Etusivu > Uutistaustan arkisto > Selkouutisten viikkokatsaus 06.08.2011

Lauantai 06.08.2011

Viikko 31

EU yrittää taistella velkakriisin leviämistä vastaan

Pääministeri Jyrki Katainen.
Katainen haluaa euromailta määrätietoisia ja vahvoja päätöksiä.
Kuva: YLE

Euroopan ongelmat velkojen kanssa jatkuvat. Taloudessa on paljon epävarmuutta, koska sijoittajat pelkäävät velkakriisin leviämistä Italiaan ja Espanjaan. Myös Yhdysvalloilla on ongelmia velan ja talouskasvun kanssa.

EU-komissio haluaa nyt kasvattaa euroalueen vakausrahastoja. Rahastot auttavat maita, joiden on vaikea saada lainaa markkinoilta. Esimerkiksi Suomi on vastustanut rahastojen kasvattamista.

Pääministeri Jyrki Katainen on sanonut, että Eurooppa on erittäin vaarallisessa tilanteessa. Katainen haluaa määrätietoisia ja vahvoja päätöksiä, jotka lopettavat euromaiden velkaantumisen.

Yhdysvaltain luottoluokitus on laskenut

Luottoluokituslaitos Standard & Poor'sin rakennus New Yorkissa.
Luottoluokittaja Standard & Poor's teki historiallisen päätöksen.
Kuva: Justin Lane / EPA

Amerikassa luottoluokittaja Standard & Poor's on laskenut Yhdysvaltain luottoluokitusta. Yhtiön mielestä Yhdysvalloille ei ole yhtä turvallista lainata rahaa kuin aikaisemmin. Standard & Poor's muutti luokitusta amerikkalaisten velkaongelmien takia.

Tämä on ensimmäinen kerta Yhdysvaltain historiassa, kun maan luottoluokitus laskee. Muutos merkitsee, että amerikkalaiset eivät saa lainaa yhtä edullisesti kuin aikaisemmin.

Yhdysvaltain lainat olivat aikaisemmin luokassa AAA, joka on paras luottoluokitus. Nyt Yhdysvaltojen luottoluokitus on AA+, joka on toiseksi (2.) paras luokka.

Standard & Poor's ei ole ainoa yhtiö, joka päättää valtioiden luottoluokituksesta. Lisäksi Moody's ja Fitch arvioivat, kuinka turvallisia lainaajia yritykset ja valtiot ovat. Myös Moody's on sanonut, että se ehkä laskee Yhdysvaltain luottoluokitusta.

Pörssikurssit ovat laskeneet eri puolilla maailmaa

Pörssikursseja suurella taululla.
Epävarmuus on näkynyt Aasian, Euroopan ja Yhdysvaltain pörsseissä.
Kuva: EPA

Velkaongelmien ja epävarmuuden takia pörssikurssit ovat laskeneet Euroopassa, Aasiassa ja Yhdysvalloissa. Helsingin pörssin yleisindeksi laski viikossa noin 14 prosenttia.

Talouden vaikeudet näkyvät yhtiöiden tuloksissa. Esimerkiksi lentoyhtiö Finnairin tappiot jatkuvat. Yhtiö kertoi perjantaina, että se teki tappiota noin 25 miljoonaa euroa kevään ja alkukesän aikana. Lisäksi Finnair kertoi, että se aloittaa uuden säästöohjelman. Säästöohjelma voi vaikuttaa ihmisten työpaikkoihin.

Myös metsäyhtiöt ovat kertoneet tulostietonsa. UPM-Kymmene ja M-real kertoivat tällä viikolla, miten niillä meni keväällä ja kesän alussa. Yhtiöiden tulokset ja ajatukset tulevasta olivat pettymys monelle. Esimerkiksi UPM-Kymmenen osake oli perjantaina noin 25 prosenttia halvempi kuin viikko aikaisemmin.


Illan uutisotsikot

Tulossa klo 18.00

Hallitus toivoo yhä laajaa sopimusta palkoista

Pohjois-Korea on laukaissut ohjuksia merelle

Monet ihmiset loukkaantuvat pyöräilyonnettomuuksissa

Radio Suomi

Yle Uutiset selkosuomeksi Radio Suomessa kello 21.30.

Monican blogi

Monica kurssikaveriensa kanssa. Kuva: Julia Chen.Monica kirjoitttaa taas blogia! Lue mitä Monicalle kuuluu.

Bahria kertoo

Bahria Bensalem Korpela.Algerialainen Bahria kertoo ajatuksia äidiksi tulemisesta. Uusin teksti: Mikä kieli lapselle?

Selkouutisten vieras

Eija Kyllönen-Saarnio ja Jaana Rytkönen. Kuva: YleVieraina Eija Kyllönen-Saarnio ja Jaana Rytkönen Infopankista.

Miksi? Siksi!

Kuvassa Ugaso Isse, Mustapha Kebbeh, Sanna Heliövaara, Fatimah Baig, Hye Min Shim, Bledar Gjata. Kuva: Jyrki Valkama / YLEMiksi? Siksi! -keskusteluja mielenkiintoisista aiheista.


Muualla Yle.fi:ssä