Etusivu > Arkisto > Yle Uutiset selkosuomeksi 08.07.2012

Sunnuntai 08.07.2012


Afrganistan saa lisää apua

Afganistanin, Yhdysvaltain ja Pakistanin ulkoministerit.
Afganistanin ulkoministeri Zalmai Rassou, Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton ja Pakistanin ulkoministeri Hina Rabbani Japanissa.
Kuva: Lehtikuva / Brendan Smialowski / AFP

Afganistan saa lisää kansainvälistä apua. Afganistan saa tukea 13 miljardia euroa seuraavien neljän (4) vuoden aikana. Asiasta päätettiin kansainvälisessä Afganistan-kokouksessa Japanissa.

Afganistan tarvitsee tukea, että se pystyy hoitamaan asioitaan tulevaisuudessa itse. Kansainväliset joukot valvovat vielä Afganistanin tilannetta, mutta ne lähtevät pois Afganistanista vuoden 2014 lopussa. Silloin Afganistanin täytyy pystyä itse huolehtimaan asukkaittensa turvallisuudesta.

Afganistanin apuun liittyy ehtoja. Afganistan ei saa tukea, jos esimerkiksi maan hallinto ei parane. Afganistanin hallinto ei ole tehokasta korruption takia. Afganistanin presidentti Hamid Karzai lupasi, että Afganistan yrittää päästä korruptiosta eroon.

Afganistan-kokouksessa Suomen edustaja oli ministeri Heidi Hautala. Hautala muistutti, että Suomi haluaa tuen avulla parantaa naisten oikeuksia Afganistanissa. Suomi antaa Afganistanille tukea 20 miljoonaa euroa joka vuosi. Tulevina vuosina tuki nousee 30 miljoonaan.

Yli 150 ihmistä on kuollut Venäjän tulvissa

Pelastustyöntekijöitä työssä.
Pelastustyöntekijät veivät monia ihmisiä sairaalaan.
Kuva: Lehtikuva / AFP / Russia's Interior Ministry

Yli 150 ihmistä on kuollut Etelä-Venäjän tulvissa. Maanantaina Venäjällä on maansuru tulvaonnettomuuden takia. Venäjän presidentti Vladimir Putin on vieraillut onnettomuusalueella.

Mustanmeren alueella on satanut jo kuukauden ajan. Perjantaina sade muuttui rankkasateeksi. Silti monet ihmettelevät, voiko vesi nousta nopeasti monta metriä vain sateen takia.

Jotkut ovat epäilleet, että vesi nousi viranomaisten virheen takia. Alueen ympäristöjärjestö väittää, että tulva alkoi, kun viranomaiset avasivat tekojärven tulvaportit. Viranomaiset sanovat, että tulva ei ole heidän syytään.

Presidentti Vladimir Putin lupaa, että viranomaisten toiminta tutkitaan.

Malmö on seuraava euroviisujen kilpailupaikka

Kaupunkikuva, joka on otettu ylhäältä.
Malmö on tunnettu monikulttuurisuudestaan
Kuva: Drago Prvulovic

Ensi vuoden Eurovision laulukilpailut ovat Malmössä, Etelä-Ruotsissa. Ruotsi voitti Eurovision laulukilpailut tänä vuonna ja saa järjestää ensi vuoden kilpailut.

Eurovision laulukilpailuja ei järjestetä Ruotsin pääkaupungissa Tukholmassa, koska Tukholman suuressa Globen-hallissa on samaan aikaan jääkiekon MM-kilpailut.

Ruotsin television toimitusjohtajan Eva Hamiltonin mielestä Malmö sopii hyvin euroviisujen kilpailupaikaksi, koska kaupunki on tunnettu monikulttuurisuudestaan. Malmössä asuu paljon maahanmuuttajia eri maista.

Sunnuntaina ukkosti

Salama iskee ukkospilvestä.
Ukkospilvet ja salamat ovat kuuluneet tähän viikonloppuun.
Kuva: Marian Peiger / EPA

Sunnuntaina eri puolilla Suomea on ollut ukkossateita. Sunnuntaina iltapäivällä ukkosade oli voimakasta Turun seudulla. Illalla ukkosia oli eniten Keski-Suomen alueella ja Pohjanmaalla.

Pääkaupunkiseutu on säästynyt pahoilta ukkossateilta.


Radio Suomi

Yle Uutiset selkosuomeksi Radio Suomessa kello 21.30.

Monican blogi

Monica kurssikaveriensa kanssa. Kuva: Julia Chen.Monica kirjoitttaa taas blogia! Lue mitä Monicalle kuuluu.

Bahria kertoo

Bahria Bensalem Korpela.Algerialainen Bahria kertoo ajatuksia äidiksi tulemisesta. Uusin teksti: Mikä kieli lapselle?

Selkouutisten vieras

Eija Kyllönen-Saarnio ja Jaana Rytkönen. Kuva: YleVieraina Eija Kyllönen-Saarnio ja Jaana Rytkönen Infopankista.

Miksi? Siksi!

Kuvassa Ugaso Isse, Mustapha Kebbeh, Sanna Heliövaara, Fatimah Baig, Hye Min Shim, Bledar Gjata. Kuva: Jyrki Valkama / YLEMiksi? Siksi! -keskusteluja mielenkiintoisista aiheista.


Muualla Yle.fi:ssä