 |
1 2 3 4 5 6 7 8 9 Näytä kaikki listana
Työt jatkuvat vielä. pitää lähteä vielä tunniksi töihin, joten tänään en ehdi kirj...
26.03.2008 - 22:31 |
Virtanen, Espoo
On toki niin, että Kirsi ja kumppanit ovat tietyllä tapaa myös sterotyyppisiä ja karikatyyrisiä ohjelmissaan, mutta se ei liene muiden vika.
Kirsille sanoisisn, että eikö ole kumma, että vedenpaisumuksesta on jo niin kauan. Täytyy meillä olla kärsivällinen Herra, kun ei ole jo rangaissut tätä sukukuntaa tulella ja tulikivellä.
Tosi puheessa uudenmaan tohtori on siinä oikeassa, että jos alkaa kirjoittamaan omia pähkäilyjään, eli sellaisia juttuja, jotka mietteet eivät ole Pyhästä kirjasta, niitä ei myöskään voi, eikä ole soveliasta kirjoittaa ison kirjan nimissä. Tämä on selkeästi tuotava esille...
En nyt ehdi kirjoittaa kunnolla, mutta perisynti, maallisessa pähkäilyssä voitaisiin toki selittää evoluution mekanismilla toimivaksi lyhyesti sanottuna seuraavaan tapaan:
On toki selvää, että kun on seurattu esim. lintuja, jotka olivat alunperin samaa lajia, mutta joutuivat eristyksiin toisistaan ja siten kehittyivät eri lajikseen, esim. nokka muuttui tms. kunnes lajit eivät olleet enää keskenään lisääntymiskykyisiä alkuperäisten lajien kanssa, vain yhden esimerkin mainitakseni, niin toki voidaan myös ajatella seuraavasti:
Ensimmäiset ihmiset lankesivat syntiin. Synnin tekemisestä kehittyi sähkökemiallisten prosessien ja vahvistaminen - sammuttaminen systeemin ja klassisen ehdollistumisen kaavoja mukaillen esim. tietty hormoonitasapaino yms. joka vähin eri vahvistui periytyväksi ominaisuudeksi seuraavalle sukupolvelle. Vähin erin sukupolvien myötä tietyt vahvistuneet käyttäytymistaipumukset ja tavat vahvistuvat siihen suuntaan, johon ne olivat alkaneet muovautua. Yksittäiset tietyn suuntaiset teot kumuloituivat ja vahvistuivat geenein ja meemein seuraaville sukupolville. Jotka jatkoivat tarpeidensa suuntauksen vahvistumista ja tiettyjen ominaisuuksien muuttumista osaksi evolutiivista kehitysketjua. Tässä yhteydessä voidaan jo puhua ns. lajityypillisestä taipumuksesta toimia tietyllä tavalla.
Tarpeet? Perustarpeet, sosiaalisuuden tarpeet, seksuaalisuuden tarpeet jne. jne. alkoivat suuntautua ja vahvistua lihan himoksi, rahan himoksi, kunnian himoksi, vallan himoksi ja kuten Kirsi totesi, jopa sadismiin saakka.
Perisynti oli periytynyt. Raamatun mukaan Jumala on kiivas Jumala, joka kostaa isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen niille, jotka häntä vihaavat, mutta tekee laupiuden tuhansille, jotka häntä rakastavat ja pitävät hänen käskynsä. Hmm! Mielenkiintoista. Onko niin, että tämä vertaus olisi maallisessa pähkäilyssä verrattavissa geneettisenä ja meemisenä perimänä ns. Maxwellin yhtälöihin ja Gausiin matematiikkaan siten, että ns. perisynti tapumuksena ohjaa jälkikasvua tekemään samoja kuin hänen vanhempansakin ovat tehneet. Ja vaikka sammutettaisiin noita pyrkimyksiä ja vaikutteita, se taipumus, joka oli peritty ominaisuus sammuu ikäänkuin tai siis suoraan neliöjuuren alenevissa potensseissa siten, kuin se voitaisiin osoittaa matemaattisilla kaavoillakin.
Myönnän tuossa vetäväni hiukan kumista huumoriköyttä, mutta ideana tuo pähkäily on mielenkiintoinen.
Samalla on jälleen yksi abstraktio saanut konkreettista lihaa luiden päälle?
Ehkä myöhemmin kirjoitan kunnolla.
