Suomeen. Atte ja Leila Kaleva kertovat, että heitä kohdeltiin hyvin panttivankeuden aikana. Puolustusministeri Carl Haglund sanoo, että Suomen viranomaiset yrittivät estää Atte Kalevan matkan Jemeniin. Etelä-Suomessa on viikonloppuna lämmin sää.

Edellinen 1 2 3 4 Seuraava

Radio Suomi

Yle Uutiset selkosuomeksi Radio Suomessa kello 21.30.

Monican blogi

Monica kurssikaveriensa kanssa. Kuva: Julia Chen.Monica kirjoitttaa taas blogia! Lue mitä Monicalle kuuluu.

Bahria kertoo

Bahria Bensalem Korpela.Algerialainen Bahria kertoo ajatuksia äidiksi tulemisesta. Uusin teksti: Mikä kieli lapselle?

Selkouutisten vieras

Eija Kyllönen-Saarnio ja Jaana Rytkönen. Kuva: YleVieraina Eija Kyllönen-Saarnio ja Jaana Rytkönen Infopankista.

Miksi? Siksi!

Kuvassa Ugaso Isse, Mustapha Kebbeh, Sanna Heliövaara, Fatimah Baig, Hye Min Shim, Bledar Gjata. Kuva: Jyrki Valkama / YLEMiksi? Siksi! -keskusteluja mielenkiintoisista aiheista.


Muualla Yle.fi:ssä