Ps. Mielenkiintoista Enkvistin haastatteluvastauksissa Radiattorissa tänään oli se viittaus singulariteetteihin. Sitä olen miettinyt itsekin melko usein hyvin monilta kannoilta ja perspektiiveistä. Yhteiset nimittäjät eri ulottuvuuksien välillä... A ai niin, pitää hiukan rajoittaa, että ei synny väärinkäsityksiä ;8-)
Rattijuopot hoitoon ja valvontaan - 12.03.2008 - 11:25
Metron vikasieto alhaisella tasolla - 07.03.2008 - 22:02
Pilvenpiirtäjiä keskustaan - 31.03.2008 - 20:58
Itkupilli - 02.04.2008 - 19:30
Itkupilli olisi hyvä keksintö? Entä naurupilli, voitaisiin totisiksi vetävinä, hetkinä, kuten... - 03.04.2008 - 07:37
Raamatun sanavarastoa voisi laajentaa, kuten Kataisenkin - 03.04.2008 - 07:47
Virtanen on ainoa asiantuntija tällä foorumilla - 03.04.2008 - 09:17
Pilan päiten hirmutöistä - 03.04.2008 - 09:51
Kanerva, sivistysvaliokunnan jäsen - 03.04.2008 - 13:00
Kanerva vs. Vanhanen - 03.04.2008 - 15:36
Matti ja Matin selitykset kyselytunnilla - 03.04.2008 - 16:44
Ei Mattikaan osaa lähettää faksia - 03.04.2008 - 17:49
Rotary klubi kuutamolennolla - 03.04.2008 - 18:17
Näkymätön Viänänen (Virtanen) - 03.04.2008 - 20:27
Mitä seitsemän riivaajaa on käytännössä, tämän päivän tietotaidon perusteella? - 03.04.2008 - 23:24
Fonografi oli kiva keksintö. Musiikkia jota ei... - 04.04.2008 - 04:16
Parhaat keksinnöt: - 04.04.2008 - 04:17
Emmie vain tiijä, mutta tiiäkkö sie mikä on Blues. Se soi kuulema... - 04.04.2008 - 04:34
Insinöörit apuun - seksiaddiktille lähestymiskielto - 04.04.2008 - 07:34
Pahojen henkien ajaminen sikoihin epäonnistui Espoossa - 09.04.2008 - 10:53
Suomen vaivaton Nato-tie meni menojaan - 05.04.2008 - 17:39
Pöljän aseman klubikerho - 05.04.2008 - 20:40
Käyttömaksuton metro ja syöttöliikenteen isot pysäköintialueet - 10.03.2008 - 05:51
Espoon kauppakeskuksissa riittävästi pysäköintiloja - 10.03.2008 - 15:12
Varmasti Espoon autot mahtuvatkin - 11.03.2008 - 07:45
VR hoitaa Kirkkonummen,Itä-Metro Siuntion tarpeet - 11.03.2008 - 11:39
Minä kun kuvittelin, että Siuntio on H:gin länsipuolella - 11.03.2008 - 13:06
Anteeksi sekaannus - 11.03.2008 - 13:29
Jorvin tien eteläpuolelta katsoen Napapiiri on kaukana - 11.03.2008 - 17:42
Elinkaarimalli Metroonkin? - 11.03.2008 - 18:29
Mitenkä sinä laskisit metron elinkaaren? - 11.03.2008 - 18:58
Käärmekin menee pyssyyn konstilla - 11.03.2008 - 19:51
Tuo oli viisaasti sanottu - 11.03.2008 - 23:23
Keilaniemen sijasta Lehtisaaren kautta - 12.03.2008 - 17:08
Pitäisikö metron asemien olla lähellä asuntoja vai työpaikkoja? - 13.03.2008 - 05:40
Innovaatiot hukassa - 13.03.2008 - 22:13
Jos maassa on yksikin iso luolarakentamiseen erikoistunut yritys - 13.03.2008 - 22:40
Aamukammassa enää 17 piikkiä. Pistä piikkiin tämäkin päivä! Sitten alkaa ... - 14.03.2008 - 23:35
Tuumaappa! - 15.03.2008 - 02:33
Tänään on jo maaliskuun "idus" - 15.03.2008 - 09:07
Löysin tuntemattoman tekijän runon. Olipa satiiri paikallaan. Kirjoitan sen ehkä myöhemmin kokonaan, mutta se alkoi ...: - 16.03.2008 - 11:09
Omantunnon tallaa - 16.03.2008 - 11:11
Omatunto on oma - 16.03.2008 - 19:16
Oma sekä vierastunto kateissa - 16.03.2008 - 23:19
Omatunto on kateissa - ja kateisia kyrsii ... - 17.03.2008 - 06:21
Kokoomuksen vikasietokynnys on ylitetty - 17.03.2008 - 21:20
Kanerva Tuomasmessun maallikko-avustajaksi!? - 19.03.2008 - 09:36
Kanerva Tuomasmessussa - 19.03.2008 - 12:21
Syntisäkki painaa ja tuonpuoleiset... - 19.03.2008 - 15:54
Miten ne synnit saa ahdetuksi säkkiin? - 19.03.2008 - 16:00
Hyvää matkaa,parannuksen tielle... - 19.03.2008 - 16:11
Pajavasara, neljä isoa naula ja orjantappurat ovat hukassa - 19.03.2008 - 20:20
Anteeksi antaminen on vaikeaa? Kiittämättömyys on maailman palkka? - 20.03.2008 - 09:18
Eikö se muka kirkon tapana ole ihmisiä synnillä pelotella? - 20.03.2008 - 10:20
...syntihän se korppiakin mustempi on! - 20.03.2008 - 11:13
Esimerkki kirkon köyhyydestä: Onko se Katolisen kirkon Pietarinkirkko Vatikaanissa vai Espoon... - 20.03.2008 - 13:40
Tuleeko siitä ryhmäseksiä, kun seurakuntayhtymät yhtyvät? - 20.03.2008 - 15:07
Mielenkiintoinen A-Zoom keskustelu tänään - 20.03.2008 - 22:21
Jumalattoman maallisesta pääsiäisestä... - 21.03.2008 - 13:16
Tuleeko Tiibetistä mieleen yhtymäkohtia Rooman valtaan Palestiinassa - 21.03.2008 - 16:13
Pitänee poiketa illalla Mikaelin kirkolle katsomaan - 22.03.2008 - 13:55
Meinaatko tosissasi, että Kanerva jaksaa kannatella parruristiä ja vielä raahata sitä, vaikkei portto Raahab olekaan. - 22.03.2008 - 14:49
Totta! Hyvä kun kerroit. Ei pidä ahdistaa ihmisiä vaan kertoa pääsiäisen ilosanomasta. - 22.03.2008 - 15:03
Otan 3 -vuotiaan mukaan. - 22.03.2008 - 15:07
Kidutusta, veriuhreja ja priiskotuksia... - 22.03.2008 - 16:19
Jumalanteatteria jouluisin ja pääsiäisenä! - 22.03.2008 - 16:38
Miksi emme valitsisi uutta juttelulinjaa. Esimerkiksi tähän tapaan: - 22.03.2008 - 17:19
Juttelulinjaa voisi kyllä vaihtaa, myös käsityksiä suomalaisista - 22.03.2008 - 19:43
;?) -Eikö tuo ole muka perunanenä, häh? mitä? n0? - 22.03.2008 - 21:35
Aivan selvästi savolainen geenimuunneltu pottunokka;-? - 22.03.2008 - 22:33
Rantaan oli puolisen kilometriä. Isä oli tehnyt hirmuisen työn raivatessaan pellon. Oli siinä ampiaset huuleenkin... - 23.03.2008 - 12:56
Minäkin muistan tuon hirmuisen työn ja ampiaskesän - 24.03.2008 - 06:38
"komentokieli oli ärrävoittoisempaa kuin hevosen..." -lainaus - 24.03.2008 - 23:23
Nokian herätysliike tarvitsee R-salvaa - 25.03.2008 - 14:34
Zenare! Du fösrtår att alla gillar kryssningsfartyg i luften. Parlament... - 25.03.2008 - 17:50
Ilmalaiva on hyvä keksintö - 25.03.2008 - 19:42
Vai tarkoititko "parlamentti-ilmalaivueella" niitä rahtijumboja? - 25.03.2008 - 22:17
Hätäapua maaseudulle - 27.03.2008 - 10:00
EU:n kauraryynit eivät maistu enää - 27.03.2008 - 10:59
Saksalaiset kaurahiutaleet kuin 1950-luvun rotanmyrkkyä - 28.03.2008 - 05:46
Piinaviikolta ristintielle... - 20.03.2008 - 10:09
Miten ne synnit saa ahdetuksi säkkiin? - 19.03.2008 - 16:00
Viagra näyttää kasvattavan vain omnipotenssia - 17.03.2008 - 06:10
Minä kun kuvittelin, että Siuntio on H:gin länsipuolella - 11.03.2008 - 13:06
Metroon kohdistuva ilkivalta käsittämätöntä - 13.04.2008 - 10:29
Ei ongelmaa ratkaista urheilu- ja nuorisotiloja rakentamalla - 13.04.2008 - 10:39
Ammattikoulutus kisällimetodilla - 13.04.2008 - 13:26
Työpaikoilla tapahtuva opetus sopii moniin ammatteihin - 13.04.2008 - 15:01
KIITOKSET IIROLLE ! - 06.03.2008 - 20:30
Hevosten teurastus - 05.03.2008 - 19:44
Tulppaanikimppu Ruususelle! - 05.03.2008 - 15:29
Mannerheimin kunnia puntarissa - 01.03.2008 - 18:12
Jääkärit - 26.02.2008 - 11:20
Metropolihössötys aisoihin - 18.02.2008 - 21:30
Posti, Itella, mitä mieltä tämän päivän toiminnasta? - 16.02.2008 - 19:07
Tuija Brax - 15.02.2008 - 15:22
Rekisteröidy tai kirjaudu sisään! Et voi kommentoida viestejä kirjautumatta!
|
Onko ylläoleva keskustelun kommentti mielestäsi sääntöjen vastainen?
Kerro
asiasta toimittajalle.
|
|
 |
|